Onko täällä muita fundamentalistisesta uskosta luopuneita, kuitenkin vielä kristittyjä?
Minä olen tällainen ja minun on vaikea "löytää paikkaani". Fundamentalistien mielestä olen luopio, seurakunnan ulkopuolisten mielestä taas uskovainen. En kuulu seurakuntaan enkä sen ulkopuolelle.
Olisi kiva kuulla muista samankaltaisista ja miten olette ratkaisseet tilanteen.
Kommentit (6)
myös tosi yksinäinen tässä asiassa.. Mies ei usko. Jopa pilkkaa minua. Kukaan ystävistä ei usko..
Istun hyvin paljon vain yksin kotona.. yksinäisenä ..katson välillä tv7 ja rukoilen ihmettä..
Haluaisin erota. On varmaan ihanaa jos on uskovainen puoliso.
On ollut aika iso kriisi luopua turvallisesta funkkumeiningistä. Mulle helpointa on ollut käydä evlut-kirkon tilaisuuksissa, koska niissä ei kauheesti painosteta osallistumaan, saa olla takarivissä ja lähteä jos ei kestä olla.
Olen käynyt alfa-kurssin, mutta se on aika, miten sen nyt sanoisi, naiivi ja johdatteleva, selkeästi siinä kaupitellaan karismaattis-evankelista uskonkäsitystä, se ei siis ole kovin neutraali. Mukava paikka tosin tutustua ihmisiin. Ko. kurssit saattavat houkutella myös niitä paasaavia funkkuja jotka toivovat itselleen ihailevaa yleisöä näistä etsijöistä. Myös täysiä sekopäitä, jotka kiertävät kaikki mahdolliset seurakunnan kekkerit. Mutta voi mennä katsomaan, josko se olisi turvallisen oloinen paikka. Senhän voi vapaasti lopettaa.
Harvakseltaan käyn kirkossa, nautin siitä tunteesta kun liturgia on aina sama, ei tule mitään "Pyhän Hengen johdossa" yllätyksiä, ei tarvitse osallistua, on vain minä ja Jumala ja paljon tilaa, siellä ollaan vain saamapuolella. Olen ollut joskus aika liikuttunut ehtoollisesta.
Helpointa on ollut kokoontua joskus sellaisten maltillisten uskovien kanssa rukoilemaan ja juttelemaan. En kestä fundamentalistien ja tosiuskispaasaajien seuraa. Käämit palaa välittömästi. Pysy erossa sellaisista ihmisistä, jotka saavat sut tuntemaan itsesi luopioksi. Sellaiset ovat juuri niitä fariseuksia, joita Jeesus itsekään ei voinut sietää lähellään. Jumalasuhteesi on sinun ja Jumalan välinen pyhä asia.
Jos on uskonelämässään haavoittunut, voi kestää vuosia parantua. Anna itellesi paljon aikaa. Tee muita asioita, nauti vaikka kulttuurista, luonnosta, matkoista, tanssista, liikunnasta. Olen huomannut että normaalit asiat parantavat. En usko että Jumala odottaa meiltä sen "hengellisempää" elämää. Kun elää tämän lyhyen elämän Jumalan kanssa, niin se riittää.
Mua ahdisti jossain vaiheessa etten enää halunnut lukea Raamattua. Tuntui että se raamatunluku on uskovan pakollinen iltalukeminen, ja olen huono jos en lue. Mutta enpä enää ajattele niinkään. Joskus tulee mieleen joku raamatunkohta ja totean että joo, niinhän se on. Helpompi saattaa olla lukea hengellistä lehteä. Ite olen tykännyt Sana-lehdestä. Mutta en myy sulle mitään herätysliikettä kuitenkaan. En itsekään enää ajattele, että täytyy olla henkeen ja vereen joku kansanlähetysläinen tai sleyläinen tms.
Tässä ajatuksia... vähän sekavasti mutta vaikeaselkoinen on aihekin. Kaikkea hyvääsulle ap.
myös tosi yksinäinen tässä asiassa.. Mies ei usko. Jopa pilkkaa minua. Kukaan ystävistä ei usko.. Istun hyvin paljon vain yksin kotona.. yksinäisenä ..katson välillä tv7 ja rukoilen ihmettä.. Haluaisin erota. On varmaan ihanaa jos on uskovainen puoliso.
Katsoitko tuon kakkosviestin vinkkejä? Rohkaisen sua menemään johonkin tilaisuuteen ja vaikka pyytämään rukousta puolestasi.. kerro tilanteestasi, pura sydäntäsi. Pienestä se lähtee ja voit jossain vaiheessa huomata, että olet päässyt ulos eristyksestäsi! Kokemusta on tästä itsellänikin :)
Sitten on vielä rukous- ja sielunhoitopuhelimet tms. Voit helposti googlettaa esim ev.lut. kirkon Palvelevan puhelimen, tai Radio Dein rukouspuhelimen. Niitäkin voin suositella kokemuksesta.
Jos kaipaat inhimillistä kuuntelijaa tai keskustelua voit soittaa tähän ilmaispalveluun. Helsingin Ev. Lut. Kansanlähetys
Sielunhoitopuhelin, 09 148 5432
Ma-pe 19-22
mitään piiriä. Luota Jumalaasi ja ota välimatkaa uskovaisista, siellä todella on monenkirjavaa porukkaa. Osa hyvinkin sairaita yksilöitä. Kyllä sinä tiedät ja tunnet mikä sinulle on hyvää ja kantavaa, mene sitä kohden. Se mikä on sairasta ja mädätystä saa sinut voimaan huonosti.
Kaikki kääntyy vielä sinun parhaaksi. Et ole yksin.
Tuomasmessua voisin kokeilla. Alfa-kurssille en mene todellakaan, tiedän mitä se on koska olen itse ollut vetämässä Alfaa. En myöskään mene mihinkään herätysliikkeeseen. En pysty enkä halua, koska juuri sellaisen uskon olen halunnut jättää taakseni.
ap
Missäköhän päin asustelet?
Pääkaupunkiseudulta uskallan mainita Kotiryhmäverkosto Ry:n. Eri puolella Suomea löytyy Tuomasmessu-toimintaa.
Koko maassa taas toteutetaan Alfa-kursseja, joissa ainakin oman kokemukseni pohjalta avoin ja painostamaton ilmapiiri.
Muistetaan kaiken etsinnän ja pohtimisen keskellä tämä tärkein "sydänasia": "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luokse muuten kuin minun kauttani." Puhuttelisiko tämä sinua: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4