Te, joilla lapset alle 2 v. ikäerolla

Aivan kamalaa oli! Esikoinen 1v 5kk kun kuopus syntyi.Vanhempi juuri taaperoiässä jolloin yksikin lapsi on usein enemmän kuin mitä jaksaa.Huomasin että minulla oli tosi vaikeata repeytyä kahtia, siltä se todellakin tuntui. Taaperoikäinen tarvitsee niin äidin lähelleen ja vauvaan pitäisi sataprosenttiseti keskittyä, kun hyvää sudetta vasta rakennetaan. En suosittele kenellekään! Aivan varmasti kaikille hankala tilanne,parempi on odottaa kunnes esikoinen 3v.

Onko rankkaa vai ei. Meillä kolme lasta 3v2kk sisään. Välillä on ollut todella raskasta, välillä helpompaa. Kaksi viimeistä raskautta on oikeastaan olleet tosi raskasta aikaa, olin kipeä ja liikkuminen oli tuskallista. Itkin joka päivä kipua ja väsymystä. Kaksi ensimmäistä on olleet myös huonoja nukkujia ja välillä elämä on ollut hyvin sumuista.



Nyt kun kuopus on 6kk, on oikeastaan helpompaa silloin kuin keskimmäinen oli samanikäinen. Kuopus on helppo vauva ja ennen kaikkea nukkuu päivällä hyvin ja hänet saa helposti myös nukahtamaan. Tämän lisäksi kaksi vanhinta leikkii todella hyvin yhdessä ja ovatkin toistensa parhaat kaverit. Raskasta oli opettaa heille tarpeeksi hyvät vuorovaikutustaidot ja yhdessä leikkimisen pelisäännöt. Edelleen toki tappelevat paljon, välillä koko ajan, välillä vähemmän. Kun lapset on pienellä ikäerolla, hoidettava on lasten itsensä lisäksi myös heidän keskinäinen suhteensa.



Mutta liikkuminen kolmen lapsen kanssa on raskasta. Samoin joku lähes aina itkee tai uhmaa. Varsinkin yöt on välillä raskaita kun kuopus haluaa tissiä ja keskimmäinen saanut itkupotkuraivarit ja esikoinen karjuu ettei saa nukutuksi. Jos hyväksyy sen ettei voi olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, on helpompaa. En vaihtaisi pieniä ikäeroja mihinkään.



Positiivista on ollut se, että parisuhteesta on tullut kestävämpi. Kun herätyksiä on paljon öisin, on raskasta jne., on pakko puhaltaa yhteen hiileen . On ihana todeta, että vieressä seisoo mies, joka ei pienestä lähde.

rankkaa. Ikäeroa 1v4kk ja eka vuosi oli pahin. Joskin kakkonen on ollut aina helpompi tapaus ja ykköstä vaivasi 8kk-> allergia, jota ei saatu kiinni, mikä oireet aiheuttaa ennen kuin vasta esikon ollessa 1v6kk. Kyllä siitä hengissä selviää.

Minulla kaksi nuorinta lasta 1v.1pvä ikäerolla

ja ihan hyvin sujui.

Ihanaa aikaa kun ei stressaa ja antaa aikaa molemmille lapsille.

Toisaalta ei ollut mustasukkaisuutta. Ja nyt pääsemme varmasti helpolla kun 2ja3v leikkivät aamusta iltaan yhdessä.

synnytyksestä? Tapahtuiko hitaammin kuin ensimmäisen kanssa?

pääsyynä se, ettemme saaneet nukkua. Esikoisen yöunet menivät sekaisin n. 5-6kk-iässä. Ja hän heräili läpi hyvin lyhyen yönsä (8 h) tunnin välein aina 2,5-vuotiaaksi asti. Kakkonen syntyi siinä vaiheessa, kun esikoinen oli 1v9kk. Hänen ensikuukausinaan sain sitten nukkua 3-5 tuntia/yö monessa pikkupätkässä. Jotakin muistan noista ajoista, mutta kognitiiviset taidot (muistaminen, aivotyösketely) menetin aika pitkälti.

Rajoilla kävin ja montaa unikoulua koetin, kunnes tulosta vihdoin sain aikaan. Ilman miehen apua olisin mielisairaalassa. Muita apuja meillä ei ollutkaan tarjolla. Toipuminen tuosta univajeesta voidaan jakaa useampaan vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe vei noin puoli vuotta, sen jälkeen tuntui kuin olisin herännyt. Kaikki ei ollut enää mustaa, vaan pystyin jo juttelemaan yleisistä asioista, kiinnostumaan asioista. Vielä tuosta puolitoista vuotta eteenpäin ja huomasin edelleen, miten päivä päivältä muisti parani, alussa tietenkin muutos oli ollut nopeampaa.

Tästä viestistä ei käy selville, että molemmilla lapsilla on ollut koliikkia ensimmäiset kuukaudet. Ensimmäinen lapsi oli myös nk. vaativa. Hän on aina ollut vaatimassa huomiota, seuraa - yksinleikki alkoi edes pienissä pätkissä onnistua vasta 4-vuotiaana. Siihen asti oli oikeasti maksimissaan 2 metrin päässä minusta - aina. Nuorempi taas jo vuoden iässä oli hetkiä itsekseenkin.

meillä eisikoisen ja kakkosen välillä 1v1kk ja hyvin meni. Tosin lapsemme on aina oleet hyviä nukkujia ja kaikki meni hyvin. seuraavaankolmoseen ikäeroa oli 3,5v, seuraavaan taas kolmisen vuotta ja sitten kaksi heti perään 1v 5kk väliä...

täytyy sanoa jotta helppo elämä silloin. Nyt koen haasteelliseksi tämän teinien kanssa elämisen..jos tästä selviää ja 5 täyspäistä aikuista saa aikaiseksi.AAAMEN!!! ansaitsen mitalin!

ja on ollu aika kamalaa! Lapset nyt 1v10kk:tta ja 7kk:tta, isompi ei ole nukkunut vielä yhtään kokonaista yötä, joten saan heräillä sekä taaperon että vauvan kanssa. Joskus sitten vielä isompi esikoinenkin herättelee öisin. Joten nukkua en juuri ole saanut, pyykkivuori on kamala, koskaan ei ole omaa aikaa, eikä ketään kiinnosta auttaa. Olen tosi tosi väsynyt, pää ei pelaa ja masentaa, päivät on selviämistä aamusta iltaan. Vois olla helpompaa jos mies auttaisi lasten kanssa, että saisin edes joskus nukkua, mutta paskat hän välittää, pyydän kuulemma liikoja! Pakolla teen kaikkea kivaa lasten kanssa vaikka ei jaksais niin että heillä olis kuitenkin mukavaa ja odotan sitä, että saisin taas nukkua öisin. Ja en todellakaan olisin tehnyt lapsia näin pienellä ikäerolla jos olisin tiennyt kuinka raskasta se oikeasti on!

Meillä neljä lasta, poika syyskuu -07, poika elokuu -08, tyttö syyskuu -10, poika syyskuu -11. Eli esikoisen ja kuopuksen ikäero 4 vuotta ja 1 päivä. Toki on niitä päiviä kun toivoo että sais vaan olla, mut sit kun lapset on kaikki hoidossa samaan aikaan ( n. kerran vuodessa ), niin en tiedä mitä tekisin. Eli ei siis ole rankkaa ja nauti aitinä olosta. Toki meillä on kaikki nukkunut yönsä laitokselta asti, paitsi sairaana. Ja kaikki menevät nukkumaan samaan aikaan ja talo on hiljainen kahdeksaan mennessä. Ja tosiasiahan on että koneet pesee pyykit ja tiskit ja niiden täyttämiseen ja tyhjentämiseen ei mene kauaa. Askeleita toki kertyy päivän mittaan, mutta en silti koe että mulla olis kiire tai ei olis tarpeaksi omaa aikaa. Mieheni on paljon poissa kotoa töiden takia, mutta antaa meille aikansa aina kun on kotona. Siis yhteenvetona; suosittelen lastentekoa pienellä aikavälillä, näin lapsillekin syntyy kiinteä side toisiinsa ja on aikuisenaki yhteistä.

tosin meillä ollu kaikki 2 lasta hyviä nukkujia.

Ikäero tytöillä 1v5kk. Esikoinen alkoi nukkua kokonaisia öitä vuoden iässä ja kuopus kahden vuoden iässä eli eivät kai varsinaisesti hyviä nukkujiakaan olleet... En tiedä sitten mistä johtuu tuo, että en ole kokenut pikkulapsiaikaa mitenkään rankkana. Sellaista arjenpyöritystähän se oli, mutta antoisaa aikaa.

meillä kun on rauhallinen poika -01,temeramenttinen tyttö -06,sekä varsinainen tehopakkaus poika -10 ja nyt tulossa tää viimeinen eli 4.lapsi synttärilahjaks 6v tytölle ja tolle hurjalle 2v pojalle...millähän mahdan selvitä kahden vaippaikäisen kanssa,kun ikääkin jo alkanut kertyä toi melkein 2v ei nuku vieläkään öisin =)

täällä tulossa 3. lapsi ja kaikki tulis olemaan alle 3v.. Kuinka ihmeessä saa järjestettyä vaikka ulkoilut helpoksi?Tai vaikka kauppareissut? Mun kauhukuvat 3 pienestä heräsivät vasta nyt raskauden myötä

täällä tulossa 3. lapsi ja kaikki tulis olemaan alle 3v.. Kuinka ihmeessä saa järjestettyä vaikka ulkoilut helpoksi?Tai vaikka kauppareissut? Mun kauhukuvat 3 pienestä heräsivät vasta nyt raskauden myötä

Kirjoittelin tuolla aikaisemmin meidän helvetillisestä vauva-ajasta. Ulkoilu, liikkuminen ja kauppareissut sujui helposti, en niistä ikinä ottanut stressiä. Tuplarattaat seisomalaudalla varustettuna auttoivat pidemmissä siirtymisissä, muuten mentiin matkarattailla.

Meillä esikoinen oli 1v1kk kun kuopus syntyi. Nyt nelisen kuukautta myöhemmin alkaa helpottaa. Univaje syö eikä energiaa juuri muuhun kuin päivärutiineihin ole.

pääsyynä se, ettemme saaneet nukkua. Esikoisen yöunet menivät sekaisin n. 5-6kk-iässä. Ja hän heräili läpi hyvin lyhyen yönsä (8 h) tunnin välein aina 2,5-vuotiaaksi asti. Kakkonen syntyi siinä vaiheessa, kun esikoinen oli 1v9kk. Hänen ensikuukausinaan sain sitten nukkua 3-5 tuntia/yö monessa pikkupätkässä. Jotakin muistan noista ajoista, mutta kognitiiviset taidot (muistaminen, aivotyösketely) menetin aika pitkälti.

Rajoilla kävin ja montaa unikoulua koetin, kunnes tulosta vihdoin sain aikaan. Ilman miehen apua olisin mielisairaalassa. Muita apuja meillä ei ollutkaan tarjolla. Toipuminen tuosta univajeesta voidaan jakaa useampaan vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe vei noin puoli vuotta, sen jälkeen tuntui kuin olisin herännyt. Kaikki ei ollut enää mustaa, vaan pystyin jo juttelemaan yleisistä asioista, kiinnostumaan asioista. Vielä tuosta puolitoista vuotta eteenpäin ja huomasin edelleen, miten päivä päivältä muisti parani, alussa tietenkin muutos oli ollut nopeampaa.