Te, joilla lapset alle 2 v. ikäerolla

Meillä esikoinen oli 1v2kk kun keskimmäinen syntyi joka oli 1v8 kk kun kuopus syntyi. Eli esikoinen ei ollut vielä kolmea kun kolmas syntyi!



Ja ihan kivasti pärjättiin. Sukulaistukiverkkoa ei ollut mutta miehellä tukeva työpaikka (siis ei palkallisesti mutta luottamus oli kova ettei potkuja tule, palkka siinä 3-tonnin molemmin puolin) ja minä tukevasti kotona lasten kanssa.



Kävin naapurin äidin ja laspen kanssa leikkipuistossa tai sitten perhepäivähoitajien kanssa juttelemassa ja aikaa viettämässä sillä aikaa kun lapset leikkivät yhdessä ja kaikilla oli niin mukavaa.



Mutta en kyllä paljoa siitä muista kun kuopus oli pieni tai edes siitä kun se keskimmäinen oli vauva. Kahdella ekalla oli koliikkia, ekalla 4kk ja tokalla 6kk, sitten olivat itse aurinkoisia. Nyt ovat jo isoja, alaluokilla koulussa, ja haaveilen iltatähdestä...

Meillä lapsilla ikäeroa 1v 7kk. Esikoinen on erityislapsi, joka ei kävellyt, kun kuopus syntyi. Ennätti tietysti vähän hitaammin pahojaan tekemään (konttasi), mutta oli aika lailla hoidettava kuten vauvakin. Onneksi molemmat olivat hyviä nukkujia, vaikka se aika oli kauheaa, kun kumpikin nukkui päiväunia eri aikaan.

En muista kuopuksen ensimmäisistä kuukausista oikein mitään

ikäeroa 1v6kk joka ollut hyvä ja helppo. Nyt ovat jo 4 ja 5 ja parhaat kaverukset keskenään vaikka eri sukupuolta. Helppoa vanhemmille kun aina on kaveri kotona, ei tarvi viihdyttää ja esim mökillä tms missä ei muita lapsia ole on viihdyttäjät omasta takaa.

1v 5kk ja 1v8kk. Elikä kolme lasta ja kolme vuotta. Puuhaa on kovasti, sekamelska kotona välillä aikamoinen ja raivareita jos jollakin lapsella. Kuitenkin teemme paljon asioita päivisin lasten kanssa ja harrastamme, kerhoilemme ja nautiskelemme. Omaa aikaa ei oikeastaan tässä vaiheessa ole, mutta varmasti myöhemmin. En antaisi pois, vaikka esim. tänään on ollut maailman huonoin päivä. Kyllä kahden kanssa ainakin pärjää, riippuu tietenkin lapsestakin ja siitä miten itse kestää esim. univelkaa.



Kaikkea hyvää PS haaveilen neljännestä vielä tähän kasaan:)

toki jonkun verran riippuu lasten "laadusta", mutta ennen kaikkea sanoisin, että riippuu ihan hirveästi sun persoonallisuudesta ja asenteesta. Mulla 4 lasta, joista kolmella ekalla alle 2 ikäerot ja kahdella vikalla 2 v 1 kk ikäero enkä ole koskaan kokenut sitä rankaksi. Totta kai on hetkiä, jolloin väsyttää jne, mutta kokonaisuutena ei ole mulle ollut mitenkään rankkaa. Mulla ei ole koskaan kaksi lasta nukkunut samaan aikaan päiväunia tai ylipäänsä nukkunut pitkiä päiväunia, mutta hyvin on silti sujunut. Syliin mahtuu monta pientä kerrallaan ja yhdellä kädellä saa tehtyä monta hommaa. Ja ei, meillä ei todellakaan ole ollut helppoja lapsia, 2 allergikkoa, joista toinen myös astmaatikko ja muita erityispiirteitä, yksi erittäin voimakkaasti reagoiva lapsi jne.

Pojilla ikäeroa 1v8kk ja oli helppoa. Molemmat nukkuivat hyvin ja olivat helppoja lapsia. Pojat ovat hyvät kaverit. Nyt ikää 7 ja 8,

ensimmäinen vuosi on rankempaa, sitten helpottaa. Meilläkin kolme lasta alle 3 vuodessa. Jos tukiverkosto on kunnossa niin se auttaa kovin. Itse en ehkä enään tekisi lapsia näin tiiviisti. Tai no jos mies osalistuisi arjen pyöritykseen/tekisi jotain alsten kanssa niin voisin tehdäkkin. Nyt siis pyöritän tämän yksin ja on aika rankkaa.

Mutta jos mies osalistuu ja on muuta verkostoa ympärillä niin suosittelen. :)

Samoin me kerhoilemme paljon ja touhutaan kaikenlaista. Vaikka kyllähän se tosiaan on sitä että jatkuvasti joku uhmaa/kiukuttelee jne. :)

Mutta kyllä mehut on välillä vähissä. Varsinkin jos on itse kipeä, lapset puolikuntoisia ja mies töissä, kuinkas muuten. Kun menee hyvin, on mukavaa.



Se pitää sanoa, että meillä on toka ollut helppo tyttö ja hyvin kehittynyt. Esikoinen nukkuu hienosti yöt, mutta on muuten haastava luonne. Joskus harmittaa, että vauvalle ei ole aina voinut antaa sitä aikaa kuin olisi halunnut. Hän on nyt 7kk vanha ja täytyy sanoa, että nyt alan imetystä lopetella kohtapuoleen lähinnä ihan siksi, että päivät alkaa olla liian kaoottisia imetykseen paneutumiseen ja öitäni en siihen halua käyttää. Kaoottisuus johtuu siitä, että vanhempi on jättämässä päiväunia pois ja on ihan hullu väsyneenä, mutta ei nukahda. Pakkaset taas ovat tehneet reippaat ulkoilut vaikeiksi.... (vauvan ja taaperon kanssa)

pääsyynä se, ettemme saaneet nukkua. Esikoisen yöunet menivät sekaisin n. 5-6kk-iässä. Ja hän heräili läpi hyvin lyhyen yönsä (8 h) tunnin välein aina 2,5-vuotiaaksi asti. Kakkonen syntyi siinä vaiheessa, kun esikoinen oli 1v9kk. Hänen ensikuukausinaan sain sitten nukkua 3-5 tuntia/yö monessa pikkupätkässä. Jotakin muistan noista ajoista, mutta kognitiiviset taidot (muistaminen, aivotyösketely) menetin aika pitkälti.



Rajoilla kävin ja montaa unikoulua koetin, kunnes tulosta vihdoin sain aikaan. Ilman miehen apua olisin mielisairaalassa. Muita apuja meillä ei ollutkaan tarjolla. Toipuminen tuosta univajeesta voidaan jakaa useampaan vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe vei noin puoli vuotta, sen jälkeen tuntui kuin olisin herännyt. Kaikki ei ollut enää mustaa, vaan pystyin jo juttelemaan yleisistä asioista, kiinnostumaan asioista. Vielä tuosta puolitoista vuotta eteenpäin ja huomasin edelleen, miten päivä päivältä muisti parani, alussa tietenkin muutos oli ollut nopeampaa.

ollut kun tehtiin kolmas 2v1kk erolla tokaan.

ikäeroa 1 v 7 kk. Ei ole minusta ollut mitenkään rankkaa tai työlästä, ajateltiinkin niin että hoidetaan se äitiyslomailu ja pikkulapsivaihe kerralla alta pois eli pienet ikäerot. Ainoa haitta tästä on ollut että kroppa ei ehtinyt palautua ennen uutta raskautta ja luulen että sen takia lihoin ja rupsahdin enemmän kuin jos olisi ollut pidempi väli jossa olisi ehtinyt laihduttaa edelliset 25 raskauskiloa pois. Nyt tuli sitten uudesta uudet 25 kg perään.

tytöillä ikäeroa on 1v8kk ja tosi hyvin on mennyt vaikka esikoisella oli KARMEA uhma silloin vähän ennen kuin kuopus syntyi. Jatkuu se uhma vieläkin mutta jotenkin sitä ainakin itse elää vaan päivä kerrallaan.



Molemmilla on joskus jotain yötohinoita mut suht hyvin kyllä jaksetaan ja pärjätään, liekö osasyy myös että itse en tarvi välttämättä hirveästi unta. Päivät kuluvat nopeasti, aamupäivällä ulkoillaan ja puistoillaan, mukava on isommalle kun pääsee puistossa olevien muiden lasten kanssa leikkimään. Kerran tai kaksi viikossa käydään avoimessa päiväkerhossa ja molemmilla on omat muskarit.



Mä tykkään meidän arjesta, onhan se joskus rankkaa mut useimmiten nautin kotona olosta ja lasten kanssa puuhailusta.



Ei oo ihan katastrofi mielestäni siis pienet ikäerot, parempi vaan kun mitä vanhemmaksi tulevat niin ovat sitten läheisiäkin leikkikavereita. Meillä jo leikitään yhdessä, meneehän ne leikit välillä tönimiseksi isomman taholta mutta sit vaan nopeasti tilanteisiin kiinni. Pääasiallisesti kuitenkin siskoilla on hauskaa keskenään :)

aivan helvetillistä ensimmäiset 6kk, sitten alkoi helpottaa. Esikoinen oli 1v 9kk kun kuopus syntyi, vauva nukkui vatsavaivojensa takia huonosti ja isompi tappeli ja huusi koko ajan ja kaikesta. En enää ihmetellyt hetkeäkään miksi äidit tappavat lapsiaan. Itse en sitä todellakaan miettinyt vaan ymmärsin hyvin, miten epätoivoiselta tuntuisi jos kukaan ei tulisikaan neljältä kotiin ja kysyisi kuinka päivä on sujunut ja ottaisi toisen lapsen hoitaakseen...Nyt vauvakin jo 8kk ja lapset nauttivat toistensa seurasta, edelleen nukkuminen pienellä mitä sattuu, mutta nyt siihen osaa jo suhtautua ja jonkinlainen rytmi on kuitenkin olemassa! Nyt en kadu, mutta olisin toivonut vähän helpompaa vauvaa!

1v9kk ikäerolla lapset. Alku oli järkyttävän rankkaa, nukkuivat eri aikaan. Tuntui joka päivä ettei kumpikaan saa ansaitsemaansa hoitoa ja huomiota. Mustasukkaisuutta kummallakin vanhempien huomiosta, nyt 1v3kk ja 3v1kk. Niin rakkaita ja toisilleen tärkeitä, mutta tässä on käyty pohjalla, yhden lapsen vanhemmalla ei vielä ole mitään käsitystä siitä, mitä kahden ihan pienen kanssa elämä on.

ihan hirveän rankkaa, mutta kyllä siitä selviää ja mutaman vuoden päästä varmaan muistelee kaiholla.



Pitää vaan yrittää pitää itsensä rauhallisena ja hyväksyä jatkuva kaaos ympärillään.



Meillä 2 todella vilkasta ja räjähtäväistä poikaa 1,5 v ikäerolla. Pienempää kun yritin puistossa imettää niin toinen juoksi jo 100 m päässä karkuun. Sen jälkeen imetin aina vain aidatuissa puistoissa tai niin että esikoinen istui vaunuissa valjaissa.



Mutta elämä opettaa. Ja lapset on erilaisia. Temperamentti vaikuttaa aivan sikana. Voihan olla, että teille tulisi kiltti ja kerrasta totteleva lapsi?



Nyt kun pojat ovat pian 3 v ja 4.5 v ovat kodin ulkopuolella toistensa tuki ja turva, halailevat ja leikkivät yhdessä. Kotona tietty kilpaillaan huomiosta, kinataan ja esikoinen on mustis.



Rankkaa on aluksi, mutta laskisin kuitenkin edut haittoja suuremmiksi..

siis kyllä sanoisin että ON rankkaa ja tosi työlästä, vaikka myös ihanaa. Mä ajattelin silloin, kun oli yks lapsi, että eihän se kahden kanssa voi olla kun vaan tuplasti rankempaa, mutta sanoisin, että on se enemmän... siis jos yhden kanssa oli välillä niitä hengähdystaukoja (jopa parin tunnin päiväunet, lapsi touhuili itsekseen jne) niin kahden kanssa niitä ei todellakaan ole. Jos toinen nukkuu, toinen ei...toinen ei roiku housunlahkeessa, toinen roikkuu...ja aika usein se on niin että molemmat haluaa syliin yhtäaikaa.



mutta päivät menee sellasta vauhtia että, mitään ei muista..



toivon että sitten taapero vaiheen yli kun on menty niin sitten lyhytikäero olis bonusta (leikkikaveria toisistaan), mutta kahden alle 3 v:n kanssa se on aikamoista metakkaa koko päivän.



jos olis itsekkäästi ajatellu lähinnä omaa jaksamistaan (eikä sitä iloa mikä sisaruksilla on toisistaan kun ovat suht saman ikäisiä) niin suosittasin sillon kyllä jättämään pidemmän ikäeron. sanotaan joku 5 v jo ymmärtää esim odottaa vähän vuoroaan ja voi autella vauvan hoidossakin kun vertaa siihen reilu 1 v:en jota ei voi jättää hetkeksikkään vauvan kanssa yksin kun rakastaa liian rajusti...

mutta ei mun mielestä mitenkään törkeen rankkaa. Nuorempi oli vielä koliikkivauva, mutta kun koliikki loppui, nukkui ilman yösyöttöjä aamuun asti, joka tietysti helpotti kovasti. Opetin myös kuopuksen samaan rytmiin isomman kanssa, niin sain päivälläkin hengähdystauon.



Niin ja mun mies tekee vielä reissuhommia, eli olin kohtuullisen paljon yksin lasten kanssa. Mies kyllä osallistui täysillä, kun oli kotona.

aluksi ei ollut rankkaa,vauva nukkui ja söi hyvin.. nukkui tosi paljon.



Nyt kun nuorin on 8kk niin ajoittain tosi rankkaa, Sen takia kun koko ajan pitää tehdä jotain eikä juurikaan saa istahtaa päivisin. Sit välillä myös hirveä meteli/huuto raastaa päätä. :s

Vauva heräilee öisin hyörimään ja pyörimään eikä millään huvittais nukkua päivällä eikä yöllä.. Elikkäs nukahtaminen nuoremmalle nyt tosi hankalaa ja isompi melkein 2v uhmailee kaikkea.



Tällä hetkellä tuntuu että koko ajan nukutan ja syötän lapsia. :) Mut eiköhän se tästä kun alkavat elää parin kk:n päästä samassa rytmissä, toivottavasti siis :D



Mut kun mietin yleisesti ottaen, niin joka päivä olen kyl iloinen että on näin pieni ikäero. Tulevat jo nyt keskenään niin hyvin juttuun. :)

Eli en kadu yhtään!

tokalla ja kolmannella 1v5kk ikäeroa. Tietysti tavallaan on ollut rankkaakin, kun eivät ole olleet kovin hyviä nukkumaan kumpikaan. Meillä kuitenkin se etu, että tuo keskimmäinen on melko rauhallinen lapsi. Eli viihtyi kirjojen ym. parissa jo ihan pienenä, ja muissa rauhallisissa puuhissa. Nuorimmainen taas on tosi villi, onneksi näin päin.



Kun lapset tulee pienellä ikäerolla, sitä jotenkin asennoituu eri tavalla. Minusta esikoisen kanssa oli paljon rankempaa kuin näiden kanssa :D Kannattaa järjestää ohjelmaa, puistoilua ym, koska kun pienempi on noin vuoden, ne alkavat tapella koko ajan. Ja mitä enemmän olette menossa, sitä vähemmän ne ehtivät sotkea ja tapella.



Nyt, kun nuorimmainen on 2v, ovat nyt muutaman kk nukkuneet koko yön, ja äitikin alkaa muistuttaa ihmistä. Leikkivät usein tosi kivoja juttuja, ja nauravat kauheasti omille vitseilleen :D Toki myös tarpeen tullen täräyttävät turpaan...tappelut on olleet hurjia, kun ei kummallakaan vielä liiemmin järkeä/itsehillintää ole ollut (nyt alkaa tuo 3,5 v osoittaa jotain merkkejä).



Minulle tämä on ollut positiivinen kokemus, ja jos meille olisi neljättä lasta haaveiltu, olisi saanut myös tulla heti tuohon joukon jatkoksi :)

Meillä kolme lasta kolmen vuoden sisällä ja aika ennen kuopuksen syntymää ja pari vuotta sen jälkeen oli helvetillistä. Esikoiset, kaksoset nukkui melko hyvin alun koliikin jälkeen, joten annettiin lupa kolmoselle tulla. Raskaana ollessani toinen kaksosista aloitti korvatulehduskierteen ja yövalvomiset, eikä putkituksista ym. ollut apua. Olin siis raskaana, valvoin lapsen kanssa yöt ja kun kolmas syntyi, hän ei nukkunut ensimmäiseen vuoteen kahta tuntia pidempään.. Huonon nukkumisen lisäksi vauvalle tuli myös korvatulehduskierre, joten kahden korvatulehduskierteisen lapsen kanssa, joista toisella vielä erittäin lyhyt temperamentti, ei juuri nukuttu ensimmäiseen kahteen vuoteen.



Lapset nyt jo 5, 7 ja 7, mutta vieläkin jos yöllä joudun lasten takia heräämään, ensimmäinen tunne on kauhea ahdistus. Sitä en toki kiellä, etteikö pieni ikäero vaikuttaisi positiivisesti lasten suhteisiin, mutta jos olisin tiennyt millaista meidän elämä pari vuotta tulee olemaan, kuopus olisi huomattavasti nuorempi. Mutta elämästähän ei ikinä etukäteen tiedä.