Mieheni ei ole yhtään kiinnostunut raskaudestani.

Tuntuu raskaalta.

Johtuu siitä että olet raskaana.

tai no kysyy sen jlkeen ko oon huutanu sille, että v**u ko en minä voi tehdä sitä ja tätä ko koko ajan supistelee!

Ultraan tulee, koska en anna vaihtoehtoa! Eli jos ei ole paikalla niin en sitte mitään kerro. SEn uskoo todeksi, koska en kerro myöskään isompien lasten neuvolasta mitään tai opettajien kanssa keskusteluista.

puhuisi asiasta SINUN raskautenasi vaan teidän tulevana lapsenanne? Ei minuakaan kiinnosta kummemmin mieheni ruuansulatusvaivat.. ainakaan kuukausikaupalla.

Olen ollut raskaana 3 kertaa eikä mieheni ole ollut yhtään kiinnostunut raskaudesta. Joitakin miehiä ei vaan kiinnosta eikä niitä voi pakottaa. Pääasia että rakastavat lapsensa sitten kun on tullut maailmaan :)

miksi tehdä tommosten kanssa lapsia. Lasten hankkiminen on yhteinen projekti ja jos mies ei ole ton vertaa kiinnostunut tai pitää uhkailulla saada kiinnostumaan on JOTAIN TOSI PIELESSÄ.



Väärän miehen kanssa lapsia teette jos kiinnostus on tota luokkaa.

että minä en ainakaan miehestä tiennyt millainen isä tai kumppani hänestä tulee ennenkuin lapsia alettiin tekemään. sitä ennen oltiin yhdenvertaisia kumppaneita käytiin töissä molemmat ja oltiin täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Moni asia sosiaalisissa suhteissa muuttuu kun saa lapsen.

Odotan myös toista lasta ja raskaus ollut erittäin rankka,kaikennäköistä pientä komplikaatiota..

Olenkin tullut siihen tulokseen että mieheltäni puuttuu totaalisesti kyky empatiaan,olen yrittänyt puhua itkeä ja raivota mutta mikään ei toimi.

Esim. esikoinen on myös vielä vauva ja olen viimeisilläni raskaana, minulla on iskias tyylistä selkäkipua jota esikon nostelu ei ainakaan auta. Eräskin päivä konttasin esikon perässä tunnin ajan kun en yksinkertaisesti pystynyt kivun takia seisomaan/kävelemään ja mies tuli töistä kotiin tokaisten että hänen selkänsä on hieman jumissa kun on istunut koko päivän...!!!!!

No joo,tämä vain yksi monista.

Välillä naurattaa mutta useimmiten pelkään voiko suhde jatkua kun tunnen jo nyt suurta kaunaa siitä että mies ei osaa olla tukena ja edes esitä ymmärtävänsä mitä käyn läpi.

ei munkaan mies ollut masuvauvasta kiinnostunut. Voi miten kadehdin niitä naisia joilla ihana huolehtiva mies.



Joku tunnevammahan tuolla miehellä on, se on selvä. Ei tule toista lasta meidän perheeseen.



Yksin olen hoitanut lapsen ihan syntymästä saakka, ei vaan kaikista miehistä ole siihen hommaan. Mutta on miehessä yksi hyvä puoli: tekee töitä ahkerasti, eikä rahat ole koskaan loppu.

Mutta keskenmeno tuli. Olet sentään vielä raskaana...

vauva-aikana jouduin myös huutamalla ja karjumalla välillä pakottaan. Mutta kyllä se oppi... en tiedä onko naurun vai itkun paikka... mutta niin se vaan meni. Ja ihan lapsirakas on aina ollu noin muuten. Ei käynyt mielessäkään, että ei tajuais ottaa vastuuta vauvasta.



t: se joka pakottaa ukon ultraan

Varsinkin alkuaikoina monelle miehelle raskauteen on vaikea suhtautua. Siihen miehen elämään se ei vielä silloin tuo mitään konkreettista muutosta ja se vaimokin näyttää aika samalta (vaikka ehkä oksenteleekin pää pötössä tms). Asia alkaa kuulemma tuntua todelta vasta kun esim tuntee ne potkut mahan läpi tms.



Mun mies ei mun mielestä ole ollut tarpeeksi kiinnostunut raskaudesta (kummallakaan kertaa). Ei ole tullut edes kaikkiin ultriin (tästä mulla oli kyllä ihan järjettömän paha mieli). Kuitenkin on alusta saakka ollut paras mahdollinen isä lapsillemme. On läsnäoleva, rakastava ja huolehtiva. On esim hoitanut kuopuksen kaikki yöheräilyt siitä lähtien kun tämä oli 2kk vainha (nyt 3,5v), koska mulla kilpirauhanen lakkasi toimimasta ja pysyin vuorokaudessa ehkä 8 tuntia hereillä (kesti aika kauan ennenkuin keksittiin mikä mättää ja vielä kauemmin ennenkuin saatiin lääkitys sopivalle tasolle).



Aidosti haluaa olla lastensa kanssa. Ei esim ottanut vastaan todella kiinnostavaa (ja paremmin palkattuakin) työtä, koska hänen mielestään siinä olisi ollut liikaa työmatkoja eikä halunnut olla niin paljon pois kotoa. Mun mielestä tuo työ olisi ollut vielä ihan ok, mutta en rupea vain rahan takia häntä siihen painostamaan.



Kaiken tämän ylistysvirren tarkoitus oli siis kertoa että vaikka raskausaikana mies ei olisikaan täysillä mukana hän ei todellakaan välttämättä ole ns väärä mies. Tietysti sekin on mahdollista. Saahan täältä päivittäin lukea tarinoista miehistä joita ei lapset kiinnosta pätkääkään vaikka ne on ihan yhteisestä päätöksestä hankittu.



Oletko kertonut miehellesi miltä sinusta tuntuu? Itse en sitä varsinkaan ensimmäisessä raskaudessa tehnyt vaan ennemmin sulkeuduin enkä kertonut kuinka yksinäiseltä se välillä tuntui. Mies taas on sillä tavalla todella tyhmä ettei ymmärrä mitään vihjeitä vaan asiat olisi todellakin pitänyt vääntää rautalangasta.

mies ollut kiinnostunut omista lapsistaan vielä raskausaikana. Ei siis ollenkaan; ei halunnut ultraan, ei kokeillut potkuja jne. Olihan se kova paikka, ekan kohdalla olin todella järkyttynyt; oltiin vasta menty naimisiin, lapsi oli yhdessä toivottu ja sitten raskausaikana miestä ei näyttänytkään kiinnostavan pätkän vertaa. Onneksi luin silloin tutkimuksesta, jonka mukaan raskausaikana välinpitämättömät miehet voi kuitenkin olla hyviä isiä. Näin on käynyt meilläkin; mies on lapsilleen erittäin hyvä isä.



Ap, mä en osaa muuta sanoa, kuin että jaa raskausajan ilot ja surut niiden kanssa, jotka ovat siitä kiinnostuneita. On tärkeää, että edes joku on iloinen siitä että saatte lapsen. Itselleni muut odottavat kaverit ja lähisukulaiset olivat kullanarvoisia. Itselleni on ollut iso psyykkinen urakka elää koko raskausaika ilman kumppanin tukea, ja kuitenkin sitten aloittaa lapsen synnyttyä se perhe-elämä puhtaalta pöydältä eikä koskaan palata noihin raskausajan kokemuksiin ja tapahtumiin. Sen mä olen tehnyt ihan rakkaudesta lapsia kohtaan, etten vahingoittaisi heidän ja isänsä välisiä suhteita.



Tsemppiä vaan, ja onnea vauvasta. :)