Miten tavata ällö mies? (Tavaroiden palautus.)
Tapailin miestä, joka ei sitten lopulta kiinnostanutkaan. Loppujen lopuksi hän alkoi suorastaan ällöttää. Mies taas ei tahdo millään uskoa, että juttu on ohi, vaan vakuuttaa odottavansa minua.
Nyt pitäis saada muutamat tavarani hänen hoteistaan. Aion ehdottaa nopeaa tapaamista, mutta mies varmaan haluaisi samalla jutella. Jos en suostu, niin en ehkä saa tavaroitanikaan, koska niitä "panttina" pitämällä hän voi pitkittää tilannetta.
Ärsyttää todella. Mitä tekisin? En haluaisi olla inhottava, mutta pelkään, että sanon jotain ilkeää, jos joudun juttelemaan muuta kuin pari sanaa.
Kommentit (29)
Eikä yhtään hivele sen miehen kiinnostus. Haluan tavata nopeasti jossain julkisella paikalla enkä mennä oven taakse. Ja olen kyllä ollut niin tyly kuin voi kohteliaasti olla. ap
Miksi et muka voi mennä sinne sen kotiin, ota vaikka KAKSI kaveria tueksi. Ei se sua sinne väkisin kaappaa, jos sulla on mukana kaksi miespuolista kaveria. Joko toimit noin tai jätät sikseen. Turhaan siinä vingut, eipä sulla muutakaan vaihtoehtoa ole. Sitä paitsi, jos sun tarkoitus TODELLA on selvästi sille miehelle tehdä selväksi, ettet aio jatkaa suhdetta, niin eikös se nyt olisi aika armeliasta tehdä se tuolleen tylysti? Mitä sitä selittelemään tai keksimään tekosyitä jostain seuraavasta tapaamisesta/kiireestä, sen kun haette tavarat pois ja sanot, että tämä oli tässä nyt, en halua enää pitää yhteyttä. Piste. Vai onko kenties niin, että sun itsetuntoasi silti hiukan hivelee, että se mies roikkuu sinussa kiinni...? Muuten en oikein voi ymmärtää sua, että et muka VOI katkaista välejä napakasti ja hakea kamojasi. Jos sua epäilyttää, että mies jotenkin virittelee sulle ansaa, mene sinne oven taa joku ilta kahden miespuolisen kaverin kanssa yllättäen ja tunge sisään hakemaan kamat kaverien kanssa.
ja mitä siinä itket, ettet voi kavereiltasi apua pyytää? He auttavat sinua varmasti, kun kerrot, että olet saanut riesaksesi tuollaisen stalkerin.
TAI sitten tyydyt tilanteeseen ja katkaiset tyystin kaiken kommunikoinnin sen miehen kanssa.
Ei ole ollut mitään seksisuhdetta tähänkään mennessä. Aivan liian ällö mies, että olisin voinut edes ajatella. Tapailimme vain jonkin aikaa. ap
Mene käymään ja anna seksiä vielä kerran niin sitten varmasti leppyy ja saat tavarasi
onko sulla tapana kylvää sukukalleuksiasi kaikkien tuttavuuksien kotiin?
minne hän toimittaa tavarat. Jos ei käy, pyydä ehdottamaan paikka josta kaverisi voi hakea ne.
Lähettipalvelukaan ei maltaita maksa. Pyydät laittamaan laatikkoon ja kysyt pitääkö sellainenkin toimittaa etukäteen vai liikenisikö häneltä.

joita voin tarvita vielä. Lainasin enkä voinut ajatella, että niiden saaminen takaisin voisi olla hankalaa.
ap
Ei ole ollut mitään seksisuhdetta tähänkään mennessä. Aivan liian ällö mies, että olisin voinut edes ajatella. Tapailimme vain jonkin aikaa. ap
Mene käymään ja anna seksiä vielä kerran niin sitten varmasti leppyy ja saat tavarasi
onko sulla tapana kylvää sukukalleuksiasi kaikkien tuttavuuksien kotiin?
minne hän toimittaa tavarat. Jos ei käy, pyydä ehdottamaan paikka josta kaverisi voi hakea ne.
Lähettipalvelukaan ei maltaita maksa. Pyydät laittamaan laatikkoon ja kysyt pitääkö sellainenkin toimittaa etukäteen vai liikenisikö häneltä.
minne hän toimittaa tavarat. Jos ei käy, pyydä ehdottamaan paikka josta kaverisi voi hakea ne. Lähettipalvelukaan ei maltaita maksa. Pyydät laittamaan laatikkoon ja kysyt pitääkö sellainenkin toimittaa etukäteen vai liikenisikö häneltä.
palauttaa?
että olisi syytä pitää yhteyttä. Ymmärtäisin ehkä, jos olisi ollut vähän vakavampi ja pidempi suhde. Mutta silloinkin voisi olla myönteiset tunteet koetuksella, jos ei tällaista saisi hoidettua.
ap
minne hän toimittaa tavarat. Jos ei käy, pyydä ehdottamaan paikka josta kaverisi voi hakea ne. Lähettipalvelukaan ei maltaita maksa. Pyydät laittamaan laatikkoon ja kysyt pitääkö sellainenkin toimittaa etukäteen vai liikenisikö häneltä.
palauttaa?
tähänkään mennessä. Aivan liian ällö mies, että olisin voinut edes ajatella. Tapailimme vain jonkin aikaa.
ap