Ulkonäöstään masentunut 9v. tyttö, mitä tehdä?

Minun lapsella on sama ongelma jatkuvaa toistoa siitä että 'on ruma tai jotain' päätin antaa lapseni halutessaan joitain omia meikkejäni, ja se toimi, lapseni on nyt niin iloinen kun voi olla! ;) kokeile säkin!

Itse olisin todella huolestunut jos oma 9v lapseni olisi jo noin pitkään ollut selvästi masentunut ulkonäöstään. Perustan huoleni omaan kokemukseeni. eli itse olen ollut jokseenkin masentunut lapsesta asti. Alakoulun lopussa se alkoi olla enemmän ulkonäkökeskeistä, aloin laihduttamaan ja viiltelemään itseäni. Masennus ja syömishäiriöt jatkuivat vielä läpi koko nuoruuden ikävuodet 10-20. Päällimmäisenä oli valtava itseinho. Jossain vaiheessa en pystynyt katsomaan itseäni enää peilistä. 

Hae ajoissa apua. Ihan oikeasti kannattaa ottaa vakavasti. Avun hakemisessa ei ole mitään väärää tai tilannetta pahentavaa. Sen sijaan myöhemmin voit katua, ettet hakenut ajoissa apua.

En ole lukenut muiden vastauksia, joten pahoittelen jos tuon jotain päällekkäisiä näkemyksiä esiin. Kysyisin, että mikä on sinun oma suhtautumisesi omaan ulkonäköösi? Valitteletko tai voivotteletko ulkonäköäsi? Tällaisesta nuoret tytöt oppivat kuinka kriittisesti tulee ulkonäköönsä suhtautua.

Onko tyttärelläsi jotain kiinnostuksenkohteita? Asiat joissa hän on hyvä ja niihin keskittyminen vahvistavat itsetuntoa. Ulkonäköpakkomielle nyt on loputon suo. Minulla se alkoi myös ala-asteella. Ensin korvat olivat liian höröt. Sitten nenä oli kamala peruna. Sitten posket olivat epätasaisen väriset. Sitten minulla oli kaksoisleuka. Nuo olivat kuviteltuja.

Sitten tuli oikea ongelma: finnit. Vaadin päästä ihotautilääkärille, mutta äitini ei siihen suostunut. Piti kai normaalina että teinillä on finnejä, ja sitähän se onkin. Mutta lopetin rasvan syömisen kaikissa muodoissaan, mikä tarkoitti sitä että lämpimät ruuat jäivät kokonaan pois. Finnit hävisivät, ehkä siksi että koko kehitykseni pysähtyi ja otti takapakkia. Laihduin ensin viisi kiloa, sitten kymmenen lisää. Sieltä normaalipainosta. Ja soppa oli valmis. Olin löytänyt täydellisen tavan kohentaa itsetuntoani, helpottaa pahaa mieltä, näyttää paremmalta, käsitellä tunteita, kestää itseäni. Laihdutus.

Lopputulos: takana 15 vuotta anoreksiaa.

Luonteessani varmasti oli joitakin ongelmia jotka saivat aikaan noin pakkomielteisen ajattelun ja negatiivisiin asioihin keskittymisen, mutta olin ehdottomasti masentunut. Olen ollut masentunut jo alle kouluikäisestä, tuntenut hirveää syyllisyyttä enkä mielestäni ansainnut olla iloinen tai huoleton. Olen murehtinut kaikkea mahdollista niin pitkään kuin pystyn muistamaan. Murehdin alle kouluikäisenä sellaisia asioista joista muut ikäiseni eivät olleet kuulleetkaan.

En tiedä mikä olisi auttanut mutta jotain olisi pitänyt tehdä vähän aiemmin, ketään ei kiinnostanut mitkään murheeni ennenkuin olin nenämahaletkussa. Silloin oli jo liian myöhäistä.

minulla oli jo lapsena ulkonäköongelma, ja teininä ja nuorena aikuisenakin pidin sitä yhtenä suurimmista syistä masennukseeni. syitä varmasti on paljon enemmän ja syvemmällä.

nyt olen nelikymppinen, sairastanut moneen kertaan vakavan depression. mua ei autettu lapsena eikä nuorena, eikä kehuttu, rohkaistu. ulkonäköongelmia vähäteltiin, tuomittiin tai sivuutettiin.

ap, tsemppiä, että jaksat ja osaat auttaa tyttöäsi ja isosti virtuaalivoimaa tytölle.

Pinnallisen maailman nurjia puolia :(

Mitä nenäasiaan tulee, niin usein se muu pää ja kroppa kasvaa nenän kanssa suhteellisiin mittoihin :)

Tuon ikäiset on tosi herkkiä kaikille mahdollisille kommenteille, epäsuorillekin. Googlaa erilaisia neniä ja näytä, mitä suuri nenä oikeasti tarkoittaa jne... että hiukan tulee humoristista tasapainoa arvioinnille. Kaveriin ei tietysti saa verrata, se ei ole reilua, mutta netti on täynnä kaikenlaisia kuvia...

Meillä oli suunnilleen saman ikäisen kanssa yhdessä kohtaa harmia siitä, että vaatteet on kuulema aina ihan muodin ulkopuolella... just joo, mä seuraan muotia ihan hyvin, mutta olin kai sitten valinnut enemmän oman tyylisiä vaatteita kuin hänen tyylisiään. Juteltiin asiasta kyllä ja sitten sanoin, että lähdetäân nyt kaupungille ja voit valita sillä ja sillä summalla sellaista muodikasta, mitä haluat. Kukaan ei ollut sanonut lapselle mitään, mutta kaverit joiden kanssa silloin paljon oli seurasi muutamassa kohtaa ihan pintamuotia, joten sitten tuntui "ettei itsellä ollut mitäân muodikasta..." Lopulta päästiin ostamisessa ihan muutamalla "muotivaatteella" ja myöhemmin kertyi jotakin sukkia, huiveja jne, millä on nyt ihan täysillä muodikas taas..; siis olo ainakin on muodikas. :-) Aikuisena täytyy sanoa, että jotkut lasten muoti-ideat jäävät kyllä hieman huomaamatta... Joka tapauksessa lasten itsetuntoon oikeesti vaikuttaa se miten kuuluu porukkaan ja voiko joskus olla itsekin se coolein jolla on jotakin upeaa uutta, joten joskus aikusien olis vaan hyvä sanoa, että ok, mitäs tälle jutulle voidaan tehdä. En missään tapauksessa laittaisi tuon ikäiselle hiusvärejä, ne on jo allergiariskin vuoksi huonoja lapsille. Mutta voihan sitä ehdottaa, että kampaajalla voidaan käydä, jos haluat jotakin pientä mukavaa muutosta. Tukkahan kasvaa kauniimmin kun sen välillä siistii... jne.

Kehua kannattaa silloinkin kun ei sille ole aihettakaan, eli ohi mennen sanoa, että näytätpäs nätiltä, tai ihanasti sulla tukka, jne... Ja tietysti pitää kehua kaikkea muutakin, ettei ainoat kehut ole ulkonäöstä. Ja jokainen varmaan muistaa itsekin joskus jonkun sanoneen jotakin ikâvää ja senkin voi lapselle kertoa, että älä välitä, kuule, mullekin joskus joku sanoi niin ja niin... Ja osoittaa sillä sen, että huonoista ulkonäkökommenteista tulee jokaiselle paha mieli ja ihan syystä ja se joka sellaisia laukoo on itse aika typerä ja sellaista ei kannata kuunnella. 

ja olet jo siitä hänelle vakuutellut, on ehkä ainoa vaihtoehto kyllä mennä muualle puhumaan. Tottahan se pelottaa, ettei enää puhu sulle, mutta toisin lopulta käy. On omakohtaista kokemusta poikani osalta, kun saa apua, lapsetkin sen sitten tajuaa.

Jos on, niin sittenhän sinun on helppo sitä välittää hänelle. Kysy missä hänen mielestään on vika. Jos olisi jotain sellaista jonka voisitte korjata. Esim vanhat silmälasit , uusi kampaus, huono iho, paksu kroppa Tms.

Onko hän oikeasti esim. ylipainoinen? Kuvitteleeko hän olevansa ylipainoinen? Liittyykö asia vaatetukseen? Millaisia kavereita hänellä on? Kiinnitetääkö hänen kaveripiirissään jo paljon huomiota ulkonäköön ja vaatteisiin ja meikkeihin?



Mitä tarkoitat masentumisella? Onko hän oikeasti niin masentunut, että asia haittaa hänen elämäänsä? Jättääkö menemättä johonkin tämän takia? Vai onko tämä sitä, että hän vain purnaa äidille?

tuollaista se tuossa iässä ja vhän vanhempanakin tuppaa olemaan monella. Yleensä menee itsestään ohi ajan kanssa ilman mitään apujakin. Oletko muuten varma ettei sitä lasta kiusata koulussa? Minäkin surin kouluikäisenä rumuuttani, ja iso syy siihen oli se että kiusaajat asiasta minua päivittäin muistuttivat...



Vaikka voi sitä toki muutenkin surra kuin siksi että kiusataan. Tuohon ammattiapuun suhtaudun siksi vähän varauksella että minusta elämässä saa olla vaikeita tunteita ja kausia ja ne on hyvä käydä läpi ihan itse. Niin lapsen kuin aikuisenkin, eikä tehdä asiasta semmoista että heti jos on paha olla pitää hakea jotain apua. Mutta tietysti jos ihminen ei kertakaikkiaan jaksa enää niin apua on haettava. Teidän tapauksessa tyttö ei kuitenkaan selvästi halua psykologin apua, mikset kunnioittaisi häntä? Jos ahdistelet asialla kohta hän ei enää edes kerro sinulle murheistaan vaan sulkeutuu murehtimaan yksin, psykologille "joutumisen" pelossa.

Itsellä oli uton ikäisenä luokan ainoat silmälasit ja hammasraudat, arvaapa vaan ottiko päähän, mutta eroonhan noista on ajan kanssa päässyt.



Eli olisiko jotain konkreettista mitä voisi tehdä? Ihan tuollaista vähän turhaakin, kampaajaa, jotain uusia vaatteita, jumppatunteja yms? Että antaisit kuvan että haluat tukea häntä, mutta ei mentäisi hysterian puolelle kuitenkaan... Eli oppisiko hyv'ksymän itsensä sellaisena kuin on, jos vähän jotain tekisi itsensä "eteen", huomaisi, että onkin ihan hieno näin kun on.

Tyttö on aina ollut tempperamenttinen ja tunnetilat vaihdelleet voimakkaasti. Mutta nyt on puolisen vuotta ollut suoraan sanoen masentuneen oloinen, on omasta mielestään ruma ja suree sitä "jatkuvasti".

Miten ihmeessä kotikonstein vakuuttaa lapsi siitä, että a) hän ei ole ruma ja b) ulkonäkö ei ylipäätään ole maailman tärkein asia??

Tuntuu, että olen kaikki ne normaalit lohdutusjutut puhunut jo monena iltana (iltaisin tätä yleensä murehtii.

Vai auttaako tässä nyt enää vain ammattiapu? Tosin se sitten stressaa ja masentaa lasta entisestään, on jo ihan kauhuissaan ajatuksesta, että ottaisin asian esille edes koulupsykologin kanssa. Ja luulen, ettei sitten siellä tapaamisessa "uskalla" kertoa, mitä oikeasti ajattelee.

Lisäksi pelkään, että jos vastoin tytön tahtoa vien hänen psykologille, ei enää puhu pahasta olostaan mullekaan, vaan pitää sen vaan entistäkin enemmän sisällään...

esim kävele, se vahvistaa itsetuntoa , ehkä hän on esi murrosiässäja miettii noita asioita. kannattaa kannustaa häntä että aikanaan on vahva äiti. sano häntä kauniiksi jokainen on jostain kaunis etsi hänen hyvät paikkansa , ehkä ei ole selvää kehonkuvaa vielä muodostunut, tarvii tukea , joo.

Ihanaa, että täällä saa vielä järkeviäkin vastauksia.



Tytön ulkonäössä ei minun mielestäni ole yhtään mitään vikaa, ihan normaalin näköinen tyttö mielestäni. Hoikka, melkein liiankin, eli ainakaan paino-ongelmia. Kampaajalle ei halua, kun kasvattaa hiuksiaan pitkiksi (ovat jo aika pitkät, ja sellaiset tyypilliset hiirenharmaat suomalaiset piikkisuorat). Ihailee mun värjättyjä hiuksia, mutta ihan en tuon ikäisen hiuksia lähde vielä kyllä värjäyttämään. Nenä on hänen omasta mielestään ollut iso siitä saakka kun sitä on - tietysti - joku koulussa isoksi sanonut :-(. Ei kyllä mun mielestäni ole yhtään iso, mutta ehkä mä olen jäävi. Ihailee kovasti paria koulukaveriaan, joilla on vaaleat luonnonkiharat hiukset - ovatkin nättejä tyttöjä molemmat. Ja yhdellä toisella kaverillaan on eräs "kauneusvirhe", mutta siitä en taatusti huomauta, enkä siihen häntä vertaa, vaikka se voisikin hänen itsetuntoaan jollain tavalla nostaa.



Vaatteitten suhteen on todella kriittinen, ei halua olla liian muodikas, pelkää erottumista. Hoikan vartalon takia on myös vaikea löytää erityisesti college-housuja, jotka eivät tippuisi päältä.



Kiusaaminen voisi olla yksi vaihtoehto, mutta ei hän ainakaan sitä myönnä. Mutta kun hänelle kuitenkin on kavereita, joitten luona toisinaan kyläilee iltapäivisin koulun jälkeen ja tytöt vastaavasti (tosin harvemmin!) meillä. Tosin sellaista tyttöjen kesken piikittelyä olen kyllä huomannut, ja sellaiseen on vaikea puuttua, opettajankaan.



Lapsen itsetunto kaiken kaikkiaan on aika heikko, ja osittain on varmasti meidän vanhempien vika, vaikka itse olen yrittänyt kovasti kehua ja olla arvostelematta. Ostin sen yhden lapsen itsetuntoa käsittelevän kirjankin, mutta en ole siitä viisastunut...



Urheilun harrastaminen olisi varmasti hyvä juttu, mutta tyttö ei mielellään lähde uusiin juttuihin mukaan. Olenkin yrittänyt miettiä, mikä olisi uimisen lisäksi sellainen urheiluharrastus, jota voisimme yhdessä "tyttöjen kesken" alkaa harrastaa - saisin samalla kahdenkeskistä aikaakin hänen kanssaan lisää.

Itselläni on bipolaarihäiriö, joka on alkanut juuri tuon ikäisenä. MIelialat vaihteli paljon ja sitten masennuin. - Huomaa, että puhun nyt oikeasta masennuksesta enkä alakulosta tai siitä että joku asia harmittaa. Mieti vaikka tytön kanssa sitä hänen oloaan.



Minulla ei ollut ketään jolle olisin voinut puhua, joten asia meni yli äyräiden. Yritin itsemurhaa 10-vuotiaana.



Syillä ei sinänsä ole edes merkitystä enää siinä vaiheessa kun on jo masentunut. Sitten hoidetaan masennusta. Ne "syyt" hoidetaan sen jälkeen. Jos lapsesi on masentunut, sinun pitää toimia hänen parhaakseen. Itselläni on noista ajoista pahoin trauma siitä, että vanhempani eivät tehneet mitään minua auttaakseen.

anna positiivista palautetta aina kun siihen on aihetta.



Älä itse nosta ulkonäköä muissakaan yhteyksissä esille sillä tavalla, että sen merkitys korostuisi.



Jos vaatteet ovat hänelle tärkeitä, niin voisitko antaa hänen itsekin valita niitä, ja ostaa tytölle mieluisia vaatteita? Sillä rajoituksella, että ne äidinkin mielestä ovat "järkeviä" ja kukkarolle sopivia.



VOisiko kyseessä olla esipuberteettiin liittyvä "normaali" kehitysvaihe?



http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/vanhemmuus_ja_kasvatus/lap…

Oma samanikäiseni on kiinnostunut vaatteista, mutta ei ikinä juttele kriittisesti ulkonäöstään. Voisko kiusaus olla syynä?

mulla on aina ollu kavereita, mutta silti kiusattiin. Eli ala-asteella luokan pojat kiusas, tytöt oli siitä huolimatta kavereita. Eli kiusattu ei ole aina täysin eikä läheskään yksin, mutta onhan se silti inhottavaa ja voi aiheuttaa vaikka tuommoista reaktiota jos ulkonäköä haukutaan. Muakin sanottiin viiden pennin saatanan rumaksi huoraksi, vaikka todellisuudessa olin kyllä ihan nätti tyttö, ei mitään huomitoa herättävää piirrettä. (valokuvista myöhemmin huomattua). Näin ollen pitkään todella kuvittelin olevani kuvottavan ruma. Outo on ihmismieli.



MUTTA eihän tuommoinen kiusaamista vaadi. Tyttö voi vaan alkaa kiinnittää huomiota ulkonäköönsä tuossa iässä. Ja verrata kavereihin. Ja niinhän se menee, että aina joku asia on kivempi ja nätimpi kavereilla. Tuokin jo riittää. Itselleni kehitin ihan yksin omassa päässäni pakkomielteen rumista silmäluomista... En voi käsittää.



Tähän jos vielä lisätään mahdollinen tyttöjen välinen käsittämätön nälviminen. kuten jos just muutamalla kaverilla on blondit, ne on voinu keksiä että blondi on parempi ja ilmaista sen ilkeästikin tyttärellesi. vaikka ystäviä olisivatkin. Toisaalta taas jos jollain tytöllä on vaikka paksummat huulet, niin joku ohuthuulinen voi keksiä kateuksissaan että ne onkin ihan rumat ja älyttömät. Tytöt on karuja.



Jos tytärtäsi häiritsee suorat hiukset, voisiko harkita esim. jotain kevyttä lainepermistä tms.? tai muutama (paksuudesta riippuen esim. 6-8) pientä lettiä joskus illalla päähän ja aamulla on kikkarat? Tota mä tein kakruna piikkisuorien hiusteni kanssa toisinaan.

Tuossa iässä voi olla vaikka joku ihan olematon juttu. Jos tyttö on vaikka ihastunut johonkin poikaan ja tämä poika on jotenkin osoittanut ystävällisyyttä jollekin toiselle tytölle, tyttösi voi ajatella olevansa ruma...



Ja kysyisin kiusaamisestakin suoraan. JOs sellaista on, se on vietävä opettajan tietoon.

ettei tuon ikäisen hiuksia kannata terveyssyistä värjätä, mutta mites olisi raidat, ne on turvalliset kun väriaine ei ole ihon kanssa kosketuksissa.