pitääkö koirat nyt antaa pois?

Kyllähän lehmäkin liikuntaa toivoisi, mutta yleensä se on koko talven karsinassaan.



Älä syytä itseäsi. Vie koirat vaan niin paljon ulos, että saavat pissattua ja kakattua. Ei sun tarvitse niille joka päivä tivolia järjestää.



Kun meillä oli koira, se pistettiin muulloin ihan pikapissalle, mutta kerran päivässä se pääsi puolen kilometrin lenkille. Yhtään ei ollut huono omatunto.



Silittelin sitä välillä kotona ja olin sille mukava.



Koira ei ole ihminen.

Paljon liikuntaa ja virikkeitä tarvitseva koiramme myytiin syksyllä, koska koin että se tarvitsi enemmän mitä pystyn antamaan tällä hetkellä. Kolme alle kouluikäistä lasta, työ ja kaikki kotihommat vievät niin paljon aikaa ettei ollut enää aikaa yksinkertaisesti. Minäkin pyöritän koko taloutemme periaatteessa yksin. Raskastahan se oli luopua ihanasta ja rakkaasta koirasta, mutta se oli koiran parhaaksi. Se pääsi uuteen kotiin missä sille on aikaa.

Anna mies ja lapsi pois.

olen 2 lapsen ja 3 koiran työssäkäyvä yksinhuoltaja joten siinä mielessä on kokemusta että tiedän että ei ainakaan ole "vapaa-ajanongelmia" kun on lapsia ja koiria vaan kyllä kaikki aika menee arjen hoitamiseen.



Sinulla tietysti on oikeus luopua koirista jos et jaksa. Mutta jos muuten niistä tykkäät ja haluaisit ne pitää, niin voi sekin olla mahdollista. Silloin sinun vaan täytyy nyt tässä elämänvaiheessa hyväksyä se että koirat saa pärjätä vähän vähemmällä liikunnalla ja aktivaatiolla. Useimmat pärjää aivan täysin hyvin. Kun lapsi kasvaa niin asiat taas muuttuvat. Tuohon lapsen nälissään odottamiseen - itse tarjoan lapsille välipalan heti kun tulen töisä ennen koiralenkille lähtemistä, niin ei tarvitse nälkää koiranulkoilutuksen takia kärsiä. Päivällinen sitten vasta vähän myöhemmin klo 20-21 aikaan.

töiden jälkeen vain lämmittää sitä lapsellesi ja sitten sen jälkeen lähdet pitkälle lenkille. Kyllä ne lapset ja koiratkin tottuvat erilaisiin muutoksiin. Tuo aika kestää kuitenkin tosi vähän ja sitten sua kaduttaa aivan sairaasti, kun luovuit koirista.

Tai jos se on ainoa ratkaisu, niin sitten sä teet sen. Mutta älä haaveile sen jälkeen uusista koirista, se olis jo tosi väärin.

Anna vain koirat pois sellaiselle, jolla on aikaa. Ymmärrän sinua täysin.



En ymmärrä siskoani, joka on sanonut, että hänen koiransa on hänelle niin tärkeä, että jos hänen olisi pelastettava onnettomuudesta joko koira tai vieras lapsi (siskoni on lapseton vanhapiika), niin koira olisi etusijalla. En ymmärrä, että miten hän on valmis hylkäämään kokonaan ihmisrotunsa, jos kaverirotu eli koira niin vaatii?



Arvatenkin en jättäisi lastani hetkeksikään hänen hoitoonsa... Ja on siis psyykkisesti terve, työssäkäyvä ihminen. Omaa vihreän arvomaailman, mutta ajattelee kyllä eniten omaa napaansa, yksityisyyttäänsä ja rauhaansa. Hän ei ole tottunut jakamaan muuta kuin iloisissa merkeissä aikaansa. Velvollisuuksia ihmisiä kohtaan hän ei niin tunne.

Ensinnäkin miten miehesi suhtautuu koiriin ? Niiden lenkitykseen ? Niiden pois antamiseen ?



Toisekseen jos olisit minun naapurini niin voisin mielelläni sopia pari iltaa jolloin kävisin koiriesi kanssa kävelyllä (itselläni oli koira nuorena mutta en enää voi ottaa koira-allergian takia mutta voisin kyllä käyttää kävelyllä koska allergia ei niin voimakas). Eli mieti ja kysele löytyisikö tuttavapiiristä/naapureista ihmisiä jotka haluaisivat joko omasta halusta tai pientä korvausta vastaan käydä taluttelemassa koiriasi.



Eli jos laskisit koirien vaatiman hoidon tasoa tietoisesti esim. vuodeksi. Jos miehesi kävisi lenkittämässä koiria kerran tai pari viikossa (sovittu päivä), naapuri pari kertaa ja sinä pari kertaa niin siinähän ne arkipäivät hoituisivatkin.



Voisiko osan liikunnasta järjestää niin että leikittäisit vapaana olevia koiria esim. pihassa tai metsikössä niin että lapsi saisi samalla touhuilla ympärillä ja koirat hakisivat palloa ja teettäisit tottelevaisuushommia tai jotain ?



Mieti että onko koiristasi nyt enemmän harmia vai hyötyä ? Onko ne tunnit jotka käyt koirien kanssa lenkillä lepoa ja rentoutumista vai stressiä ?Miten näet tulevaisuuden kun lapsi kasvaa vuoden tai kaksi niin hänen kanssaan olisi jo helpompaa touhuta koirien kanssa. Tietty jos haluat pian lisää lapsia niin sitten voisi ainakin olla paikallaan luopua koirista koska siinä ei kyllä tunnit ainakaan lisäänny.



Ja mieti mikä osa stressistä ja väsymyksestä johtuu koirista ja niiden tuomasta lisätyöstä ja mikä miehestä joka ei ilmeisesti sinun mielestäsi tee omaa osuuttaan töistä ??



Jaksamisia.

Se ei tietysti työmäärältään vastaa ihan koiraa, mutta aika työllistävä se kuitenkin on. Ainakin jos sille haluaa tarjota laadukkaan elämän muuallakin kuin sen pienessä häkissä.



Meillä kani oli tottunut olemaan vapaana ja ulkoilemaan lähes päivittäin kesät talvet. Se sai paljon huomiota ja rapsutteluja. Sen verran pientä terroristia kanissa kuitenkin asuu, että sitä pitää pitää silmällä lähes jatkuvasti, ettei se tee pahojaan. Jyrsi huonekaluja ja verhoja tai muuta ei toivottua.



Kani on ollut meillä useamman vuoden. Se on todella seurallinen yksilö, ihan kissan tasoa (meillä on ollut niitäkin pari kappaletta), eli se oli ihan perheenjäsen. Oli mukana kaikessa touhussa mitä kotona tapahtui ja tuli illlalla sohvalle meidän kanssa kattomaan telkkaria :) Sitten syntyi toinen lapsemme (lapsilla on useampi vuosi ikäeroa). Kanille ei jäänyt enää juurikaan aikaa, ja pojan kasvettua kani enää voinut samalla tavalla oleilla vapaana asunnossamme. Tai se ei oikeastaan halunnut, koska poikamme metelöi sen verran että kani sitä mekkalaa pelkäsi ja lisäksi poikamme, nyt 2 v, rakasti kania niin kovasti, että oli jatkuvasti sitä taputtelemassa ja halailemassa. Kani ei siitä niin kovin piitannut ja pakenikin yleensä häkkinsä suojiin. Eli käytännössä kani oli suurimman osan vuorokaudessa häkissä, juoksenteli vain silloin kun poika nukkui.



Kani parka alkoi stressaantua kovin, repi mm. tassuistaan kaikki karvat. Minä stressaannuin kanin tilanteesta, ja yritin sitäkin juoksuttaa ja ulkoiluttaa kymmenen aikaan illalla puolille öin lasten mentyä nukkumaan. Minäkin olin ihan uupunut siihen ja kun töihinmeno minullakin häämöttää, niin lopulta totesin, että näin ei voi jatkua. Kaninkin on parempi muualla.



Se on ollut nyt muutaman päivän uudessa kodissa, joka on täysin lapsivapaa. Luopuminen oli todella vaikeaa, monet itkut itkettiin, mutta nyt huomaan, että ainakin meille se oli oikea ratkaisu. Loppujen lopuksi olen itsekin aika helpottunut asiasta.



Kani pääsi hyvään kotiin, joka on lähetellyt joka päivä kuulumisia ja lupasi jatkossakin kertoa miten menee.

se koiran viihdyttäminen minimiin. Pääasia on, että se saa ruokaa ja sitä ei lyödä. Ihan lyhyet pissatukset riittää.



Naapurissa on karvaton koira. Eihän sekään talvella voi kävellä ulkona kuin sata metriä per lenkki. Miksi sun koirasi tarvitsisi

En ymmärrä siskoani, joka on sanonut, että hänen koiransa on hänelle niin tärkeä, että jos hänen olisi pelastettava onnettomuudesta joko koira tai vieras lapsi (siskoni on lapseton vanhapiika), niin koira olisi etusijalla.

Niin olisi minullakin oma koira etusijalla. Minun ajatusmaailmassani ihmienn ei ole eläintä arvokkaampi, joten tuollaisessa tilanteessa pelastaminen menisi sen mukaan mihin yksilöihin minulla on tunneside ja mihin ei. Oma lapsi vs. oma koira -> totta kai oma lapsi. Mutta täysin vieras lapsi vs. oma koira -> oma koira. Tuttu muttei oma lapsi vs. oma koira tilanteesta en varmasti tietäisi miten kävisi tositilanteessa kumpaan kallistuisin.

Ja se ukko kuriin tai pihalle.

olosuhteiden pakosta muutoin elikot oli lähinnä mun vastuulla.



Voisit tietty ajatella että nyt kun lapsi on pieni, hommaisit koiranulkoilutukseen apuja. Naapurin tyttö tai palkattu dogsitteri jos varaa.

Kun lapsi siitä vähän kasvaa niin ulkoilu yms. hommelit helpottuu, tosin jos sulla on suunnitelmissa lisää lapsia niin ...



Mutta voithan vähän muuttaa iltarytmiä. Lapselle vaikkapa banaani kouraan kärryihin ja koirat lyhelle lenkille tarpeilleen. Sitten kotiin syömään ja illemmalla pitemmät ulkoilut.



Minä luovin tuolla rytmin muutos hommelilla. Tosin täytyy tunnustaa että oman lapsen jälkeen koirat eivät enää tuntuneet niin - miten sen nyt sievästi sanoisi - rakkailta. Minulla ajatusmaailma keikahti kyllä totaalisesti mitä en ikinä olisi itsestäni uskonut. Ja olin sentään lapsen saatuani reilusti yli kolmekymppinen.



Jos kuitenkin tuntuu että et vaan millään jaksa, on eläimiäkin kohtaan reilumpaa luopua niistä. Näin minä ajattelisin.

tilanteen hankaluuden sinulle, mä en ikinä selviäisi tuosta. Siksi en ole koiraa hommannutkaan vaikka mieli tekisi. Mutta asiaan, ratkaisumahiksia:



-pikkupissatus töistä tultua, sitten kun lapsi on saanut ruokaa ja leikkiä niin pitkä lenkki jossa aktivointia ym. (mahd. vasta kun lapsi nukkumassa?)



-jos satut olemaan aamuvirkku, niin pitempi lenkki jo aikaisin aamulla vaikka ennen lapsen heräämistä



-etsi innokas nuori ulkoiluttamaan koiria



-joku teini voisi jopa jaksaa viedä koiria johonkin harrastukseen (siis ymmärsin, että koirat vaativat ns. aktivointia että pysyvät järjissään).



-jos tilanne on sinulle liian stressaava, ei koirista luopuminen ole väärin. Ehkä kasvattaja voisi auttaa hyvän kodin löytymisessä?

Hanki dogsitteri ja laita paska miehesi maksamaan se.

Sen takia elämä tuntuu raskaalta - älä siksi luovu koirista, vaan organisoikaa arki uusiksi! Vaikka mies käy vuorotöissä, niin miksi hän ei osallistu mihinkään? Juuri vuorotyöläinen pystyy hyvin ulkoiluttamaan koiria vaikka keskellä päivää. Tai siivoamaan kodin, käymään kaupassa ja laittamaan ruokaa. Minäkin pyöritin aikani mehen reissutyön vuoksi yksin elämää pienen lapsen a kahden koiran kanssa. Nyt olen vuorotyössä, mutta mies paljon enemmän läsnä. Ja hyvin hoituu kaksi koiraa ja kaksi lasta. Ei enää harrasteta koirien kanssa aktiivisesti niin kuin ennen lapsia, nykyään touhutaan ihan normaalisti niiden kanssa. Ja silloin, kun koko perhe sairastaa, niin silloin koirat eivät pääse muuta kuin pissatuslenkille. Siihenkin ovat sopeutuneet täysin. Yksinhuoltajana en ehkä aksais itsekään mutta ymmärsin että sinylla kuitenkin mies on olemassa? Vai?

Meidän 13 v. tyttö ainakin riemusta kiljuen ottaisi "hoitokoiran", omaa kun ei saa. Käy lenkittämässä parin vanhemman mummon koiria, varsinkin talvella ja liukkailla, kun rouvat itse ei enää oikein kykene lenkkeilyyn.

Eli mies on siksi laiskapaska kun eiosallistu siis mihinkään. Olen pyytänyt että hänkin lenkittäisi pitkiä lenkkejä välillä.. Hän sanoo ettei pidä kävelemisestä! Voi siis ainoastaan tupakkansa kestonverran ulkoiluttaa niitä. Iltaisin en voi viedä koiria ulos sillä lapsi menee nukkumaan kello 20.00 ja en jätä lasta yksin kotiin (luonnollisesti). Joskus jos mies sattuu olemaan kotona en jaksa viedä pitkälle lenkille vaikka voisinkin koska olen niin uupunut ja mieshän ei pidä kävelystä joten koirat ei pääse pitkälle lenkille. Mielelläni en vieraille organisoi koska toinen koirista vetää ja rähjää ajoittain hihnassa, vaikka koirat on pieniä niin silti. Meillä on omakotitalo mutta pihaa ei ole aidattu joten koirat ei voi olla vapaasti pihallakaan... tosin kesäksi vedän vaikka kanahäkkiverkon jos on tarve, eipä se silti poista lenkkitarvetta. En myöskään halua että piha hukkuu paskaan. Mieheni ei halua luopua koirista mutta hän ei kyllä myöskään ota niistä vastuuta. Entiedä mitä teen :( En taida kehdata luopua koirista, taitaa olla enemmän nyt minulla kunniakysymys ja pitäisi vain niellä se ja myöntää voimavaransa. no kaipa tää helpottuu. Toinen lapsi ei ole tulossa kuvioon todellakaan, ei riittäisi nyt voimavarat semmoiseen, valitettavasti. Kuitenkin itse olen näin valinnut ja kai se on sitten valintojensa kanssa pystyttävä elämään, mutta rankkaa on kyllä.

Luovu miehestä.



Oikeesti, kertokaa nyt hyvät naiset miksi te perustatte perheen tuollaisen miehen kanssa? Tai edes otatte yhdessä kotieläimiä? Kuvitteletteko te, että se mies muuttuu? Vai eikö nämä laiskapaska-ominaisuudet vaan tule esille ennen kuin on pullat uunissa?

mutta eihän aktiiviset koirat pärjää tai ainakaan ole pitemmän päälle onnellisia niin, että pääsevät vain pikkupissatuksille. (mä kirjoitin aiemmin noita ratkaisuehdotuksia ja juuri siksi en laittanut miehestä mitään kun vaikutti siltä, että miestä on mahdotonta aktivoida). Eli jos et jaksa viedä koiria pitkille lenkeille edes silloin kun siihen olisi mahdollisuus niin koirista luopuminen lienee ainoa mahdollisuus? Et varmasti ole ainoa, jolle on käynyt noin ja parempi on myöntää voimavaransa ja toimia niiden mukaan kuin jatkaa mahdotonta tilannetta.

Miehesi on kyllä todella epäreilu >:(

Eli mies on siksi laiskapaska kun eiosallistu siis mihinkään. Olen pyytänyt että hänkin lenkittäisi pitkiä lenkkejä välillä.. Hän sanoo ettei pidä kävelemisestä! Voi siis ainoastaan tupakkansa kestonverran ulkoiluttaa niitä. Iltaisin en voi viedä koiria ulos sillä lapsi menee nukkumaan kello 20.00 ja en jätä lasta yksin kotiin (luonnollisesti). Joskus jos mies sattuu olemaan kotona en jaksa viedä pitkälle lenkille vaikka voisinkin koska olen niin uupunut ja mieshän ei pidä kävelystä joten koirat ei pääse pitkälle lenkille. Mielelläni en vieraille organisoi koska toinen koirista vetää ja rähjää ajoittain hihnassa, vaikka koirat on pieniä niin silti. Meillä on omakotitalo mutta pihaa ei ole aidattu joten koirat ei voi olla vapaasti pihallakaan... tosin kesäksi vedän vaikka kanahäkkiverkon jos on tarve, eipä se silti poista lenkkitarvetta. En myöskään halua että piha hukkuu paskaan. Mieheni ei halua luopua koirista mutta hän ei kyllä myöskään ota niistä vastuuta. Entiedä mitä teen :( En taida kehdata luopua koirista, taitaa olla enemmän nyt minulla kunniakysymys ja pitäisi vain niellä se ja myöntää voimavaransa. no kaipa tää helpottuu. Toinen lapsi ei ole tulossa kuvioon todellakaan, ei riittäisi nyt voimavarat semmoiseen, valitettavasti. Kuitenkin itse olen näin valinnut ja kai se on sitten valintojensa kanssa pystyttävä elämään, mutta rankkaa on kyllä.

Kyllä ihminen aina pitäisi olla ykkössijalla.Pitää tarkkaan miettiä koiran hankintaa mitä se tarkoittaa.Olen vuoden ollut eläkkeellä ja joskus kadun että otin koiran kun en pääse mihinkään.Koira on jo 8 vuotias ja minä olen jo sen toinen koti.Rakastan koirani mutta rehellisesti sanoen en miettinyt loppuun saakka mihin sitouduin.Mutta valinnan kanssa saa nyt elää.