Työttömät! Oletko vapaaehtoisesti työtön vai pakotettuna työtön?
Kommentit (5)
Olen irtisanomisajalla, uusia töitä olisi tarjolla mutten aio ottaa vastaa ennen irtisanomisajan päättymistä.
työtön 2009-2010, enkä suinkaan omasta halustani.
Joka päivä käytin tunteja työpaikkojen etsimiseen ja hakemusten väsäämiseen.
Se oli todella paljon raskaampaa kuin töissä käyminen.
Nyt on taas työpaikalla yt-kierrokset alkaneet. Ensimmäisestä selvisin ilman osumia, mutta seuraava kierros pelottaa.
Ei millään jaksais taas olla työttömänä.
loppuvuodesta.
Sen jälkeen en ole mennyt tekemään muutamaa päivää minnekään. Otan vastaan työn vain jos se kestää yli kaksi viikkoa.
Samaan aikaan olen hakenut pitkäaikaisia työsuhteita ja sellaisen aloitan ensi viikolla.
opiskelen AMK-tutkintoa ns. työttömän omaehtoisena opiskeluna (liiton päivärahaa saan, ihan hyvää sellaista). Omaehtoisen koulutuksen aikana ei saa olla töissä edes lomilla - tämä oli itselleni hieman yllättävä tieto, mutta kaksi vuotta nyt mennään sitten ilman että edes etsin minkäänlaisia töitä.
Työkokemusta on kyllä takana vuosia.
nyt en ole työtön mutta,
silloin kun olin niin ei vain ollut töitä minun alaltani.
Ensi vuonna olen äitiysloman jälkeen työtön ihan omasta tahdostani ainakin kesän ajan, sitten alan hakea töitä jos en saa palata nykyiseen työhöni.