Oletko tietoinen vanhempiesi toiveista
jos he kuolevat? Missä ja miten hautajaiset?
Kommentit (13)
voit kuolla ennen vanhempiasi ja silloin ei tarvitse miettiä vanhempien toiveita.
Äitini on sanonut, että hänet saa kipata lähimpään katuojaan. Mitään virrenveisaajia hän ei arkkunsa ääreen halua.
kun äiti oli kuolemassa syöpään, esitti toiveensa isälle ja niin tehtiin kuin hän toivoi
nyt isä on dementoitunut ja oletan että hänen toiveensa on päätyä äidin viereen
Isä tuhkaus, uurnan lasku
äiti tuhkaus, tuhka sirotellaan
puoliso arkkuhautaus (joka minusta inhaa)
Siihen oli isovanhempien (isän puolelta)jälkeen haudattu myös veljeni, joten halusivat siihen poikansa viereen. Minä olen haudanhaltija nykyään.
heidän hautatoiveitaan. Oman kolmekymppisen miehen toiveet olen sen sijaan jo selvittänyt! Ehkä ajattelen, että vanhemmat epätodennäköisesti kuolevat molemmat kerralla, joten eloon jäävä hoitaa kuolleen hautaan.
mutta tiedän, että tarkat ohjeet tulevat löytymään kun aika koittaa. Juristin tarkkuudella tehdyt.
Itse olen myös suullisesti kertonut miten haluan minua muistettavan, jos äkkilähtö tulee. Testamentti tosin on vielä tekemättä.
Äitini on ollut jo pitkään sairaalassa syövän hoitokomplikaatioiden vuoksi. Oli kirjoittanut meille perheenjäsenille kirjeen, jota isä ei halunnut toimittaa perille. No nyt viimein toimitti kun äiti oli penännyt. Siinä puhutaan hautajaisjärjestelyistä.
Olin itse tiennyt hänen tahtonsa, oli kertonut jo ennen kuin oli sairaanakaan ja sairausaikana olen myös kysellyt, ovatko samat vielä halut. Isälle taas asiat tulivat ihan shokkina. Että polttohautaus?? Että ei pappia hautajaisiin?? Äiti on nämä asiat minulle kertonut jo ainakin 10 vuotta sitten.
Vaikea tajuta, etteivät isä ja äiti ole puhuneet näistä keskenään koskaan. Isä vielä valmisteli minua tuota kirjeen lukemista varten että ei ole kuulemma mukavaa luettavaa. Luulin, että äiti on siinä ruvennut minua haukkumaan tai jotain... Mutta näitä käytännön juttuja siinä vain olikin.
ja otettiin vierestä toinen myös äidille, vaikka se tietty siinä tilanteessa se hieman kökköä olikin... ehkä tämmöiset asiat pitäisi hoitaa ennakkoon. Isä halusi että hänet tuhkattiin ja samoin äiti haluaa niin.
Isä on esittänyt toiveen, ketä pappia ei saa pyytä siunaamaan sekä toiveen, että hautajaisiin kutsutaan paikkakunnan reservinupseereiden ja -aliupseereiden sekä hanuripelimannien edustajia. On nuorempana ollut molemmissa aktiivisesti mukana ja kuuluu jälkimmäisen perustajajäseniin.
ja otettiin vierestä toinen myös äidille, vaikka se tietty siinä tilanteessa se hieman kökköä olikin... ehkä tämmöiset asiat pitäisi hoitaa ennakkoon. Isä halusi että hänet tuhkattiin ja samoin äiti haluaa niin.
kun kerran vierekkäin haluavat. Onpahan sitten valmiina selvä asia eikä tuu yllätyksiä sitten kun äitisi vuoro tulee. ja jos äitisi jostain syystä (uusi liitto tms.) haluaa luopua paikata myöhemmin, niin sekin on varmaan mahdollista.
Isäni kuoli alun toistakymmentä vuotta sitten ja hänelle hankittiin hautapaikka läheltä suvun hautoja, samalla äidille. Tuli puhetta, että siihen kolmaskin vielä sopisi viereen. Koska siinä vaiheessa elämääni oli vielä tiukasti (ja kuten silloin näytti) ikuisesti sinkku, niin mulla on nyt sitten ollut optio hautapaikasta jo yli 10 v. Aikanaan ajattelin, että helpompi veljen lasten sitten käydä tätin haudalla samalla kuin isovanhempien. Tilanne on jossain määrin muttunut, aika näyttää mitä paikalle käy... jotkut ystäväni olivat ihan järkyttyneitä, kun asia tuli esiin, mutta itse en pitänyt tuota "hautapaikka tiedossa kolmikymppisenä" -asiaa mitenkään outona. Säästetäänhän eläkevakuutuksiakin ;)
hautapaikka oli jo varattu. Myös arkkuhautaus oli toiveena, joka toteutettiin.