G: Kumman valitsisit aviomiehen vai suuren rakkauden?

on niin monta variaatiota, että vaikea vastata suoralta kädeltä. Jos rakastaisin miestäni, en eroaisi vaan odottaisin että "suuri rakkaus" menisi ohi ja tunteet häviäisi/laantuisi. Ihastuksia ja jopa rakastumisiakin tulee varsinkin pitkän liiton aikana, mutta ei niiden takia kannata erota. Tekisin kaikkeni ettei ydinperheeni rikkoutuisi. Jos suuri rakkauteni ei lakastuisi enkä voisi vastusta miestä ja tunteet omaan mieheeni olisivat loppuneet, eroaisin. En voisi elää liitossa onnettomana edes lastenkaan takia. Pettäminen olisi väärin kaikkia kohtaa. Tietenkin siinä erossa on hyvin suuri riski, koska se "suuri rakkauskin" voi loppua joskus ja mitä jää käteen?

Arvostakaa tavallisen hyvää miestänne, jos teillä sellainen on.

t. alkoholistin vaimo

luultavasti kuitenkin yrittäisin ensin päästä eroon siitä suuresta rakkaudesta, eli yrittäisin vältellä kyseistä henkilöä ja olla ajattelematta sitä liikaa. Jos tunteet ei silti katoaisi esim. vuodessa, niin ehkä kyseessä todellakin olisi suuri rakkaus eikä vaan rakastuminen, joka menee ohi ja jonka jälkeen vasta voi tietää, onko kyseessä oikeasti se suuri rakkaus vai ei. Mutta ei se silti näin yksinkertaista olisi, toki asiaan vaikuttaisi myös se, miten suhden omaan mieheen olisi sen vuoden aikana kehittynyt ym.



En jäisi onnettomaan tai rakakudettomaan liittoon, mutta pitkässä liitossa tulee aina hetkiä, jolloin ei tunne kovin suurta rakkauta puolisoa kohtaan. Silloin on herkkä ihastumaan johonkin toiseen, mutta jos ei turhia hötkyile ja antaa ajan kulua, niin ihastus voi mennä ohi ja rakkaus puolisoon palata. Minusta silloin, kun on lapsia, pitäisi yrittää jaksaa noiden huonojen kausien ohi, mutta toki jos ne ei ikinä mene ohi, niin tilanne on toinen. Onneksi meillä nuo huonot kaudet on menneet aina ohi, ja mitä pitempään on oltu yhdessä, sitä paremmalta tuntuu. Nyt ollaan oltu naimisissa 15 v. ja yhdessä n. 18 v.

Itse valitsin muinoin toisin. Suuri rakkaus hiipui aika pian. Se unelmien mies ja suuri rakkaus osoittautui ajan myödessä aivan toiseksi.

Minulla oli hyvä aviomies. Jota rakastin. Ja rakastan edelleen.

Luulin vain, että tuli jopa parempaa.

Oon menny naimisiin sillä ajatuksella, että se kestää loppuelämän.

Minä menin naimisiin sen suuren rakkauteni kanssa. Pitkissä suhteissa tulee aina vaiheita, jolloin se rakkaus palaa pienellä liekillä ja silloin voi helposti hurahtaa ja kuvitella jonkun toisen olevan se suurin rakkaus.



Mä olen luvannut vihkivalassamme rakastaa, kunnes kuolema meidät eroittaa. Väliin se rakkaus on hautautuneena jonnekin arjen kiireiden alle ja väliin taas huomaa, kuinka paljon rakastaa toista. Tätä miestä en vaihda. Ei ole suurempaa rakkautta.

Siitä suuresta rakkaudesta hiipuu kuitenkin jossain vaiheessa se hohto ja arki lyö päin naamaa. Viimeistään siivouspäivänä kun huomaat ette se rakkausmies ole sen siistimpi pönttöönpaskaaja kuin se tuttu aviomieskään.

Voi olla että vastaisin eri tavalla muutaman vuoden kuluttua.

Entä jos on rikkonut hyvien miesten sydämiä toisensa jälkeen koko elämänsä ajan saman suuren rakkauden takia, jota ei kuitenkaan koskaan saa...



Sellainen olen minä, paska ämmä.

itse oon helposti ihastuvaa sorttia ja olen tuntenut monenkin miehen kanssa sielujen sympatiaa ja kokenut että juuri hän on elämäni suuri rakkaus. Mutta eipä nuo suhteet ole kuitenkaan kestäneet.



Itse arvostan nykyisin "suuria tunteita" enemmän tasapainoista, ahdistamatonta ja luotettavaa parisuhdetta. Mulla on maailman paras aviomies vaikkei tunteet suurella liekillä leimuakaan. Välillämme on kuitenkin suuri kunnioitus ja luottamus ja viihdymme toistemme seurassa. En siis lähtisi ikinä riskeeraamaan tätä kaikkea mitä minulla hänen kanssaan on jonkun ihastuksen vuoksi.



Ihastumisestahan tuossa on kyse, ei rakkaudesta, ap. Rakkaudesta tietää vasta ajan kanssa mutta haluatko ottaa sen riskin? Rikkoisit hyvän perheen. Voithan puhua miehellesi asiasta.

Entä jos on rikkonut hyvien miesten sydämiä toisensa jälkeen koko elämänsä ajan saman suuren rakkauden takia, jota ei kuitenkaan koskaan saa...

Sellainen olen minä, paska ämmä.

Mutta en onneksi enää. Olen saanut kauheaa tuhoa aikaan särkemällä monen hyvän miehen sydämen. Onneksi opin läksyni ja voin elää hyvää elämää tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa nykyisin. Rakkauden perässä poukkoilu on todella raskasta ja kuluttavaa itsellekin.

-11-

sattui käymään niin hyvin, että menin suuren rakkauteni kanssa naimisiin ja nyt ollaan 10 v oltu yhdessä.

periaatteella, että yhdessä ollaan, kunnes kuolema meidät erottaa. Miksi vaarantaisin kaiken sellaisen miehen vuoksi, joka voi osottautua ihan erilaiseksi kun olen kuvitellut.



Tällä hetkellä elän hyvää elämää ja olen tyytyväinen.

Minulla on aika mahtava mies, jonka tunteet näyttävät palavan yllättävänkin suurella liekillä yhä 13 aviovuoden jälkeen. Ihan ihmetellä pitää.



Onni on ollut saada nähdä omasta rauhaisasta aitiosta käsin se, millainen joku aiempi 'rakkaus' on todellisuudessa ollut, joutumatta itse siitä mitään maksamaan.

En usko kulissiliittoihin. Jos tuntisin vahvasti, että uusi mies olisi minulle oikeampi, en epäröisi vaihtaa.

Aviomiehen.

valintani, aviomiehen.



Huolimatta siitä että suuri rakkaus on aina mielessä, eikä siitä pääse koskaan yli. Ei, kyse ei ole hetken huumasta.

Pitäisin tietysti molemmat miehet ja perustaisin vapaan rakkauden hippikommuunin.

kompensoimassa sitä, etten voi koskaan saada suurta rakkauttani. Ei niin, että kuvio kylläkään toimisi minulle.

kehenkään toiseen mieheen sillä tavalla että voisin alkaa pitää häntä "suurena rakkautena".