Viisi omakotitaloa liekeissä - Tulipalopakkanen on nimensä veroinen
Omakotitalojen tulipaloja on ollut tänään useita. Osa paloista on syttynyt, kun jäätyneitä vesijohtoja on yritetty saada sulamaan. Osassa syttymissyy ei ole vielä tiedossa.
Kannus
Pohjanmaalla Kannuksessa paloi lauantaina noin sataneliöinen omakotitalo. Nelihenkinen perhe oli kotona palon syttymishetkellä varhain aamulla. He heräsivät palohälytykseen ja pääsivät omin voimin talosta pois. Palon syttymissyystä ei ollut tietoa.
Kokemäki
Satakunnassa Kokemäellä omakotitalo tuhoutui tulipalossa lauantaina aamulla. Päivystävän palomestarin mukaan pienehkö omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Sammuttajien saapuessa paikalle talon katto oli jo romahtanut.
Talossa asunut mies kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi. Hänen vammansa olivat palomestarin arvion mukaan lieviä.
Palon syttymissyyksi epäillään lämmitystä.
Orivesi
Putkien sulatus sytytti omakotitalon Orivedellä.
Perjantaina samasta syystä syttyi kaksi tulipaloa Pirkanmaalla: Kangasalla ja Ikaalisissa
Eikä siis pelkästään tältä talvelta. Jospa saataisi sitten oikeaa tietoa tulipalojen estämiseksi.
Olihan joskus pari vuotta sitten juttua siitäkin, miten joku saksalainen teräshormi kuumenee suomen käytössä liikaa. Siellä saksassa kun ei oltu ollenkaan testattu pitkäaikaisemmalla käytöllä sitä hormia, kun täällä taas jotkut monen tunnin saunan lämmittämiset on ihan tavallisia.