2,5-v ei hyväksy ollenkaan

Voit. Huoh. Tuollaisia ne uhmaikäiset ovat. Ei siinä mikää anteeksipyyntö tai sopiminen auta, lapsi tekee tasan mitä mieleen tulee ja 2v on vielä liian pieni kyetäkseen vastustamaan houkutusta, vaikka tietäisikin jutun olevan kielletty.

sellaista tämä kaksivuotiaan kanssa eleleminen taitaa sitten olla. onneksi on myös niitä päiviä, kun mörökölli jää vähemmälle ja lapsen kanssa voi olla rauhallisesti.

pitänee oppia käyttämään ääntä sitten. ;)

Ja eilen viimeksi rääkäisin pojalle, kun hakkasi koiraa lasten tuolilla. Mies tuli kiukkuamaan minulle, ettei saa huutaa. Sanoin ettei muu auta

Mutta tottakai saat karjaista lapselle! Ja pitääkin, mikäli se on keino saada hänet lopettamaan ei-toivottu käytös. Lasten kasvatus ei kuitenkaan ole kuin elämää, ei teatteria, jossa aikuisen tulee aina olla "aikuinen". Ei se ole luonnollista.



Yritä olla spontaani ja luonnollisempi, niin rajaat automaattisesti. Kun lapsi huomaa teidän jostain suuttuvan, hän ajan mittaan alkaa vältellä sitä. Kun huomaat lapsesi yrittävän olla kiltti, annat hyvää palautetta ja lapsi on iloinen pystyessään vaikuttamaan.

Mutta tottakai saat karjaista lapselle! Ja pitääkin, mikäli se on keino saada hänet lopettamaan ei-toivottu käytös. Lasten kasvatus ei kuitenkaan ole kuin elämää, ei teatteria, jossa aikuisen tulee aina olla "aikuinen". Ei se ole luonnollista.



Yritä olla spontaani ja luonnollisempi, niin rajaat automaattisesti. Kun lapsi huomaa teidän jostain suuttuvan, hän ajan mittaan alkaa vältellä sitä. Kun huomaat lapsesi yrittävän olla kiltti, annat hyvää palautetta ja lapsi on iloinen pystyessään vaikuttamaan.

karjaisen jos huomaan lapsen olevan tekemässä jotain oikeesti potentiaalisesti vaarallista. Kuhan vaan saa tilanteen seis.

onpa naurettavaa, että aikuinen karjuu ja raivoaa pikkulapselle...!! Kyllä meillä ainakin jäähypenkki on aina auttanut, eikä ole huutavaksi pelleksi tarvinnut ruveta.

Tiukasti lasta ranteesta kiinni, katsot silmiin ja sanot, että minua ei läpsitä. Ketään ei läpsitä. Ja jos ei usko, jäähylle.



Typerintä mitä tiedän on mammat, jotka yrittää lässyttää huitovalle ja kirkuvalle penskalle jotain, että voi voi voi sentään, mikähän sulla nyt on, ja samalla ottaa iskuja vastaan.



Ensin lopetetaan se huono käytös, ja sen jälkeen selvitetään mikä meni pieleen, ja miten kyseisessä tilanteessa seuraavan kerran pitäisi toimia.

Mut totta kai karjaiset lapselle tuossa tilanteessa. Se on äänellä _ohjaamista_ ei mitään lapsen pahoinpitelyä. Ylipäänsä muista, että lapsi lukee sun kehonkieltä ja äänenpainoja, ja on aika lailla sama, mitä suusta pääsee, jos se on ristiriidassa kehonkielen kanssa. Ne lapset, jotka pompottaa vanhempiaan, yleensä tekee niin koska vanhemman kehonkieli on alistunutta, voimatonta ja epävarmaa. Lapsi reagoi siihen mikä on aitoa, ei siihen miltä asiat aikuisen mielestä näyttää.

Meillä on toisinpäin. Meillä on tyttö nyt 1v10kk ja siitä on tullut varsinainen isin tyttö. Tässä on nyt jonkin aikaa mennyt niin, että kun isi on kotona niin äiti ei meinaa kelvata. Sitten kun olen kahdestaan tytön kanssa, niin ei mitään ongelmaa. Alkuun mua ahdisti ihan hirveästi, mutta kuulemma tuo toisen vanhemman suosiminen on vaan ohimenevä vaihe, joten en enää stressaa.



Mä karjaisin tytölle viimeksi tänä aamuna. Yritti näpliä tulikuumaa leivinuunin luukkua ja siitä on kielletty jo aikaisemmin. Ennemmin mä teen pointtini lapselle selväksi, vaikka sitten karjaisemalla ennenkuin annan sen polttaa näppinsä pahasti.