Mitä tehdä tottelemattoman 2-vuotiaan kanssa?

Meillä ihan mahdoton kausi menosa. Aina ollu voimakastahtonen, mut nyt ei enää ite kestä. Joka asiasta saa vääntää ja tapella. Toinen vaan kuikkuu, itkee ja raivoo. Hokee vaan ei, ei , ei. Eikä suostu tekee mitään. Välillä laitetaan huoneeseen jäähylle, välil ollaan viileitä ette kiinitetä huomioo, välillä yritetään ottaa syliin ja halii, välillä huudetaan ja raivotaan takas. Raivostutavan ikäsii ja silti niin ihanii... välillä :)



Mitä te jo tän iän kokeneet otte tehny?

Pieni uhma on normaalia 2vuotiaalle, mutta toi nyt ei kuullosta enää normaalilta.



Syitä: Olette olleet lapsessanne joko liikaa kiinni 3vuoden ajan tai liian vähän " läsnä" ! (Vaikka on fyysisesti läsnä niin voi olla henkisesti poissa oleva lapsen elämästä), olette olleet masentuneita, teillä on henkistä tai fyysistä väkivaltaa, et ole tyytyväinen elämääsi ja se heijastuu lapsen käytöksessä, isä ei ole lapsen kanssa tarpeeksi, miehesi ja sinun parisuhteesi on huono ja lapsi vaistoaa sen, huudatte, tappeletta, reihutte, olette yh-äitejä, rutiinit ovat puuttuneet, lapsenne ei saa täysipainoista ruokaa, ette ulkoile, annatte lapsellenne liian vähän huomiota, lapsi ei saa nukkua tarpeeksi/nukkuu liikaa jne. jne.!



Katsokaa peiliin, lapsenne on juuri sitä mitä te olette! Sielun peili!

tässä pyydettiin neuvoja eikä saarnaa missä on menty harhaan!

t:eräs 2vuotiaan äiti

4 sen sijaan kummallinen käsitys kasvatuksesta ja sen kaikki voipaisuudesta lapseen;)

t. ap, joka kaipaa asiallisia neuvoja

Minäkin olen korkeasti koulutettu kasvatusalalle ja minun pitäisi ymmärtää lasteni käytöstä, mutta silti menee välillä hermot 2-vuotiaan poikani kanssa. Lapsella on voimakas temperamentti, perinyt sen äidiltään. Olen nelosen mittapuun mukaan tosi huono äiti.

kun annetaan lapselle vaihtoehtoja. Aamulla voi päättää 2 äidin valitsemasta paidasta kumman laittaa päälle. Aamupalla saa valita ottaako banaani- vai mansikkajugurttia ja välipalaksi voi valita omenan tai banaanin. Eli vaihtoehtoja on aina vain 2 ja molemmat niistä ovat vanhemman valitsemia.

Minusta 4:nen puhui asiaa. Ei minun sukulaisten 2vuotiaat kyllä noin käyttäydy!

Ja mäkin ihmettelen nyt miten esikosta aikoinaan selvitty! Tytöt on vissiin jo tässäkin iässä pahempia, kauhulla odottelen murkkuikää...

Kai sitä täytyy vaan yrittää pitää itsensä kasassa ja löysätä vieteriä ja antaa ajan kulua! Kohtahan alkaa jo 3vuoden uhmis... ;D

13 ottaa tuon käyttöön hetimiten. Vaihtoehtoja oon antanut ennenkin, mutta tosiaan hyvä muistutus rajata se 2 ja " pitää yllä" . Tänx!

Ihan suht normaalilta 2-vuotiaan käytökseltä tuo minusta kuulostaa. Ei auta mitään syyllistää vanhempia noin rumasti! Voisiko mieluummin tarjota ratkaisuehdotuksia hyvässä hengessä?



Itsellä on kaksivuotias ja olen huomannut, että tuon uhman osoittamisen voimakkuus vaihtelee kausittain: joskus saa joka asiasta tapella ja toisinaan ollaan niin enkeliä, että. Uhma saattaa iskeä sellaisenakin päivänä todella rajuna, kun on oikein panostettu siihen, että lapsella olisi mahdollisimman kivaa. On ulkoiltu ja syöty hyvin, osoitettu hellyyttä, nukutettu. Ja silti vaan lapsukainen varsin vähän kiitollisena kiukuttelee.



Itse olen toiminut niin, että olen antanut itkeä ja huutaa, pysynyt lähellä, mutta tiukkana siitä, että huutamisella ei saavuteta erikoisetuja. Sitten, kun lapsi on saanut rauhassa osoittaa mieltään, niin hän on itse tehnyt aloitteen syliin tulemiseen ja sovun aikaansaamiseen. Ei hyödytä kokonaan kieltää negatiivisten tunteiden osoittamista: siinä voi olla aika hyöky vuosien päästä, kun se pato murtuu.



Muita lapsia ei tietenkään saa lyödä. Itse yritän toteuttaa sitä, että ensin kiellän kerran ja mukana lyhyt selitys, miksi niin ei saa tehdä ja uhkaan rangaistuksella, jos toistuu. Esim. " Ei saa lyödä Mattia, Mattia sattuu. Tulee paha mieli. Jos vielä lyöt, niin lähdetään sisään." Ja tämä puhuttelu lapsen tasolla silmiin katsoen ja selkeästi ääntäen. Jos lyönti toistuu niin uhkaus on heti toteutettava. Rangaistuksen pitää olla sellainen, että se oikeasti haittaa lasta. Meillä on ollut juuri tämä sisälle vieminen tai lelujen poisotto.



Meillä tämä tv:stä opittu keino (tunnustan :-) ) on toiminut aika hyvin. Mutta joutuuhan sitä kiukuttelua silti tämänikäisen kanssa jonkin verran kestämään. Toisia lapsia pikkuinen kyllä kohtelee nyt varsin hyvin, koska minulle äitinä toisten huomioon ottamisen opettaminen on ollut ihan alusta asti tärkeää ja olen erityisesti panostanut siihen.



Tsemppiä!

Ensin varoitus 1) jos heität vielä kerran, tavara menee jäähylle (esim. eteisen hattuhyllylle) ja sitten 2) jos heittää, tavara tosiaan nostetaan hyllylle huudon määrästä riippumatta. Sieltä se otetaan pois vasta ajan päästä. Älä uhkaile asioilla, joita et voi toteuttaa. lapsi kyllä tietää, mikä on mahdollista ja mikä ei... Helpota valintatilanteilla rajaamalla vaihtoehdot kahteen. Ja kolmas ja ehkä tarpeellisin neuvo: ajattele, että uhmaikä menee aikanaan ohi ja kasvata pinnaasi. Kaikista hyvistä neuvoista huolimatta uhma kuuluu ikään ja asiaan. Mitään temppuja ei ole, joilla sen saisi kokonaan pois, on vain keinoja, jotka toimivat edes joskus.... :-)

Itseäni en pidä huonona äitinä, vaikka keinot onkin nyt ton tytön kaa hukassa. Oon kans antanu noita vaihtoehtoja aina välillä, et saa ite päättää kahesta mitä ottaa. On ollu ihan alusta asti tosi voimakastahtonen, itsepäinen ja tempperamenttinen. Vaikka mitä yrittää, ni joka päivä saa tapella jostain. Ei ne vaihtoehdotkaan sitä kiinnosta ku hermo menee, sillon kaikki on ei, ei ja ei vaikka mitä yrittää. Kai täs vaan täytyy yritää pitää oma pää kasassa ja alkaa oottelee sitä 3v uhmaikää :)



t.2

Suunnilleen noin meilläki on yritetty toimia, mutta välillä lipsuttu. Tottahan se on et kuuluu ikään vaikka mitä tekis. Kyllä se tästä. Kiitos paljon :)



t.2

Lapset pois tollaisilta! ÄLÄÄ NIITÄ AINAKAAN LISÄÄ TEHKÖ!



Tunkekaa ne lapset tarhaan, ei tartte itse kasvattaa!

nelosella taitaa olla itsellään niin helppo lapsi, että hän on saanut " kerätä itselleen kunnian lapsen kasvatuksesta" .



Tuon teorian mukaan minä varmaan

- syötän lapselle myrkkyä, kun syömisestä tulee taistelu lapsen kanssa

- pieksän lastani, kun vaipan vaihto on myös taistelua

- laitan lapseni yksin ulos johonkin liekaan, kun vaatteiden pukeminen on taistelua

- kidutan lastani, kun vaatteiden riisuminen on taistelua

- teen ties mitä hirveää, kun nukkumaanmeno on taistelua



- varsinkin, kun isän kanssa lapsen kaikki touhut sujuu tosi hyvin :)

Jotain täytyy olla pielessä kun pienet lapset 1-2 vuotiaat ovat äitien mukaan niin mahdottomia ja hankalia, että mitään ei tilanteelle kertakaikkiaan mahda.



Näyttää olevan ihan normaalia, ja hyväksyttyä, että vanhemmat sysäävät kaiken vastuun arjen takkuilusta lapselle. Lapsi nyt kertakaikkiaan on niin hankala, tai vaativa... tai jotain muuta. Kukaan ei näytä etsivän syytä hankaluuksiin omasta asenteestaan tai toiminnastaan! Se kieltämättä vähän ihmetyttää. Jos meillä menee jokin asia hankalaksi, löydän kyllä yleensä syyn siihen itsestäni ja omasta asenteestani tai toiminnastani.



Minusta on väärin aina leimata lapset hankaliksi, useimmiten vika ei kuitenkaan ole lapsessa itsessään. Mikään lapsi ei ole pyytänyt saada tulla maailmaan tehdäkseen vanhempiensa elämän hankalemmaksi, se pitäisi aina muistaa, ja ensi kädessä etsiä niitä syitä ja ratkaisuja itsestään.



Toisaalta vanhemmat ovat kyllä aika yksin vaikeuksiensa kanssa. Mistään ei tunnu saavan järkeviä neuvoja, rakentavaa tukea ja apua oikeanlaisen asenteen löytämiseen. Kaikkialla tarjotaan vain lohduttavaa olkapäätä, tuetaan sitä käsitystä että että elämä vain on vaikeaa, ei sille mitään voi. Voi, voi ja voi.... ymmärretään kyllä, koska lapset nyt vain ovat mitä ovat. Vauvoista asti " haluavat" huuta yöt, kitistä päivät, ja olla yleisesti tyytymättömiä ja hankalia. 1-vuotiaina ovat jo tottelemattomia ja mahdottomia.



ANTEEKSI AP!! Tämä ei nyt ollut oikeastaan vastaus sinun viestiisi, vaan näihin muihin jotka sitä seurasivat.

Huonoa provoilua.

Asutko 24 tuntia näiden sukulaistesi lasten kanssa? Kyllä meilläkin muksut käyttäytyy hienosti muiden aikana, mutta auta armias, kun äiti tai isä on pukemassa, käskemässä, tms. Mummollekin ollaan niin kilttejä, että.









ap taitaa itse olla lääkityksen alaisena koska lapsi riehuu tuolla tavalla jo 2vuotiaana!

Minusta 4:nen puhui asiaa. Ei minun sukulaisten 2vuotiaat kyllä noin käyttäydy!

Siinä pari vuotias laitettiin jäähylle, esim. portaille. SIellä piti istua niin kauan, että osasi käyttäytyä kunnolla. Ja yksi, mikä minusta on tehokas, on se, että komennot ja muut vastaavat annetaan rauhalisella äänellä lapsen kasvojen korkeudelta, siten että on katsekontakti lapseen. Eli äiti/isä kyykistyy ja sanoo asiansa varmistaen, että lapsi katsoo sinuun (meillä käytössä tytön 1v9kk kanssa).



Ja muistattehan kiitokset AINA kun lapsi käyttäytyy hyvin...