Jaksaako joku oikeasti vielä tilata vauvalehteä? Samat jutut vuodesta toiseen!
Eipä ole kauaa, kun oli juuri tuosta sukupuolineutraaliudesta. En muista oliko vauva vai kaksplus.
Ja VÄHINTÄÄN kerran vuodessa kannessa on myös vastaava otsikko: Anni 665g, kun lehdessä on juttu keskoslapsesta. Ja sitten tietenkin myös pakollinen SUURI odotusumero jne jne...
Kommentit (10)
"näin hoidat talvivauvan/kesävauvan"
"suuri odotusnumero"
"vaunut/talvihaalarit vertailussa"
Siinäpä tiivistettynä Vauva-lehden vuosikerta, vuodeta toiseen.
joille ne jutut on ihan uusia.
Tätä lehtee kun yleensä kai aletaan lukea vasta sitten, kun aletaan oottaa esikoista tai aletaan suunnittelemaan raskautta.
Ja se lukuvaihe kestää vaan lapsen/lasten pikkulapsi-iän. (kai)
Edellisestä odotuksesta oli 10 vuotta. Oli kivaa lukea aikansa miten nykyään ajatellaan ja hössöttää mukana, mutta tarve meni ohi lasten synnyttyä. En kaipaa myöskään mitään meidän perhe -lehtiä.
Jokaiselle ensimmäinen kerta on ensimmäinen ja jutut uusia yhä uudelleen tuoreille äideille. Eihän se niinkään mene, että "emme käsittele enää keskenmenoa, koska siitä puhuttiin vuonna 1996"
koska odotan esikoista. Eiköhän se olekin lähinnä esikoistaan odottaville suunnattu lehti, tuskin lapsia tehtailevan palstamamman tarvitseekaan lukea vertailuja ja odotusjuttuja vuodesta toiseen. Huoh.
Häälehdet kanssa, miten ihmeessä niitä myydään vuodesta toiseen?
Voi ne jutut kiinnostaa jopa muita kuin esikoistaan odottavia. :) Kun odotin esikoista, tykkäsin lukea varsinkin odotusjuttuja - toki paljon muutakin, kun kaikki oli uutta. Vauvan syntymän jälkeen skippasin kaiken odotukseen liittyvän - ei enää kiinnostanut - mutta luin kyllä muita juttuja. Nyt odotan toista lasta, ja kummasti taas ne odotukseen liittyvät jutut kiinnostavat. Eiköhän lukemista riitä vielä toisenkin vauvan synnyttyä. Jos ei, niin luen jotain muuta.
oli, tai haaveilin vauvasta. Nyt kun lapsiluku on täynnä, lehti ei enää kiinnosta lainkaan (yllätys) vaikka olin tosiaan aika lailla pakkomielteinen sen lukemisen suhteen 10 vuotta...
kun olin ostanut jostain kirpparilta jotain ikivanhoja vauvalehtiä. Jos ei ollu vauva, niin joku vastaava kummiskin. Sitten tilasin saman lehden kun vauvan sain. Niissä lehdissä oli jutut samasta aiheesta, 90% sanasta sanaan samat.
Se juttu oli tyyliin "Sata vinkkiä vauvanhoitoon" tai jotain vastaavaa. Pari juttua oli siinä varmaan nykyaikaistettu, kun oli useampi vuosi noiden lehtien ilmestymisen välillä.
Tilasin lehteä ja lisäksi luin kirjastosta vanhat vuosikerrat. Samat jutut niissä kiersi, mutta ei haitannut. Ahmin nuo jutut ja vertailin miten vaunut oli kehittyneet viidessä vuodessa :D Kun lapsi syntyi, en enää jaksanut lukea samoja juttuja. Esikoisen odotukseenhaan nuo lähinnä liittyy monella, ja aina tulee uusia äitejä joille teemat ovat uusia.
Sillon minäkin sitä luin ja ostelin kaupasta. Tais tulla joku jaksokin.