Vituttaa. Olen puolen vuoden aikana maksanut tonnilla miehen omia laskuja
lisäksi maksanut jo parin vuoden ajan omistani koko asuntolainan, sähkön, veden, talon ja muun perheen vakuutukset, auton vakuutuksen, kaikki lasten harrastus- ja hoitomaksut, metsänhoitokustannukset yms.
Mies maksaa autolainaa (ja auto on vain miehen nimisä), lisäksi omaa visaansa ja omaa opintolainaansa. Minä maksan mm. miehen yel-maksua, miehen henkilökohtaisen yrityslainan korkoja (jonka suoraveloituksen se on laittanut menemään yhteiseltä tililtämme, eikä ole "muistanut" korjata asiaa) ja parkkisakkoja tms. tai ulosottoviraston perimää kiinteistöveroa korkoineen kuten tässä kuussa.
Haukkukaa nyt vaan tyhmäksi, mutta mitä vaihtoehtoja mulla on? Jos en maksa, mies antaa maksujen mennä ulosottoon. Ulosotto taas perii maksuja mm. meidän yhteisistä maataloustuloista. Tai laskuja maksellaan myymällä meidän yhteistä metsää. Joudun maksajaksi joka tapauksessa ja vielä korkojen kera.
Mies ei vaan osaa elää suu säkkiä myöten, vaan on aina elänyt yli varojensa ja elää edelleen. Mikään opetus ei auta: ei ulosottoon joutuminen, ei luottotietojen menetys. Ei haittaa, ei koskaan kiinnosta laittaa asioita järjestykseen, kaikesta selvitään... No niin selvitään, minun kustannuksellani.
On puhuttu, on riidelty, on tehty suunnitelmia ja lupauksia. Mikään ei auta. Minä jopa nykyisin avaan miehen nimissä tulevat kirjeet, mutta jos on jokin asia, mikä miehen pitäisi hoitaa, niin se ei hoidu. Autovakuutus saataisiin monta sataa halvemmalla, jos mies siirtäisi vakuutuksen toisesta yhtiöstä samaan missä kaikki muutkin vakuutukset. Paperit ovat olleet vuoden pöydällä. Mitään ei tapahdu.
Kommentit (24)
Itse erosin nuukasta miehestä, jonka mielestä lapselle ei tarvita uusia kumppareita, kun vanhat voi paikata ilmastointiteipillä. Perheelle ei rahaa riittänyt, sen sijaan maksullisille naisille kyllä. Minä maksoin perheen menot, mies oman mulkkunsa. Lapset pois luettuna.Ja niin tekee sinunkin mies.
Ihan kamala tilanne. Onneksi tajusit lähteä pois suhteesta.
Meinaan tuo ratkaisee.
Jos aina rahan suhteen elämäntapataiteilija, niin ei se tuosta muutu. Aina se selitys keksitään ja taiteillaan homma kotiin kunnes seuraava katastrofi tulee.
Jos mies on vain muuttunut "eri" ihmiseksi, niin silloin on toivoa, että voi muuttua takaisin omaksi itsekseen.
Simppeliä:
Jos aviossa ollaan ja lapsetkin on, niin sitten miehen pitää tunnustaa tosiasiat ja antaa sen hoitaa raha-asiat joka osaa.
Mutta toteutus oikeassa elämässä onkin sitten toinen juttu :).
liki 20 v ja nyt katuu katkerasti, ettei lähtenyt kun me lapset oltiin pieniä.
Isä pisti kaiken menemään. Oli juuri tuollainen kuin sun mies.
Äiti tienasi yrittäjänä hyvin. Oli velaton kesämökki, iso omakotitalo, isot kalliit autot molemmilla vanhemmilla. jne. Mutta karu totuus paljastu eräänä päivänä ja kaikki meni.Äiti aloitti alusta ja hankki meille omakotitalon ja auton. Taas meni kaikki.
TArvittiin monta pudotusta, ennenkuin uskoi, ettei toinen muutu.
Nyt 60 vuotiaana sai viimeiset 5000 euroa maksettua isäni järjestämiä laskuja.
Asuu pienessä vuokrakerrostaloasunnossa. Uudelleen kouluttautui neljäkymppisenä kun jätti isäni ja sai vakipaika heti kun valmistui.
Pienen halvan kuivanmaan kesäasunnon pystynyt onneksi hommaamaan henkireijäkseen.
asioita sinun tavallasi, sä joko uppoat hänen mukanaan tai jos haluat kuiville, vaihtoehdoksi jää ero.
Oletko tietoinen siitä lain porsaanreiästä, että alaikäisen vanhempi voi tehdä hänen nimiinsä velkoja, jos on holhooja? Lapsensa tulevaisuuden voi siis pilata. Toivottavasti miehesi ei tee niin...
Ero on sinun tilanteessasi pienempi paha, kuin saada Kelasta minimielarit (140 egee/lapsi) ja 50/euroa/lapsi lisää lapsilisään. JA MAKSAA VAIN OMAT LASKUT.
Itse erosin nuukasta miehestä, jonka mielestä lapselle ei tarvita uusia kumppareita, kun vanhat voi paikata ilmastointiteipillä. Perheelle ei rahaa riittänyt, sen sijaan maksullisille naisille kyllä. Minä maksoin perheen menot, mies oman mulkkunsa. Lapset pois luettuna.
Ja niin tekee sinunkin mies.