Turha porata kun lapsettomia kavereita ei kiinnosta

Itse ymmärrän joiltain osin sekä ap:ta että myös vastakkaisten argumenttien esittäjiä.



Nykyään on varsin yleistä, että äidit omistautuvat vauvalleen, ja usein isommillekin lapsille todella täydellisesti. Koko elämä pyörii vain ja ainoastaan vauvan ympärillä, ja kaikki muu unohtuu tai tuntuu toisarvoiselta. Tässä on toki puolensa, ja allekirjoitan täysin sen, että pieni vauva tarvitseekin aika kokonaisvaltaista hoivaa ja läsnäoloa. Oma juttunsa on tietysti myös se, että tuoreet äidit ovat usein myös väsyneitä ja tietynlaisessa "positiivisessa kriisissä" elämäntilanteen radikaalin muutoksen myötä. Tämä on täysin ymmärrettävää.



Toisaalta näen edellä kuvaamassani trendissä myös tiettyjä negatiivisia puolia, lähinnä siis silloin, kun homma menee täysin överiksi niin, ettei se lopulta palvele enää kenenkään hyvinvointia. Tyyliin "avioliittomme on täysin karilla ja itse olen täysin hermoraunio, mutta en voi edes harkita lopettavani kaksi vuotiaan imetystä tai siirtäväni lasta oman huoneeseen jotta mies pääsisi takaisin sänkyyn".



Summa summarum: mielestäni hyvä, oikea ystävä ymmärtää sen, että pienen vauvan äiti on kiinni vauvassa ensimmäiset kuukaudet. Ensimmäisen vuoden aikana tapaamisten ohjelmaksi voi ottaa vakka kahvittelun toisen kotona tm. Ja järkevä äiti ymmärtää sen, että jo lapsenkin edun kannalta ajateltuna ei ole fiksua luopua lopullisesti (tai yli vuodeksi) KAIKESTA muusta elämästä (jos se siis on mahdollista, totaali-yh:t ym. poislukien). Voi yrittää tajuta, että se lapsettoman elämä ei ole mullistunut, ja sen lapsettoman elämässä koko arvojärjestys ei ole muuttunut, koska hän ei ole se, joka on saanut lapsen. Voi olla -tai vaikka teeskennellä olevansa- kiinnostunut sille lapsettomalle kaverille tärkeistä asioista, ja kohtuullisen ajan jälkeen voi myös itse olla hetkittäin jotain muutakin kuin superäiti.



Kuten elämässä yleensäkin, myös tässä asiassa kohtuus kannattaa.

voisitko antaa hyviä neuvoja siihen, miten vauvan saa pidettynä tyytyväisenä ja hiljaisena sillä aikaa, kun äiti puhuu uhelimessa lapsettoman ystävänsä kanssa? Ja miten vauvalle selitetään, ettäolepa sinä nyt tyytyväisenä siinä, kun äiti katselee lapsettoman ystävänsä kanssa näitä hääpukuja?

..vastaa: kantoliina on tässä aika hyvä keksintö! :) En minäkään ole jaksanut ap.n kuvailemaa touhua vaikka itsellä on 3 lasta 1v-4v. Kyllä täytyy löytyä 15min aikaa puhua puhelimessa kerran viikkoon tai pari tuntia olla erossa puolivuotiaasta ja puhua ihan muita juttuja välillä! Tässä nyt muutama 30v+ tuttava saanut esikoisen vuoden aikana ja ihan hirveetä touhua näyttää olevan. Mitään ei enää ehdi kun ihan joka sekunti pitää olla vauva sylissä tai lattialla kimittämässä sille että "Onko siinä ruskea koira, onko?! Missä sun sukkelipukkelit nyt on, missä, hakeeko äiti sulle ne vihreät sukkelit, hakeeko?" Ruokaa ei ehdi laittaa, puhelimeen ei ehdi vastata, missään ei voi käydä kun menee rytmit sekasin tai sitten just toi "ei se kumminkaan viihdy" tai "kitisee siellä vaan koko ajan kun ei viihdy" No ei varmaan enää puolivuotiaskaan viihdy jos ihan koko ajan ja joka ikiseen inahdukseen joku on naamalla ja hyssyttelemässä ja kanniskelemassa ja viihdyttämässä!

Vauvoja syntyy ja ihanaa mutta ootte te naiset edelleen ihan helvetisti paljon muutakin kuin vaan Äitejä! Te olette vaimoja, kihlattuja, tyttöystäviä, siskoja, serkkuja, tyttäriä, miniöitä, kavereita, YSTÄVIÄ. :)

saatuaan vain ja ainoastaan ÄITEJÄ. Olen kerran ollut tällaisen tuttavaäidin kanssa kahvilla siten, että vauva (muistaakseni noin 2 kk.n ikäinen) jäi isän kanssa kotiin siksi aikaa. Kahvittelusta ei tullut mitään, kun äidin ajatukset olivat koko ajan vauvassa ja sen pärjäämisessä, ja lopulta piti lähteä kotiin noin puolen tunnin keskusteluyritysten jälkeen, kun äiti alkoi itkeä ikäväänsä... Kun palattiin kotiin, vauva nukkui tyytyväistä untaan, mutta heräsi, kun vollottava äiti kaappasi sen syliinsä kuin olisi pelastanut hädässä olevan vauvan kidnappaajien kynsistä. Minäkin olen äiti, mutta se on vaan yksi rooli elämässäni. Jätin vauvan isänsä hoiviin heti ensimmäisenä päivänä, kun palasimme sairaalasta, kun lähdin käymään kaupassa. Se oli ehkä elämäni paras päätös, isä on meillä aina tasaveroinen vanhempi, eikä vauvan toissijainen hoitaja silloin, kun äiti on lähes kuolemankielissä ja siksi estynyt hoitamaan lastaan.

Niin tai sitten on, että jaksaisi katsella mutta seura ei kelpaa. Olen 2,5vee ikäisen tytön kummitäti ja näiden vuosien aikana olen tavannut hänen äitiään noin yhden käden sormien verran (ennen läheisiä). Olen pyytänyt ja pyytänyt että nähtäisiin, baarittelua, kahvittelua yms. mutta ei.



Tässäkin kohtaa varmaan oletetaan, että minä lapsettomana jaksan ehdotella ja soitella ja panostaa koska minulla on mukamas aikaa.

Toivon kun jonain päivänä olen äiti lapselle (toivottu sellainen) joka ei unohda ystäviään.



Mielestäni sinä naimisiin menevä et vaadi liikaa sillä naimisiin meno voi olla sinulle se elämän tärkein juttu joka toisille on lapsi.

Onneksi minulla on ystäviä jotka ymmärtävät kuinka kiinteästi äiti on kiinni lapsessa. Ensimmäinen vuosi menee aika pitkälle siinä kun opettelee tuntemaan omaa lastaan, hoivaa ja on läsnä.

Voin sanoa että vuoden jälkeen sitä alkaa vasta ymmärtämään että on muutakin elämää kuin koti ja perhe. Tämä on oikeastaan ihan biologinen juttu lapsen selviämisen kannalta, että äidin huomio kiinnittyy melkein 100% lapseen.

Tämähän on ihan järjetöntä soopaa. VUOSI vaan kotona penskan kanssa? Onnea vaan. Ja pitää "opetella" uudestaan olemaan kaveri? Onko sulla oikeasti enää yhtään ystävää? Minulla on pieni poika ja olen ap:n kanssa ihan samoilla linjoilla. Totta hitossa sitä haluaa joskus ulos ihan ilman muksua! Osaan ottaa puhelimen käteen ja soittaa ystävilleni, kun poika on päikkäreillä. Ei ystävyys lopu lapsen saamiseen, voi herranjestas.

Jos joku ei sitä ymmärrä niin hän on vielä aika naiivi ja kypsymätön. Perheen perustamisen jälkeen kaverit vain tulee viimeisenä, ei sille mitään voi. Ajan kuluessa ne ystävät jotka ovat "tosiystäviä", tulevat taas lähemmäs ja äiti oppii taas olemaan myös kaveri, eikä pelkästään äiti.

Itsellä ollut muutama tälläinen "ystävä", jolta ei ole lapsen tultua löytynyt yhtään aikaa entisille ystäville. Sitten x vuoden päästä, kun ero on tullut, on kyllä mahdollisuus dumpata nicopetteri milloin mihinkin (vanhemmille, ex:än vanhemmille jne.) ja kärttävät sitten minua mukaan seuraksi radalle, kun yksin ei kehtaa mennä lihatiskille.

Turha pitää yhteyttä "ystävään", jota ei mikään muu enää kiinnosta kuin se vauva. Muutaman vuoden päästä hän todennäköisesti alkaa kärttämään seuraa ja kaataa kaiken ap:n syyksi.

ap aika hirveältä ystävältä. Eikö sinulta löydy sen vertaa ymmärrystä ja empatiakykyä ystävääsi kohtaan, että ymmärtäisit tämän muuttuneen elämäntilanteen? Totta kai pienen vauvan äiti menee vauvan ehdoilla! Vai mitä oikein kuvittelet, että ystäväsi jättää vauva yksin kotiin, jotta pääsee lyhyellä varoitusajalla sinun kanssasi shoppailemaan? Ja, että oikein vauvanvaatteita ja sosetarpeitakin kehtaa käydä läsnäollessasi katselemassa? Juu, olen minäkin monesti käynyt ystävieni kanssa esim. lemmikkieläinliikkeessä. Pitäisikö tämän takia heivata ystävä, kun kehtaa harjoittaa sellaista toimintaa mikä ei minun elämääni sillä hetkellä kosketa? Oletko mustasukkainen vauvalle? Vai ihan vaan yleisesti lastenvihaaja? Et taida kestää sitä, että ystäväsi prioriteetit ovat muuttuneet etkä enää saakaan tämän jakamatonta huomiota. Normaali ja hyvä ystävä kyllä ymmärtää sen, että vauva voi hetkellisesti viedä tuoreen äidin huomion ja, että äiti kulkee nyt vauvan ehdoilla. Vähän aikaa kun malttaa odottaa ja pysyä tukena, niin johan siltä äidiltä alkaa taas löytyä kiinnostusta ulkopuoliseen maailmaankin. Itse olen tosin aina halunnut puhua/ tehdä muitakin kuin vauva juttuja, mutta ymmärrän kyllä myös niitä joilla vauva on ainut mikä ensimmäisinä kuukausina mieleen mahtuu.

lässtytys siitä, kuinka AP onkin kateellinen jne. Kasva aikuiseksi.

Ap on sentään menossa naimisiin ja hääpuvun valinta tietenkin on yksi kohokohta siinä! Minkälainen ystävä ei suostu kaikenmaailman verukkeilla sinne hääpukuliikkeeseen menemään ja auttamaan valinnassa. Uskomatonta! Ja täällä mammat sen kuin mollaa ap:ta, samanlaisia perseilijöitä taidatte olla tekin. Ja ilman ystäviä pian! Toivottavasti sinulla ap on muita, todellisia ystäviä kuitenkin.

taidat olla mun työkaveri..varmaan sun mielestä kaikkien lapset on idiootteja ja rumia...äijäs varmaan katuu jo nyt naimisiinmenoa sun kanssas.

voi rakas, rakas ap, tulepa takaisin kirjoittelemaan (jos ehdit) sitten, kun itselläsi ehkä jonain pvänä on esim. koliikkivauva, kuten itselläni

taidat olla mun työkaveri..varmaan sun mielestä kaikkien lapset on idiootteja ja rumia...äijäs varmaan katuu jo nyt naimisiinmenoa sun kanssas.[/

Ei kukaan äidiksi tullutkaan voi olla noin itsekäs kuin ap kuvaa ystävänsä. Hän oli siis pyytänyt ystäväänsä mukaansa katsastamaan hääpukua ja mitä tekee ystävä? Lähtee katselemaan vauvanvaatteita. Jos mulla olisi tuollainen ystävä joka ei kiinnostunut toisen elämän suuresta päivästä niin olisi entinen ystävä. Vauvan vaatteita ja -ruokaa ehtii ostaa koska tahansa jos vain haluaa.

Turha pitää yhteyttä "ystävään", jota ei mikään muu enää kiinnosta kuin se vauva. Muutaman vuoden päästä hän todennäköisesti alkaa kärttämään seuraa ja kaataa kaiken ap:n syyksi.

Ei kukaan äidiksi tullutkaan voi olla noin itsekäs kuin ap kuvaa ystävänsä. Hän oli siis pyytänyt ystäväänsä mukaansa katsastamaan hääpukua ja mitä tekee ystävä? Lähtee katselemaan vauvanvaatteita. Jos mulla olisi tuollainen ystävä joka ei kiinnostunut toisen elämän suuresta päivästä niin olisi entinen ystävä. Vauvan vaatteita ja -ruokaa ehtii ostaa koska tahansa jos vain haluaa.

täällä ns. äitien joukossa.

saatuaan vain ja ainoastaan ÄITEJÄ. Olen kerran ollut tällaisen tuttavaäidin kanssa kahvilla siten, että vauva (muistaakseni noin 2 kk.n ikäinen) jäi isän kanssa kotiin siksi aikaa. Kahvittelusta ei tullut mitään, kun äidin ajatukset olivat koko ajan vauvassa ja sen pärjäämisessä, ja lopulta piti lähteä kotiin noin puolen tunnin keskusteluyritysten jälkeen, kun äiti alkoi itkeä ikäväänsä... Kun palattiin kotiin, vauva nukkui tyytyväistä untaan, mutta heräsi, kun vollottava äiti kaappasi sen syliinsä kuin olisi pelastanut hädässä olevan vauvan kidnappaajien kynsistä.



Minäkin olen äiti, mutta se on vaan yksi rooli elämässäni. Jätin vauvan isänsä hoiviin heti ensimmäisenä päivänä, kun palasimme sairaalasta, kun lähdin käymään kaupassa. Se oli ehkä elämäni paras päätös, isä on meillä aina tasaveroinen vanhempi, eikä vauvan toissijainen hoitaja silloin, kun äiti on lähes kuolemankielissä ja siksi estynyt hoitamaan lastaan.

Niin kurjaa kuin se onkin, ei äiti ole enää entisellään vauvan syntymän jälkeen. Kyllä se siitä aikanaan helpottaa, mutta sitä muutosta ei voi ymmärtää kuin kokemalla itse. Niin että kun itse aikanasi saat vauvan, pyydät ehkä ystävältäsi anteeksi, että et ole jaksanut olla empaattisempi ystäväsi elämän suurimmissa hetkissä.

jotka tajuu tän hetkisen elämäntilanteen ja eivät katoa mihinkään. Hyvä että poistut vasemmalle suosiolla, tulipahan selväksi kun on ystävä ja kuka ei?

se vaan kuule lapsen synnyttyä elämä muuttuu eikä voikaan enää tuijotella sitä omaa napaa pelkästään



kyllä se sullekin vielä valkenee

Turha pitää yhteyttä "ystävään", jota ei mikään muu enää kiinnosta kuin se vauva. Muutaman vuoden päästä hän todennäköisesti alkaa kärttämään seuraa ja kaataa kaiken ap:n syyksi.

Nyt kyllä kuulostaa että sinä olet enemmänkin katkera siitä vauvasta kuin se vauvan äiti siitä että on menettämässä sinut.



Koska ei minun kaverit kyllä ole nuin käyttäytyneet. Ne jotka ovat jääneet taka-alalle ovat kai sitten olleetkin niitä ystäviä jotka ei ole tosi ystäviä. Mutta kyllä ne oikeat ystävät on osanneet järjestää tapaamiset sellaisella varoajalla että minäkin olen päässyt mukaan ilman vauvaa. Eikä heitä ole ollenkaan haitannut jos olen samalla reissulla hoitanut omiakin kauppa-asioita. Olenhan minäkin laukkonut heidän toiveidensa mukaisesti.



Et vain taida olla tosi ystävä.