Katsoiko joku mtv3:n uutisia, missä Jenni ja Sauli ulkoiluttivat koiraa?
Olin järkyttynyt Jennin käytöksestä. Hän oli kuin 5 vuotias pikkutyttö isinsä kanssa. Jotenkin hän vajoaa Saulin rinnalla hieman outoon, ei-aikuisen naisen, tasolle.
En todellakaan näe tätä lässyttävää Saulin selän taa piiloutuvaa pikkutyttöä presidentin puolisona. Puolison pitää olla aikuinen ja ujoutensa kanssa selviytymään oppinut ihminen. Ehkäpä Saulissa on jotain minkä takia Jenni ei voi olla oma itsensä, liian dominoiva?
Liian dominoiva taas ei ole nykypäivän käsitys hyvästä johtajasta.
Kommentit (7)
Onko presidenttiehdokkaan koiran ulkoiluttaminen joku uutisaihe? Maailmalla ei vissiin tapahtu muuta.
sattumoisin syntyjäni erittäin ujo, mutta joutunut harrastukseni vuoksi esiintymään paljon, laulamaan ja myöhemmin juontamaan tapahtumia, isojakin.
Juuri omaa itseäni vasten peilasinkin Jenniä, minusta hän käyttäytyy oudon pikkutyttömäisesti, ei voi mitään.
ap
sattumoisin syntyjäni erittäin ujo, mutta joutunut harrastukseni vuoksi esiintymään paljon, laulamaan ja myöhemmin juontamaan tapahtumia, isojakin. Juuri omaa itseäni vasten peilasinkin Jenniä, minusta hän käyttäytyy oudon pikkutyttömäisesti, ei voi mitään. ap
mun mielestä jenni käyttäytyy hyvinkin arvokkaasti kuten tulevan presidentin rouvalle kuuluukin, ei jää miehensä varjoon todellakaan.
Jenni on erittäin sopiva tulevaan asemaansa. Jos puolisoita arvioidaan, niin hän on paras. Itse ehdokkaista taas hänen miehensä ei.
sattumoisin syntyjäni erittäin ujo, mutta joutunut harrastukseni vuoksi esiintymään paljon, laulamaan ja myöhemmin juontamaan tapahtumia, isojakin.
Juuri omaa itseäni vasten peilasinkin Jenniä, minusta hän käyttäytyy oudon pikkutyttömäisesti, ei voi mitään.
ap
Lämmin ja osallistuva. Oli mukavaa nähdä Sauli koiran kanssa lenkillä yksinään ja Jennin kanssa. Hyvä dokumentti. Fiksulla miehellä, siis Saulilla, on fiksu vaimo ja miellyttävät pojat. Miestä on siunattu, ja osaa varmaan ensimmäisen vaimonsa kuoleman ja tsunamin jälkeen arvostaa nykyistä onneaan.
perusteella Jennistä täysin toisenlaisen kuvan kuin sinä. Minusta hän on asemassaan tosi hienosti. Mieti, kun itse joutuisit samaan tilanteeseen...