Te jotka urputatte etta joulu on pilalla, ette ko kmoskaan ajattele sita mita teilla on! Te vaan ruikutatte sita mita ei ole.
On monta perhettä joissa vietetään kurja joulu siksi, että toinen vanhemmista on juuri kuollut. Juuri viikonloppuna kuulin erään alle nelikymppisen tuttavani menehtyneen sairaskohtaukseen. Eli joulua " viettää" äiti kolmen pienen lapsensa kanssa ilman isää :-(
Kommentit (7)
että sitä ottaa itseään nistasta välillä kiinni ja hieman muuttaa suhtautumistaan. Minä ainakin tarvitsen välillä pientä herätystä sillä myönnän itsekin että stressaan aivan turhasta. Minun ongelmani ovat kuitenkin pikkuluokkaa tuohon suruun nähden. Voimia tälle äidille.
Kuka siitä hyötyy? Mitä se on teiltä pois, jos joku murhetii joulun viettoa ärsyttävän anopin kanssa? Onko se pois jotenkin siltä, joka suree puolisoaan? Ei. Ei näillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Joten antakaa toisten murhetia omia pieniä murheitaan. Ei ole teiltä pois.
Ihmiset murehtivat niin tyhjänpäiväisiä asioita ja siinä hämärtyy monesti se, että mikä on oikeasti tärkeää. Elämä olisi silloin monilla vähän helpompaa.
Mutta silti minua ahdistaa joulu anoppilassa tämän kaiken murheen päälle. Tuntuu, että sitä en enää tässä tilassa jaksa. Että ruoskikaa mut, olen huono ihminen kun jaksan moista edes ajatella.
t.se jonka mielestä jokainen saa murehtia mistä haluaa
minäminäminäminäminäminäminä........minun murheeni, minun ongelmani.....
jokaiselle ne omat murheet on aina läheisimmät...tietenkin.oli ne isoja tai pieniä.toki on paikallaan aina miettiä mitä on saavuttanut tmv..koska se unohtuu usein meiltä monelta.
Eli tuon sinun tuttavasi ei saisi surra, koska joku on varmasti juuri menettänyt sekä puolison että lapset. Tai lapset molemmat vanhemmat. Jne.
Koko ajan tapahtuu kauheita asioita, ikäviä ihmiskohtaloita. Ei se tarkoita sitä, että jokaisen ihmisen omat huolet ei saisi tuntua miltään! Et sinä tai kukaan muukaan voi väheksyä ihmisten murheita sen takia, että aina voisi asiat olla huonomminkin. Mikä silloin oikeuttaisi huoleen?