Kannattaakohan Pekka Haavistokin talouskasvua ja jopa
kannustaa siihen, kuten Sauli Niinistö?
Vai mikä on perinteinen Vihreiden linja?
Kommentit (4)
HS:n vaalikone, kysymys 23: . Hallitus tavoittelee ennusteita nopeampaa talouskasvua. Mitä mieltä olet tästä?
- Se on hyvä tavoite, mutta vaikea saavuttaa. Pitää valmistautua pitkään hitaan kasvun aikaan.
Pekka Haavisto:
Hallitustyöskentelyssä tavoitteiden tulee olla sekä realistisia että kunnianhimoisia. Olemme tulossa aikaan, jolloin entistä tärkeämmäksi muodostuu talouskasvun laatu. Laatua mitattaessa tulee ottaa käyttöön entistä parempia mittareita, jotka mittaavat elämänlaatua, yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja koulutusta sekä muita arvoja, joita pidämme elämässä tärkeinä.
Tärkeää on myös hyvinvoinnin nykyistä tasaisempi jakautuminen. Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi on koulutukseen ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvää eriarvoisuutta, joka jakaa suomalaisia. Myös tasa-arvo miesten ja naisten välillä, samapalkkaisuus ja perhevastuiden tasainen jakautuminen ovat tärkeitä asioita.
Alueiden väliset erot ovat myös kasvaneet. Suomea pitää kehittää tasaisesti siten, että maan kaikilla alueilla mahdollisuudet koulutukseen, työhön ja toimeentuloon säilyvät.
otteen tuohon talouskasvuun sen jälkeen, kun Suomessa koettiin 1990-luvun alun lama nollakasvuineen.
Ehkä se sitten joskus hamassa tulevaisuudessa toteutuu, kun Pentti Linkolan teesit on pakko ottaa käyttöön.
Tero
kannattaa 0-kasvua, joka on ollut Japanissa jo pitkään.
Lähde: talouselämä