Kuinka moni teistä on sairastanut masennuksen?

Kysytkö diabeetikolta että miksi sairastuit?



vitun ääliö...

Kysytkö diabeetikolta että miksi sairastuit?

vitun ääliö...

Tuo oli aika asiatonta. Enkä aio sinua haukkua, vaikka koenkin viestisi ala-arvoiseksi.

Masennuksen synnyllä on monta syytä. Joskus niistä saa kiinni, joskus ei. Jokaisella on oma tarinansa. Miksi olisin siis "vitun ääliö" kysyessäni mikä on juuri jonkun sairastumisen ja masennuksen takana?

Voisitko sinä luvata minulle olevasi vähän asiallisempi vastedes. Ettemme me turhaan loukkaisi täällä toinen toisiamme.

En tiedä syytä. Luulen, että se alkoi murrosiässä. Minulla oli vaikea isäsuhde. Siinä määrin, että äidin kanssa luulimme isän toivoneen minusta poikaa, mutta olimme väärässä. Isän sisko kertoi, että isä oli ollut onnellinen synnyttyäni, koska olin tyttö. Hän ei vain pystynyt kertomaan sitä meille. Tunsin, etten kelvannut isälle, ja äitikin laittoi riman korkealle.



Masennus puhkesi kuitenkin pahaksi oman lapsen syntymän jälkeen.



En tiedä, miten tämä on vaikuttanut parisuhteeseen, koska luulen olleeni masentunut jo monta vuotta ennen kuin sain siitä diagnoosin. En myöskään tiedä muista vaikutuksista. Ehkä olisin jotenkin tyytyväisempi, jos sitä masennusta ei olisi. Ehkä en myöskään olisi ollut äitinä niin väsynyt. Olen yleensäkin aika väsynyt ja nukkuminen on suosikkiharrastuksiani. Tykkään katsella unia, näen niitä paljon ja ne ovat värikkäitä ja tapahtumarikkaita.

Sairastumiselle ei ole yhtä syytä, ei edes masennukselle. Tai etenkään (?) masennukselle. Aika osoittelevaa tuollainen kysely. Oletan että jatkokysymykset on syyllistäviä niinku täällä aina.

Sairastumiselle ei ole yhtä syytä, ei edes masennukselle. Tai etenkään (?) masennukselle. Aika osoittelevaa tuollainen kysely. Oletan että jatkokysymykset on syyllistäviä niinku täällä aina.

Tähän vastaaminen on ehdottomasti vapaaehtoista. Toivon myös kaikkien hillitsevän itseään sen verran, että voimme jakaa kokemuksiamme. Tarkoitus ei ole repiä ketään auki ja rikki, syytellä tai osoitella. Sinä otat sen osoitteluna, saat sen ottaa niin. Mutta vakuutan sinulle ettei se ole sitä. Olen pahoillani, jos koet alkuviestini loukkaavana. Muistutan kuitenkin, että kyse on vapaaehtoisuuteen perustuvasta vastaamisesta. Ei ole pakko pohtia asiaa, ei vastata. Tai voi vastata ja kertoa mielipiteensä (kuten tässä tehtiinkin tuo kiroilemisen sijaan).

Useinhan se masennukseen sairastuminen on monen asian summa. Ja kuten sanoin, siitä ei aina saa kiinni. Sitä joutuu käymään kivikkoisen tien löytääkseen vastauksia. Aina niitäkään ei saa.

Minä aloitin viestiketjun, koska pohdin miten monta masennukseen sairastunutta täällä on ja miten erilaisia juuri heidän kokemuksensa ovat. Itselleni masennuksen syyt ovat masennuksen ja rankan itsensä kohtaamisen jälkeen alkaneet selvitä. Siksi pohdin myös sitä, mitä kaikkea masennukseen voi liittyä ja minkä vuoksi joku toinen löytää itsensä väsyneenä elämään.

Ehkä voisi siis kysyä mielummin:

Millaisia syitä tai taustavaikuttajia on ollut vaikuttamassa juuri sinun sairastumiseesi?

Masennukseni taustalla on vaikeita fyysisiä sairauksia sekä muita kasaantuneita ikäviä asioita. Perhettä ei ole, lapsen hankin (jos hankin) vasta jos masennus pysyy pois 5 vuotta.



Ihmisenä olen kyynistynyt ja menettänyt innostukseni elämään. Tunne-elämä on vaimentunut lääkkeen vuoksi.

Oletko sairastanut ennenkin masennuksen? Riski sairastuahan kasvaa jokaisen sairastetun masennuksen myötä.



Minulla on tunne, että mielialan pitäminen normaalina on välillä täyspäiväinen työ. Mieliala alkaa taas laskea.

Saanko kysyä mitä lääkitystä sinulle on määrätty? Itse olin lääkityksellä jossain vaiheessa, mutta se on purettu.

Kannattaa opiskella esimerkiksi psykologiaa niin ymmärtää asiaa monipuolisemmin.

Olen sairastanut ennenkin masennusta, tämä toinen kehittyi nopeammin. En tiedä paranenko koskaan enää täysin. Lääkkeenä on cipralex, se auttaa hyvin. Muu hoito ei sovellu minulle.

Jo ala-asteelta saakka. Koulukiusaaminen siihen kai eniten vaikutti ja kaveriongelmat. En tule koskaan pääsemään sairaudesta eroon. Joskus on helpompaa, joskus tuntuu, että en enää jaksa. Lääkityksellä olen varmaan elämäni loppuun asti.

laukaisi raskaus- ja pikkuvauva-aika. Syitä menneisyydessä useita.



Parisuhde meni pilalle. Ensin loppui kaikki fyysinen läheisyys, vain kiukuttelu ja viha jäivät. Olin todella käytöshäiriöinen parisuhteen sisällä. Ulospäin masentuneisuus ei juuri näkynyt (ei kontaktejakaan juuri ollut). Parisuhdepäättyi. Toipuminen asteittaista. Edelleen taipumusta masennuksenkaltaisesti käsitellä tunteita ja stressiä. Eli väärin.

Olen sairastanut ennenkin masennusta, tämä toinen kehittyi nopeammin. En tiedä paranenko koskaan enää täysin. Lääkkeenä on cipralex, se auttaa hyvin. Muu hoito ei sovellu minulle.

Kiitos vastauksesta. Omalla kohdallani masennusjaksoja on myös useampia. Mutta vasta viimeistä on oikeastaan hoidettu. Silloin söin myös lääkkeitä. SSRI:t oli käytössä. Sepram. Meinasin kirjoittaa vahingossa "semper" :D

Miksi? Monien asioisen summa.

Lähensi lopulta meidän parisuhdetta entisestään. Mies jaksoi tukea minua ja hoiti siinä samalla minua, lapet, kodin, työnsä.

Kyllä ne lapset ihmetteli, mutta ovat nyt kasvaneina ymmärtäneet paljonkon tilanteesta.



Minua se on kasvattanut hyvinkin paljon. En ollut niin vahva ja rikkomaton, kuin luulin. Siksi toisella kertaa ymmärsin hakea avun nopeasti.

pelottava, osittain psykopaattisia piirteitä omaava ihminen ja nuoruusvuodet elin pelossa. Sitten aviomieheni sairastui bipolaarisuuteen, kahdella lapsella on vaikea perinnöllinen sairaus...ja mitähän muuta??? Elämän tarinani on sellainen, ettei sitä monikaan usko. MUTTA masentunut en ole koskaan ollut. MIKSI? Kaiken järjen ja järjettömyyden mukaan minun tuskin pitäisi olla edes enää hengissäkään...

sairastuin jo lapsena, oli aika vaativa kasvatus ilman rohkaisua, paljon haukkumista jne. Lapset kärsivät ennenkuin sain lääkityksen. Ihmisenä olen tullut nöyremmäksi ja pehmeämmäksi, ymmärrän hyvin heikkoja ja syrjäytyneitä.