Miten olet kestänyt ja käsitellyt sen tosiasian, ettet saa enempää lapsia, vaikka haluaisit?

Itselläni on tällä hetkellä todella paha kriisi asiasta. Meillä on 4 lasta, joista vanhin 15v ja nuorin 8v. Tiesin jo kuopusta odottaessani, että hän tulee olemaan nuorin lapseni, koska mies oli tehnyt asian hyvin selväksi. Kauan olinkin tyytyväinen, mutta nyt jo pari vuotta olen ihan päivittäin haaveillut viidennestä lapsesta. Täytin joulukuussa 34v ja sen myötä alkoi kriisi. Olen jopa itkenyt asiaa sekä yksin, että miehelleni. Tiedän, ettei minulla ole kauhean montaa vuotta aikaa enää tulla raskaaksi. Vauva on asia, jota haluan enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Nautin kyllä isoista lapsistani ja onhan elämä tavallaan helppoa nyt, kun kaikki ovat koulussa. Silti tyhjyyden tunne ajaa järjen edelle. Kyse ei myöskään ole siitä, että pelkään jääväni kaksin mieheni kanssa, tai ettei elämässäni ole muuta sisältöä kuin lapset. Nautin työstäni (mielenterveyspuolen hoitaja), matkustelemme jonkin verran, minulla on rakas harrastus jne. Kertokaa, millä tavoin olette päässeet yli? Vai pääseekö tästä?

ajattelu ja nauti siitä mitä sinulla on. Se on ylipäätäänkin hyvä tapa elää- tajuta mitä on eikä koko ajan haluta luisää. Kuullostaa epäilyttävältä tuo vauvan kaipuu; mulla on komessa koululaisessa kädet täynnä kun olen kiinnostunut heidän asioistaan ja annan jokaiselle mahdollisimman paljon aikaa ja kiinnostusta. Kävisi sääli heitä, jos olisi tässä vauva vaatimassa huomiota, nytklin loppuu välillä rahkeet kesken. Ehkä sun kannattais kiinnostua syvemmin lapsista joita sulla on.

kolmatta suren. olen eronnut, enkä halua tehdä mitään yhdenillanjuttu-lasta, enkä myöskään halua minkään pikaliiton hedelmänä ruveta lisääntymään. Olen 38v että mitään pidempiaikaista ei ehdi rakentaa. Mikäli löydän joskus sopivan miehe, lapsillekin haluan antaa aikaa sopeutua. Näistä syistä kolmas lapsi on erittäin epätodennäköinen. Selviän tästä ajattelemalla omien lasteni parasta. Kuin myös sitä että mulla on heidät. kaikkea ei voi saada ja mä olen saanut jo näin paljon. Että järjellä ja kiitollisuudella selviän.

Ja saimme lapsen. Eli ei se ole mahdotonta. Minulla oli ennestään yksi lapsi.

Eihän sitä koskaan tiedä....:)

Mutta kyllähän he jo alkavat erkaantumaan äidistään. Ja ovat sen ikäisiä, että sellaista perushoivaa eivät enää tarvitse (siis ovat omatoimisia pukemisen, pesujen ym suhteen). Syli kelpaa vielä kahdelle nuorimmalle, isommille hellyys = ohimennen "varastettu" halaus ja illalla sänkyyn peittely & hyvät yöt.



Lapset touhuavat paljon kavereidensa kanssa, eivät sillä tapaa ole äidin kanssa läsnä kuin pienemmät.



Sitä tarkoitin "tyhjyydellä".



Ap

Ensin käytiin läpi lapsettomuushoidot, sitten anoppi tekee selväksi että yhden lapsen on riitettävä ja painostaa miestäni tähän.



t. Tuulimyllyjä vastaan taistellaan yksin.

Sinulla on vielä pitkä taival siihen, että saat nuo neljä läpi murrosiästä ja autat aikuisen elämän alkuun.

ja ikää hänen syntyessään oli jo 43. Nyt on vuoden ikäinen ja on tosi kiireistä. Ihana on, mutta odotan, että olisi helpompaa vuoden päästä viimeistään. Eniten rassaa jatkuva vahtiminen. 4-vuotias kolmonen saattaa jättää lelujaan ja vauvaa pitää vahtia, että mitä pistää suuhunsa. Minustakin tuntui ennen neljättä, että ei mikään ole tärkeämpää ja ihanampaa kuin tehdä lapsia. Nyt tuntuu siltä, että haluan vähän helpompaa elämää ja myös sitä omaa aikaa esim. tehdä käsitöitä. Niitä pystyin tekemään hyvin, kun edellinen lähestyi 3 ikävuotta. Sulla on kuitenkin vielä lähes 10 vuotta aikaa, että ei ihan parin lähivuoden asia kuitenkaan ole. En tiedä, alako itse kaivata esim. 3 vuoden päästä, mutta ikä sentään tulee jo vastaan. Sinä olet taas ihan hyvässä lapsenteko iässä. Mulla oli vasta kaksi pientä 34 vuotiaana. Siksi toivon, että onnistut vielä vauvan saamaan ja miehesikin sitä innostuisiv toivomaan. Onko hän edelleen sitä mieltlä että ei enää.

olen vasta 35-vuotias ja välillä tuntuu että ihan sama vaikka kuolis pois, että ei ole mitään väliä mun elämällä enää kun olen jo biologisen tehtäväni täyttänyt. Minulla on kolme lasta, ja se on ihan hyvä määrä. Ikä, rahat eikä hermot riitä enempää joten on se parempi näin. Suurin syy on kuitenkin sairauteni johon tulen luultavimmin menehtymään ennemmin tai myöhemmin.

Nuorin on vasta 2-vuotias. Onneksi sain vielä hänet, mutta kyllä se järki sanoo että se on sitten ehdottomasti siinä. Hankalaa on ollut tätä asiaa käsitellä. Ehkä kuitenkin enemmän mieltäni kaivaa se että nyt olen taas takaisin oravanpyörässä koko loppuelämäni. En ole rikas joten töissä on käytävä ja lapset elätettävä. Musta ois vaan niin ihanaa jäädä äitiyslomalle ettei tarttis vuoteen tai pariin juosta kellon kanssa aamuisin.. se on parasta lasten saamisessa! Pitäis äkkirikastua jotenkin tai keksiä elinkeino että sais olla kotona!!

Mutta kyllähän he jo alkavat erkaantumaan äidistään. Ja ovat sen ikäisiä, että sellaista perushoivaa eivät enää tarvitse (siis ovat omatoimisia pukemisen, pesujen ym suhteen). Syli kelpaa vielä kahdelle nuorimmalle, isommille hellyys = ohimennen "varastettu" halaus ja illalla sänkyyn peittely & hyvät yöt. Lapset touhuavat paljon kavereidensa kanssa, eivät sillä tapaa ole äidin kanssa läsnä kuin pienemmät. Sitä tarkoitin "tyhjyydellä". Ap

seuraavaan vaiheeseen; heidän kanssaan voi kulkea, harrastaa yms; kokea yhdessä maailmaa, kun ei tarvitse siellä pesässä enää koko ajan hautoa. Eli voit siirtyä tayspäiväisestä hoiva-arjesta siihen että näytät heille maailmaa, arvojasi yms. Pieni vauvahan olisi juuri esteenä vanhempien kanssa puuhaamiselle.

enkä enempää halua/jaksa.

Voihan sitä alkaa haikailemaan, mutta kun realiteetit lyö pöytään, niin sen haikailun saa lopettaa. Ei siinä sen enempää käsittelemistä ole.

meillä on kolme poikaa ja minä niin kovasti haluaisin vielä yhden lapsen. Mieheni ei. Onhan tämä kauhea kriisi. Aluksi toivoin lisää lapsia, että saisin vielä mahdollisuuden tyttöön, mutta nyt kun aikaa on kulunut, niin kaipaan vain vauvaa. Haluaisin vielä kerran olla raskaana ja vielä kerran synnyttää. Minä en koskaan ole ollut sillä ajatuksella, että "nyt olen vikaa kertaa raskaana" enkä ole saanut sitä tunnetta synnäriltä poistuessani, että tämä oli viimeinen kerta. Toivon todella, että saisin vielä kokea sen kaiken...edes kerran! En tiedä millä tästä yli pääsee jos halut eivät kumppanin kanssa kohtaa tässä lapsimäärässä. Aika vaikeaa tulee olemaan...

"Hyvällä" tuurilla voit olla parin vuoden sisään isoäiti. :)

lasta ja kolmatta ei tule ellei ihmettä tapahdu!



En vielä ole ihan asiaa käsitellytkään vaan odotan sitä ihmettä tapahtuvaksi :).



Tai no lapsettomuushoidoilla voisi olla mahdollisuus se kolmaskin saada,mutta kun nuo kaksi ihanaa ollan kuitenkin onneksi jo saatu niin en siihen rumbaan enää lähde.



MOnesti olen miettinyt,että onneksi aloitettiin lapsen "teko" nuorella iällä, muuten olisi voinut käydä niin ettei olisi saatu yhtään lasta.

järjellä



olen yli 40 v

suvussa on paljon kehitysvammaisuutta

mulla on yksi terve lapsi ja se on suuri onni se



nämä sanon ääneen itselleni

kolmatta suren. olen eronnut, enkä halua tehdä mitään yhdenillanjuttu-lasta, enkä myöskään halua minkään pikaliiton hedelmänä ruveta lisääntymään. Olen 38v että mitään pidempiaikaista ei ehdi rakentaa. Mikäli löydän joskus sopivan miehe, lapsillekin haluan antaa aikaa sopeutua. Näistä syistä kolmas lapsi on erittäin epätodennäköinen. Selviän tästä ajattelemalla omien lasteni parasta. Kuin myös sitä että mulla on heidät. kaikkea ei voi saada ja mä olen saanut jo näin paljon. Että järjellä ja kiitollisuudella selviän.

jos yrittää jokaiselle antaa huomiota ja kahdenkeskistä aikaa? Kun siis puhut tyhjyyden tunteesta.

Tajusin olevani yhden lapsen äiti, kun täytin 40 vuotta. Päätin tehdä asennemuutoksen. Sen sijaan, että voivottelen vain yhtä lastani, iloitsenkin siitä että minulla on se yksikin. Kaikilla ei ole yhtään.

kolmatta suren. olen eronnut, enkä halua tehdä mitään yhdenillanjuttu-lasta, enkä myöskään halua minkään pikaliiton hedelmänä ruveta lisääntymään. Olen 38v että mitään pidempiaikaista ei ehdi rakentaa. Mikäli löydän joskus sopivan miehe, lapsillekin haluan antaa aikaa sopeutua. Näistä syistä kolmas lapsi on erittäin epätodennäköinen. Selviän tästä ajattelemalla omien lasteni parasta. Kuin myös sitä että mulla on heidät. kaikkea ei voi saada ja mä olen saanut jo näin paljon. Että järjellä ja kiitollisuudella selviän.

Ja saimme lapsen. Eli ei se ole mahdotonta. Minulla oli ennestään yksi lapsi.