Jos ystäväsi kutsuisi sinut häihinsä, joissa aikovat uudistaa vihkivalansa
miten suhtatuisit/mitä ajattelisit?
En tiedä oliko tuo vihkivalojen uudistaminen oikea termi suomessa, mutta varmasti ymmäritte että on kyse siitä että aviopari ja hääväki tulee ykkösissään kirkkoon ja pappi pitää jonkun kaavan mukaan tilaisuuden.Ikään kuin uusintahäät...
Voisitko itse kuvitella tekeväsi tuollaista miehesi kanssa?
Kommentit (26)
Itselleni ja puolisolleni ei tuntuisi luontevalta, joillekin voi sopia. En mitenkään rakasta juhlia mutta todennäköisesti menisin kutsuttuna jos olisi läheinen henkilö/pari kyseessä ja ajankohta sekä sijainti sellaisia, että pääsisin järkevästi paikalle.
Juhlat ovat lähtökohtaisesti ihania ja kalenterin mukaan ( ja lompakon ) sanon kaikkiin kiitos mielelläni.
Ainot, jotka kutsuu minut juhliinsa, ovat ystäväni.
Omista häistä on aikaa ja olen katsonut albumin läpi n kerran vuodessa.
Vieraista on yli puolet eronnut.
Pitkä liitto on itsessään jo hyvä syy juhlia. Mieheni ei ikinä moiseen suostuisi, mutta lähtisi minun kanssa muiden juhliin
Menin naimisiin pahimpaan korona-aikaan, eikä mitään häitä voinut järjestää. Voisin hyvin kuvitella pitäväni hääjuhlan myöhemmin. Kutsutuista ne tulee, jotka haluaa tulla, ja loput ei, niin yksinkertaista se on. Ei kenenkään juhliin ole pakko osallistua. Myrtsit jääköön mieluummin pois pilaamasta muiden tunnelmaa.
Meidät on vihitty maistraatissa ja viime vuonna haaveilin, että jos olisi avioliitto siunattu samalla päivämäärällä kun oli 5v. hääpäivä, mutta päätin unohtaa asian koronan takia. Ihan oltaisiin käyty kahdestaan siellä.
Eikös tuohon liity se, että pettämisen tai muun syyn takia on oltu avioeron partaalla, mutta sitten kuitenkin päätetty jatkaa yhdessä ja halutaan todistajien edessä osoittaa, että vaikeudet tekivät meistä vahvempia? Eihän Suomessa edes muutenkaan vannota mitään vihkivalaa.
Mitäs jos uusivat ihan keskenään? Mikä siinä on , että omalle rakkauselämälle tarvitaan yleisöä? Ja ei meidän tarvi uusia, liimassa ollaan toisiimme ilman teennäisiä seremonioita.