Yksilapsiset, mites sitten suu pannaan, kun se ainokainen sattuukin kuolemaan.

Oikea pahanmielen aloitus :(



Herää kysymys, on tarpeellista tällaista pohtia täällä?

Onhan se kamalaa, jos lapsi kuolee, mutta helpompaa se on niillä, joilla muita lapsia ja se on ihan sata varma se. Turha väittää muuta!

Niin ja mitä ei voi myöntää?

Yksi veljistäni kuoli teininä, vaikeaa sairauteen. Se mursi äitini. Jokainen lapsi on rakas, oma yksilönsä. Ei kukaan voi korvata toista.

Yksi veljistäni kuoli teininä, vaikeaa sairauteen. Se mursi äitini. Jokainen lapsi on rakas, oma yksilönsä. Ei kukaan voi korvata toista.

niin ei haittaa vaikka yksi sattuu kuolemaan. Itsekkäät ihmiset jotka tehneet vain yhden lapsen saavat puolestaan kunnon opetuksen.

Kuka tässä korvaamisesta on puhunutkaan? En ainakaan minä. ap

Ai et vai? Luepa aloituksesi:

Yksilapsiset, mites sitten suu pannaan, kun se ainokainen sattuukin kuolemaan. Teettekö uuden ___tilalle___ vai adoptoitteko?

mietin paljonkin tätä kysymystä. Rakastan niin paljon lastani että pelkäsin jos menetän hänet minulla ei ole enää halua elää. Että jos olisikin enemmän lapsia niin silloin jäisi elämänhalua jos se kaikkein kamalin asia minulle tapahtuisi.



Sitten tajusin miettiä että montako niitä lapsia sitten oikein pitäisi tehdä? Mitä jos tekee vaikka 3... ja 2 heistä kuolee vaikka auto-onnettomuudessa. Menetänkö kuitenkin elämän halun ja kukaan ei pidä enää huolta siitä yhdestäkään?



Ja sittenhän taas minullla on 1 lapsi.. silloin pitäisi taas tehdä lisää lapsia koska jos sille viimeisellekkin käy jotain niin olen taas ilman lasta.



Ymmärrätkö ap että tuo on loputon suo?? Ei niitä lapsia voi tehdä sen vuoksi että mitä jos sattuu jotain. Mitä jos mies kuolee? Pitäisikö olla varalta katsottuna varamies?



Elämää voi pelätä ja jossitella mutta minä valitsin vain elämän elämisen. Katsotaan mitä käy. Voihan niinkin käydä että minä kuolen.. kuka sitten pitää lapsestani huolta? Oliskohan pitänyt koko lapsi olla tekemättä koska jos minua ei ole, hänellä ei ole ketään...



Eletään elämää ja otetaan vastaan mitä tulee. Ja ajatelkaas, mitä jos mitään pahaa ei tapahdukkaa :)

Meillä oli yksi lapsi joka kuoli 16-vuotiaana onnettomuudessa. Haluttiin enemmän lapsia jo pojan ollessa pieni, mutta ei koskaan saatu. Pojan kuoltua yritettiin hoidoilla toista, mutta sekään ei onnistunut. Tästä on jo paljon aikaa, ja nyt "isoäiti"-iässä koen kyllä, että pojan kuolema ei olisi ollut "niin iso menetys" jos olisi saatu muita lapsia. Tarkoitan tällä siis sitä, että jos muita lapsi olisi ollut, en olisi menettänyt lapsen lisäksi myös äitiyttä, ja haavetta isoäitiydestä jne, mikä oli mulle tärkeää. Ehkä meillä olisi ollut myös syy pysyä miehen kanssa yhdessä vaikeiden aikojen yli.



Nyt olen siis yksin, ei miestä, ei perhettä, ei lapsia, ei lapsenlapsia jne.



Se onko kuollut lapsi ainoa vai yksi monista, ei varmaan vaikuta siihen tuskaan mitä lapsen menettäminen aiheuttaa, mutta pitkällä aikavälillä kuolemalla on suuremmat vaikutukset jos lapsi oli ainoa.

Itsekkäät ihmiset jotka tehneet vain yhden lapsen

Monta lasta hankkineet ovat itsekkäämpiä kuin yhden lapsen vanhemmat.

Meillä oli yksi lapsi joka kuoli 16-vuotiaana onnettomuudessa. Haluttiin enemmän lapsia jo pojan ollessa pieni, mutta ei koskaan saatu. Pojan kuoltua yritettiin hoidoilla toista, mutta sekään ei onnistunut. Tästä on jo paljon aikaa, ja nyt "isoäiti"-iässä koen kyllä, että pojan kuolema ei olisi ollut "niin iso menetys" jos olisi saatu muita lapsia. Tarkoitan tällä siis sitä, että jos muita lapsi olisi ollut, en olisi menettänyt lapsen lisäksi myös äitiyttä, ja haavetta isoäitiydestä jne, mikä oli mulle tärkeää. Ehkä meillä olisi ollut myös syy pysyä miehen kanssa yhdessä vaikeiden aikojen yli. Nyt olen siis yksin, ei miestä, ei perhettä, ei lapsia, ei lapsenlapsia jne. Se onko kuollut lapsi ainoa vai yksi monista, ei varmaan vaikuta siihen tuskaan mitä lapsen menettäminen aiheuttaa, mutta pitkällä aikavälillä kuolemalla on suuremmat vaikutukset jos lapsi oli ainoa.

voi hypätä itsekin jojoon.

mutta minä olen täysin eri mieltä. Jos yhden lapsen perheen ainoa lapsi kuolee, suru on vain äidin ja isän taakka ja heidän on se kannettava, mutta jos on sisaruksia, niin he joutuvat myös menettämään tämän yhden ja joutuvat kärsimään valtavan menetyksen ja surun.



Olen nykyään sitä mieltä että kenenkään ei tarvitsisi enää lisääntyä ollenkaan, niin paljon pahaa tässä maailmassa on.

Olen nykyään sitä mieltä että kenenkään ei tarvitsisi enää lisääntyä ollenkaan, niin paljon pahaa tässä maailmassa on.

Meillä yksilapsisuus ei ole valinta, emme vain ole saaneet enempää. Se on kipeä asia.



Ensimmäinen tärppäsi helposti, toista ei vuosien yrittämisen jälkeen ole kuulunut. Puoliso sama, elintavat samat, hedelmällistä ikääkin vielä jäljellä, tutkimuksissa ei mitään selvinnyt..



Kai sinä vanhemmuuden onnen meille suot vaikka meillä on VAIN yksi lapsi. Sitäkin rakkaampi.



Minua loukkaa myös vihjailut, jotkut sanoo suoraankin että tehkää toinen lapsi, miksi ette tee toista lasta, tehkää nyt leikkikaveri jne jne..



Itse usein vaikenen, koska en halua puhua siitä muille kuin ihan lähimmille ihmisille.



VITUTTAA TUOMMOISET KU AP! Miksi minun pitäisi tuollaista ajatella!? HÄPEÄ!

ainokaiseni kuolisi, voisin huoletta tappaa itseni.

Kiitos. Olet ainoa, joka tajusi ponttini. Kaikkea hyvää teille.

Öö siis mikä sun pointti oli?

Jos yritit avauksellasi avata keskustelun siitä, miten yksilapsisen perheen lapsen menehtyessä menee kaikki kerralla (tämän kai kaikki myöntää?), niin et onnistunut. Avauksesi on muotoiltu ilkeämielisesti "mites suu pannaan?" ja oudosti "teettekö uuden tilalle?"

Ap, harjoittele kirjoittamistasi. Avauksesi oli ikävään sävyyn kirjoitettu ja herätti ainakin minussa surua. Todellakin tiedän, että yksi lapseni on ainoani ja jos hänet menetän, niin... :(((( Tiesitkö muuten ettei niitä "korvaavia" lapsia noin vain tehdä, eikä adoptoida?

vaikuttaa niin idiootilta, että toivon totisesti, että hänelle ei siunaannut sitä ensimmäistäkään lasta. Tuollaisia geenejä ei kannata jatkaa, huh.

vai onko otsikko vain siksi että saa huomiota ja keskustelua.



Minun esikoinen, joka oli silloin myös ainokainen kuoli. Niin miten se suu pantiin, menihän se ihan väärälleen niin kuin koko mieli. Mutta elämän oli jatkuttava kaikesta huolimatta. Yhdessä me miehen kanssa päästiin asian "yli" ja päätettiin yrittää uutta lasta.



Nyt meillä on 8kk ikäinen pikkusisko. Vieläkin usein pieni möykky sydämen kohalla liikahtetelee ja tuo kyyneleet silmiin kera muistojen. Mikään ei voi koravata jo menetettyä, mutta uusi lapsi toi taas toivoa elämään. Ja mistäs sitä tietää vaikka tämä jää ainoaksi, vaikka haaveissa vielä yksi lapsi olisikin.

Sukulaisilta kuoli ainokainen. Ovat siinä iässä että lisää lapsia ei enää tehdä. Surullista katsoa sivusta. Kun ainut lapsi kuolee siinä viedään mahdollisuus myös isovanhemmuuteen :(

Tietenkään toinen lapsi ei korvaa kuollutta mutta onhan siitä lohtua.

Eikä tarvitse jäljelle jäävien katsoa vielä äidinkin hautajaisia.