Mitä tekisit 15-vuotiaan tytön ylipainolle? (ov)

viihtyykö tyttö sinun kanssasi eli voisitteko löytää yhteisen liikuntaharrastuksen esim. kuntosalin tai uinnin? Jatkuva painoon tuijottaminen varmasti ärsyttää, enkä hänelle varsinaisesti painosta puhuisi (sitä tulee kyllä tuutin täydeltä muutenkin). Pääasia on kuitenkin hyväksyä itsensä.



Meillä muuten sama ongelma yhden lapsen kanssa. Liikkuuu kyllä mutta ruoka maistuu päinvastoin kuin kahdella muulla hoikkeliinilla.

Sain tytön kerran lähtemään kanssani kuntosalille. Kun päästiin perille, hän huomasi, että liikuntasalien puolella pelattiin samanikäisten poikien lentisturnausta. Halusi heti lähteä kotiin. Kävely- ja juoksulenkkejä kun harkitsee, niin tärkeintä tuntuu olevan se, että menee sellaisiin paikkoihin, joissa kukaan tuttu ei vaan näe häntä.



Keskusteltiin tästä itsetuntoasiasta just ja tyttö itse väitti, että hänellä on hyvä itsetunto. Itse taas olen toista mieltä. Jotenkin tuntuu, että tyttö uskoo voivansa tavallaan piiloutua painonsa taakse. Fb:ssä mm. usein päivityksiä, joissa jotenkin tuo esiin 'lihavat on leppoisia'-sloganeita. Eikä mullakaan olisi niin suurta huolta asiasta, jos tyttö edes vähän liikkuisi ja vähentäisi herkkujen syömistä. Ollaan itsekin korostettu sitä, että laihaei tarvii olla mutta terveytensä eteen täytyy jotain tehdä ja että paino ei tästä enää saisi nousta.



Mietin jopa, että veisin tytön homeopaatille. Jospa sieltä saisi jotain boostia tytön tekemisiin tai makeanhimon tms. hillitsemiseen...

Jotkut vaan pitävät makeasta, ja mukavasta elämästä. Se näkyy vartalossa. Kuinka valtava minun samanikäinen lapseni olisikaan, jos ei harrastaisi tavallista enemmän liikuntaa.



Millä rahalla tyttö herkkuja ostaa? Jospa rajoittaisitte rahankäyttöä tai keksisitte sille jotain järkevämpää käyttöä. Tehdään jotain kivaa sitten kun on tarpeeksi rahaa, eikä käytetä niitä herkkujen ostoon.



Muutenkin elämään voisi saada enemmän jotain muuta sisältöä kuin herkkujen mussuttamisen ja sisällä istumisen. Kai häntä joku kiinnostaa?

Matkustaminern, leffat, eläimet...? Siihen vaan kiinni ja ulos talosta.

Jos en sanonut mitään, en tytön mielestä välittänyt hänestä ja paino-ongelmasta. Jos taas yritin jotenkin auttaa tai edes puhua siitä, niin painostin enkä hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän on. Tyttö itse teki kaiken maailman listoja paperille, kuinka paljon aikoo liikkua ja milloin. Paperiasteelle tuo kaikki myös jäi, kunnes...



...ihastui tulenpalavasti ja alkoi kävelemään pitkiä lenkkejä ja vähentämään herkkujen syömistä! Nyt on pikemminkin miinuskäyrällä ja kaikki toistaiseksi hyvin.

Kannustimen tai palkinnon pitää tulla tytön itsensä suusta! Minä haluan: matka Pariisiin viikonlopuksi! (esimerkki siis, se voi olla mitä tahansa, vaikka ...kirja...dvd...koru, vaate tms) Sitten teette kalenterin, kuinka pitkän ajan kuluttua se tapahtuu. Kuinka monta grammaa pitää paino pudota per päivä jotta tavoite saavutetaan. Jos näin grammoina laskee, tavoite on toisenlainen kuin kymmenen kiloa kuudessa kuukaudessa!

Sitten suunnittelette herkkupäivän, milloin se on, onko se keskiviikko joka viikkpo vai lauantai joka toinen viikko.

Kannusta,lakkaa nalkuttamasta liikunnasta ja painosta, muuta äänensävyä kannustavammaksi ja katso sitten että ei tapahdu...no, anoreksiaa sun muuta.

Kyllä se siitä! Ostat kynsilakkaa ja muuta ja alat viettää laatuaikaa tytön kanssa.

Sain tytön kerran lähtemään kanssani kuntosalille. Kun päästiin perille, hän huomasi, että liikuntasalien puolella pelattiin samanikäisten poikien lentisturnausta. Halusi heti lähteä kotiin. Kävely- ja juoksulenkkejä kun harkitsee, niin tärkeintä tuntuu olevan se, että menee sellaisiin paikkoihin, joissa kukaan tuttu ei vaan näe häntä.

Tuosta tulee kierre: kun on lihava, ei kehtaa liikkua ja kun ei liiku, lihoo lisää.

Löytäisitkö tytölle sellaisen harrastuksen, jossa ei muutkaan harrastajat ole kovin hoikkia? Keilaus, golf,tyttöpaini tai muut voimalajit, joissa paino ei haittaa? Onneksi omalla lapsellani tämä ongelma on ratkaistu löytämällä oikeat lajit ja niissä sellaiset pelipaikat, että 100 kg on pikemminkin etu.

jo ihan aikuiselle, saati murrosikäiselle. Kaikki pyörii painon ympärillä. kannustaa tekemään epäterveellisiä valintoja kuten jättämään aterioita väliin. Tuollainen tavoitteellisuus ei mielestäni kuulu lasten/nuorten elämäntaparemontteihin. Palkinto voi olla ihan hyvä asia, mutta mitäs palkinnon jälkeen? Lihooko taas vai annetaanko taas uusi palkinto?

Suurin ongelma tässä on juuri se, että tyttöä ei kiinnosta MIKÄÄN! Ollaan siis luvattu matkat, vaatteet, kivaa tekemistä yhdessä yms. Mikään ei ole motivoinut liikkumaan tai aloittamaan harrastusta. Tyttö mm. halusi mopokortin, minkä itse olin jo kieltänyt. Pyörsin päätöstäni sen verran, että saa sen kortin hankkia, mikäli liikkuu 2krt/vko. No, pari kuukautta mennyt eikä lenkin lenkkiä ole tehnyt. Kotona ollaan myös rajoitettu telkun katsomista, nettiä yms. Sitten tyttö ei tee mitään. On vaan ja möllöttää tai lukee läksyjä, järjestelee huonettaan...



Rahaa tytöllä on käytössä n. 5€ /vko. Ihan ilman ei viittitä jättää, koska sitten varmaan joko lainaa kavereiltaan tai syö kavereiden karkit. Eikä sekään ole kivaa! Mitään grammatavoitteita tai muita suunnitelmia en myöskään lähde tytöllä teettämään, koska elämän tulee olla muutakin kuin kaloreiden ja grammojen kyttäämistä.



Vaikeeta siis on! Välillä mietin, että onko tämä tytön murkkuiän kapinoita meitä vanhempia vastaan? On siis muuten kiltti ja koulukin menee ihan ok. Siinäkin tarvii kyllä vähän potkimista, koska muuten alisuoriutuu reippaasti. Open kanssa hän on tästä asiasta keskustellutkin. Kapinakin on mun mielestä ihan ok ja ikään kuuluva mutta niin kurja katsoa vierestä, kun tekee olonsa hankalaksi. Painoa kun on aina helpompi hallita kun sitten jossain vaiheessa yrittää sitä pudottaa. Nythän kukaan ei vaadi tyttöä laihtumaan vaan pitämään sen nykyisessä. Pituuskasvulla se sitten taas vähän korjaantuisi. Välillä tulee myös mieleen, että jos nyt annan asian olla, niin 5vuoden kuluttua tyttö syyttää mua ylipainostaan.

mä kuitenkin ehdottaisin, että aloitat (tai raahaat tytön mukanasi) esim taekvondoon tms lajiin, jossa säännölliset harkat. Ja ennen kaikkea menet itse myös mukaan. Se on äkkiä tosi koukuttavaa ja tulee kropassakin näkyviin tosi nopeasti muutokset.



Toinen laji vois olla joku jooga/hotjooga. Näissä harvoin 15v harrastajia. On miellyttävää, ei niin rehkimistä. Ja tuloksetkin näkyy aika pian kuitenkin kropassa. Lisäksi joogan kanssa käy silleen, että se tuottaa mielihyvää ja hyvää oloa. Näin se lohtusyöminen jää pois, kun hyvä olo tulee siitä joogasta.

vaikka toki liikunnallinen elämäntapa auttaisi pitämään painoa kurissa ihan jo senkin vuoksi, että siitä saa lisäkannustausta terveelliseen ruokavalioon. Mutta jos ei liikunta kiinnosta, niin vanhempien on todella vaikeaa saada murrosikäinen liikkumaan, innostuksen siihen pitäisi tulla lapselta itseltään tai oikeastaan siitä kaveripiiristä, jossa lapsi liikkuu. Meillä ainakin tuntuu, että mitä enemmän me vanhemmat jotain yritetään, sitä enemmän teini (15 v. tyttö) sitä vastustaa.



Nuoren ruokavalioonkin on vaikea puuttua, koska nuori saattaa tosiaan kapinoida vanhempien ohjeita vastaan ja tehdä ihan päinvastoin. Sitä paitsi monet teinitytöt syövät todella epäterveellisesti, aamulla ei syödä mitään ja kouluruokakin on niin pahaa, ettei se kelpaa, ja sitten iltapäivällä mennään mäkkäriin/heseen/pickniciin tai kauppaan ostamaan suklaata, kun on kova nälkä ja se pitää äkkiä saada pois. Näin ainakin oman tytön kaveripiirissä tehdään, ja tytöistä sen kyllä näkee, vaikka kukaan ei vielä mitenkään erityisen lihava ole.



Meillä on aina korostetty terveellistä syömistä, mutta nyt teininä tyttö ei tahdo kuullakaan siitä mitään. Olemmekin lopettaneet asiasta puhumisen, sen sijaan yritän panostaa siihen, että tyttö söisi säännöllisesti, niin ettei hän koskaan söisi herkkuja nälkäänsä vaan herkuttelisi "täyteen vatsaan", jolloin niitä herkkuja ei ihan niin paljon syö. Aamulla lähden töihin vasta, kun olen antanut tytölle runsaan aamupalan, koska tiedän että koulussa ei syödä kunnolla, usein ei yhtään mitään. Tytöllä on myös laukussa mukana myslipatukka tai välipalakeksi, koska vaikka ne ei mitään hyviä ruokia olekaan, niin nälkäänsä on parempi syödä sellainen kuin hakea kaupasta suklaalevy. Kotona pidän aina jotain hieman vähäkalorisempaa herkkua, koska jos mitään herkkuja ei olisi, niin tyttö ostaisi itse, ja silloin määrä ja kaloripitoisuus olisi ihan toista luokkaa kuin niissä herkuissa, joita minä ostan. Meillä on siis kaapissa mm. mikorpoppareita, mehujäätä, eskimopuikkoja, joskus jäätelötuutteja tms. vähän isompiakin jäätelöitä, mutta ei ikinä mitään monen sadan kilokalorin jäätelöitä. Kerran viikossa on karkkipäivä, jolloin ostetaan tytölle n. 150-200 g irtokarkkeja ja ehkä joku suklaapatukaa lisäksi. MIkä on paljon, mutta kuitenkin vähemmän kuin jos tyttö itse menisi kauppaan, hän ostaisi 400 g karkkipussin ja suklaalevyn.



Ja ihan viimeiskesi voisin sanoa, että jos te tarjoatte teinille mahdollisuuden terveellisen ruokavalioon ja vähäkaloriseen herkutteluun välillä, ja teini myös tietää itse ruokavalion merkityksen painoon (kuten jokainen teini nykyään tietää), niin loppuvastuu on sillä teinillä itsellään - teinin puolesta ei ihan kaikkea voi päättää. Lisäksi syöminen on yksi asia, jolla teini pyrkii osoittamaan itsenäisyyttään ja erillisyyttään, jos siihen yrittää liiaksi vaikuttaa, voi siitä olla vain haittaa.



Ja nämä on vain minun mielipiteitäni, jotkut voivat olla ihan eri mieltä, ja voivat olla ihan yhtä oikeassa.

Suurin ongelma tässä on juuri se, että tyttöä ei kiinnosta MIKÄÄN!

Kuvauksesi perusteella tyttö vaikuttaa hieman itseni kaltaiselta. Tuo "mikään ei kiinnosta" on kyllä ainakin omalla kohdallani vahvaa liioittelua - minua kiinnostaa monikin asia, mutta ei oikein mikään sosiaalinen eikä liikunnallinen. Voisin tyytyväisenä homehtua lopun elämäni tietokoneen äärellä, jos sallisin sen itselleni.

Olen vasta aikuisiällä alkanut epäillä, olisiko minulla kilpirauhasen vajaatoimintaa. En ole kuitenkaan päässyt kunnallisella testeihin, ja yksityisellä tämä maksaisi liikaa pieniin tuloihini nähden, joten en ole saanut vastausta. Mitäpä jos kävisitte testauttamassa asiaa? Olen kuullut muutamista tapauksista, jotka myös olivat löysiä, flegmaattisia ja epäkiinnostuneita, mutta kilpirauhaslääkityksellä elämä muuttui.

Voisit myös kuunnella tyttöä, ottaa vakavasti hänen huolensa - esim. sen, että ei kehtaa liikkua jos kaverit näkevät - ja järjestää teille yhteistä liikkumista tämän huomioiden. Pyydä häntä vaikka pari kertaa viikossa kaveriksi kävelyretkelle Luukkiin (tms. teidän lähellänne olevalle retkeilyalueelle; ei kuitenkaan liian lähelle ettei siellä tule kavereita vastaan). Suhtaudu kävelyihin siten, että pääasiana on esim. kahdenkeskinen juttelu tyttöä kiinnostavista asioista, ei niinkään se liikunta. Jos valittaa jostakin, esim. että tuuli sattuu korviin, ota asia vakavasti ja järjestätte asian kuntoon (itselläni todella herkät korvat, ja ihmiset eivät yleensä usko kuinka kovaa tuuli voi sattua niihin).

Yhdessä vietetty kahdenkeskinen aika varmasti lopulta johtaa siihenkin, että alat oppia enemmän tytön sielunelämästä ja siitäkin, miksi se makea niin kovasti himottaa. Usein taustalla on joku henkinen puute; esim. hellyyden ja välittämisen kaipuu. Jos tästä on kysymys, asia voi korjaantua jo sillä että vietätte enemmän aikaa yhdessä. Myöskin jo se, että saat tytön liikkeelle, varmaan vähentää makeanhimoa jonkin verran. Itsellänikin on usein paha makeanhimo, mutta liikunnan jälkeen karkit eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Muista ennen kaikkea olla kritisoimatta ja painostamatta tyttöäsi! Parempi tapa on hienovaraisesti "jekuttaa" hänet liikkumaan kanssasi ihan muiden asioiden varjolla.

Meillä on siis perheessä ylipainoinen teini. Tyttö on ollut pienestä asti pulska ja asiaan on alettu kiinnittää huomiota jo monta vuotta sitten. Neuvolan ohjeilla saatiinkiin tyttö hoikistumaan kaksi vuotta sitten pituuskasvun ohella. Tytölle ei tuolloin vielä ole puhuttu laihduttamisesta tms. vaan asia hoidettiin pienillä muutoksilla ja kannustamalla hyvin mukavuudenhaluista tyttöä liikkumaan.

Nyt paino on taas noussut pienen ajan sisällä monta kiloa. Vaatteita ostettaessa, täytyy aina ostaa yhä suurempia. Tietty normaaliakin, että tyttö kasvaa mutta kaikki 'kasvu' vaan tulee lantiolle ja vatsan seudulle :(. Tyttö sanoo itsekin, ettei halua tulla lihavaksi mutta teot eivät ole ollenkaan suhteessa tähän toiveeseen! Liikuntaa tyttö ei harrasta ollenkaan, jos siksi ei lasketa päivittäisiä kävelyjä lähikauppaan herkkuostoksille. Kotona ei voi olla mitään herkkuja, koska tyttö syö kaiken 'salaa'. Kiva olisi esim. vkonloppuna joskus leipoa jotain mutta tytön takia ei huvita, koska tietää hänen saaneen muutenkin jo ihan liikaa energiaa. Vieraiden jälkeen pitää kaikki keksi ym. rippeet heittää salaa pois, ellei halua tytön niitä syövän.

Meillä on myös kaksi nuorempaa lasta, joilla ei paino-ongelmia ole. Paremminkin menevät miinuskäyrillä samoin kuin minä ja mieskin. Nuoremmilla lapsilla on paljon harrastuksia kuin myös me vanhemmat ollaan liikunnallisesti aktiivisia. Aikaisrmmin ajattelinkin, että esikoinen myös jossain vaiheessa 'omii' perheen yhteiset tavat mutta tilanne menee siis vaan pahempaan suuntaan. Nyt olenkin yrittänyt kannustaa tyttöä liikkumaan sekä löytämään jonkun harrastuksen. Ollaan myös luvattu kuljettaa ja maksaa, mikäli harrastus on kallis tai pitkän matkan päässä. Olen myös sanonut, että painonnousun takia ei karkkia voi vetää samaan tahtiin ja liikuntaa pitää olla. Ehkä väärin mutta en kyllä suostu vierestä katsomaan, kun tyttö pilaa tulevaisuuttaan! Nyt tyttö sanoikin, että sanominen ärsyttää häntä. Mutta mitä mun sitten pitäisi tehdä? Kertokaas te!

Sanomisella ja asiaan negatiivisesti puuttumisella sä et saa aikaan kuin sen, että lapsi menettää itsetuntonsa, ei tunne itseään hyväksytyksi, todennäköisesti kehittää itselleen syömishäiriön ( ellei hänellä jo ole sellainen, esim. BED), ja se olet lopulta SINÄ joka sen tytön tulevaisuutta tuhoat, ei lapsi itse.

Mä olen ollut nuorena lihava, ja vieläpä finnejä piisasi, ja ai että se risoi äitiäni. Sain kuulla siitä jatkuvasti, ja tiedätkö ap. ihan kuten sinunkin tyttäresi, minäkin yritin. Mutta kun se ei vaan ole joillekin todellakaan helppoa.

Se mitä mä olisin kaivannut, olisi ollut rakkaus ja hyväksyntä. Ihan kiva, että olette luvanneet tyttärelle harrastuksen ja kuljetukset, mutta se ei selvästikään häntä kiinnosta. Joten antakaa olla. Auttakaa tyttöä sen sijaan löytämään sellaisia asioita ja harrastuksia, jotka häntä kiinnostaa. Te yritätte nyt pakottaa häntä elämään sellaista elämää, joka TEILLE sopii. Se sama ei kenties ole teidän tyttärellenne se oikea tapa.

Niin ja minä olin siis lihava lapsi ja nuori, ja nyt olen lihava 33-v nainen. Mun mielestä on äärimmäisen loukkaavaa, että sinä selität, että olen jollain tavalla pilannut elämäni. Millä oikeudella selität sellaista ja väität niin tyttärellesikin?

Miksi yrität ehdoin tahdoin opettaa tytärtäsi huomaamattomaksi ja häpeämään itseään? Samaa yritti äitini minulle, mutta kas, en suostunut. Ja olen aina pärjännyt elämässäni loistavasti, ihan muilla avuilla kuin ulkoisilla. Mulla on aina ollut tarpeeksi miesseuraa ja viimeiset 10 v olen ollut naimisissa, mulla on kolme lasta ja just sain töissäkin ylennyksen. Kerro mulle nyt vielä, että miten se elämä on ollut pilalla?

Mene ap itseesi, ja lopeta se lapsesi kiusaaminen.

onko oikeasti lihava?

Kaikki nyt vaan ei tykkää liikunnasta eivätkä välitä harrastaa sitä. Kokeeko tyttö liikunnan pakolliseksi ja ainoaksi keinoksi miellyttää sinua? Keksi jotain kivaa yhdessä oloa lapsesi kanssa. Tehkää jotain tytön tykkäämiä asioita yhdessä. Hyväksy lapsesi! Lapsesi ei ole sinä vaan oma itsensä jolla on oikeus pitää eriasioista kuin sinulla tai teidän perheellä.

Monikaan teini-ikäinen ei halua liikkua vanhempiensa kanssa saatika harrastaa liikuntaa yhdessä ja vielä niin, että joku näkee. Katu uskottavuushan siinä menee. Kumpi sinulle on tärkeämpää se, että sinut nähdään liikkumassa vai se että lapsesi liikkuu?

Onneksi. Se olisi ollut aivan kamalaa, jos ei kelpaisi omalle äidille.

Joskus äitini saattoi sanoa jotakin joka pikkasen viittasi ylipainooni ja mä loukkaannuin syvästi siitä.

Rakasta lapsesi sellaisena, tarjoa kotona hyvää terveellistä ruokaa. Anna teinin olla.

Onneksi. Se olisi ollut aivan kamalaa, jos ei kelpaisi omalle äidille.

Joskus äitini saattoi sanoa jotakin joka pikkasen viittasi ylipainooni ja mä loukkaannuin syvästi siitä.

Rakasta lapsesi sellaisena, tarjoa kotona hyvää terveellistä ruokaa. Anna teinin olla.

...on ilmeisesti miehesi aiemmasta liitosta? Jotenkin niin paistaa läpi äitipuoli/tytärpuoli asetelma tästä kirjoituksesta...

Olin 168/75-80kg ja "hyväntahtoista" huomauttelua kuinka olen ylipainoinen, saarnoja terveydestä, kuinka jään ilman miestä jne. Omasta mielestään vain yritti "auttaa" minua.



Minä en tullut kuulluksi, olin vain hoikan perheen häpeäpilkku ja tämä "valistus" kääntyi itteään vastaan. Rupesin lohtusyömään, jonka tajusin sen vasta aikuisena. Aina olen tykänny makeasta muutenkin. Nyt yli kolmekymppisenä olen 100+ kiloinen. Että kyllä kannatti äidin huomautella painosta.



Kotiruokaa ja hedelmiä syön pääosin, mutta liikunnan vähyys saa sen yhden herkkupullakin päivässä kertymään vyötärölle. Olen silti suhteellisen tyytyväinen elämääni. Olen hiljalleen löytäny mieheni avulla itsetuntoni takaisin koulukiusaamisen jäljiltä ja äitini myös. Mies on aina hyväksyny minut tällaisena. Ja mies ilahtuu aina kun pyydän päästä lenkkiseuraksi. Ei motkota koskaan, että joutuu kulkemaan hiljempaa kun en pysy sen maantiekiitäjävauhdissa. Ottaa kädestä kii ja kehuu ja juttelee niitä näitä ja huomaamatta ollaankin kävelty tunti suht reippahasti :)

Mitä vaatekokoa käyttää? Meillä teini 15 v, joka vaatekoko noin 44, mutta en minä tuota lihavaksi sanoisi, tukeva kyllä (vähän niin kuin Obelix).

Ei mitään stressiä laihtumisesta, kun yhtä leveä kuin pitkä isoisoäitinsä eli kohtuullisen terveenä, vaikka äärettömän lihavana melkein 80 vuotta.

että asiasta ei tehdä numeroa.

Liikuntaa päivittäin, se on normaalia!!



Menkää vaikka yhdessä kokeilemaan tennistä, laskettelua, minigolffia, ratsastusta, uimaan, hiihtämään, retkelle jonnekin luontopolulle.



Lapsi tarttee hyvän itsetunnon ja paljon kivoja kokemuksia ja sensemmosta.



Minusta on turhaa huomautella lapselle hänen herkutteluista ja niiden vaikutuksesta painoon: KESKITTYKÄÄ SIIHEN ETTEI joka päivä ole herkkupäivä (mistä lapsi siihen saa rahaa) ja että lapsi lähtee ovesta ulos liikkumaan!!!



Te aikuiset mahdollistatte lasta hänen käytöksee. EI SAA VERRATA MUIHIN PERHEEN LAPSIIN vaan ajatella miten tuo yksi toimisi toisin.



Mitä se auttaa että SANOTTE? Pitää sopia että NYT lähdette hiihtämään ja se hilaa peränsä mukaan ja huomenna on vuorossa kylpyläreissu.

Kysy mitä alkaa harrastamaan ja sovi jostain seura jonne lähtee. Ei enää tuollaista jankkaamista vaan TEETTE NYT LIIKUNNAN mahdolliseksi.



Kotona noudatetaan ruoka-aikoja ja niihin joku roti. Jälkkärin ei tartte kuulua päivättäin ruokavalioon, puhumattakaan karkit ja muu joka selvästi on ongelma. Karkkipäivän vaikka määräätte.



Sanoista teoiksi!!

että asiasta ei tehdä numeroa. Liikuntaa päivittäin, se on normaalia!! Menkää vaikka yhdessä kokeilemaan tennistä, laskettelua, minigolffia, ratsastusta, uimaan, hiihtämään, retkelle jonnekin luontopolulle. Lapsi tarttee hyvän itsetunnon ja paljon kivoja kokemuksia ja sensemmosta. Minusta on turhaa huomautella lapselle hänen herkutteluista ja niiden vaikutuksesta painoon: KESKITTYKÄÄ SIIHEN ETTEI joka päivä ole herkkupäivä (mistä lapsi siihen saa rahaa) ja että lapsi lähtee ovesta ulos liikkumaan!!! Te aikuiset mahdollistatte lasta hänen käytöksee. EI SAA VERRATA MUIHIN PERHEEN LAPSIIN vaan ajatella miten tuo yksi toimisi toisin. Mitä se auttaa että SANOTTE? Pitää sopia että NYT lähdette hiihtämään ja se hilaa peränsä mukaan ja huomenna on vuorossa kylpyläreissu. Kysy mitä alkaa harrastamaan ja sovi jostain seura jonne lähtee. Ei enää tuollaista jankkaamista vaan TEETTE NYT LIIKUNNAN mahdolliseksi. Kotona noudatetaan ruoka-aikoja ja niihin joku roti. Jälkkärin ei tartte kuulua päivättäin ruokavalioon, puhumattakaan karkit ja muu joka selvästi on ongelma. Karkkipäivän vaikka määräätte. Sanoista teoiksi!!

Onpa tullut monta vastausta ja monta mielipidettä. Osan kanssa olen samaa mieltä, osan kanssa eri mieltä. Joistakin viesteistä huomaa, että kotona on teini-ikäisiä, toisista taas sen, että teinien kasvatuksesta ei vielä ole mitään haisua! Lapsi on myös meidän yhteinen, nuorena saatu esikoinen. Myönnän, että kirjoitan ehkä provosoivasti mutta asia tosiaan kaivelee mieltäni. Parempi kai purkaa mieltään täällä kuin ladella asiat teinille tällä samalla mitalla?

Tähän tässä lainattuun viestiin sanoisin, että olitkohan lukenut näitä kaikkia viestejä? Kysymys nimittäin oli juuri siitä, että kotona ollaan JO TEHTY mielestämme kaikki, mitä olemme parhaaksi ajatelleet.

Uskallan sanoa, että perheemme ruokavalio on normi-suomalaista terveellisempi; Eineksiä ei käytetä, kaikki tehdään itse ja käytetään paljon kasviksia ja hedelmiä, vähärasvaisia maitotuotteita sekä hyvälaatuisia hiilihydraatteja ja proteiinia. Jälkiruokaa meillä ei ole koskaan. Välipalatkin on terveellisiä (ei siis esim. naminameja, tavallisia jogurtteja, välipalapatuikoita tms.).KArkkipäivä on ollut kerran viikossa mutta siitäkin on vähitellen luovuttu, koska teini on ekana valitsemassa lauantaikarkkeja, vaikka olisi jo viikolla joka päivä mussuttanut suklaalevyn ja keksipaketin. Nuoremmat lapset eivät karkkia välttämättä osaa kaivata, mikäli heille ei asiasta puhuta.

Ruoka-ajat on säännölliset: aamupala, koululounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Mutta mitäs teet siinä vaiheessa, kun teini kieltäytyy esim. aamupalasta? Istutat 15-vuotiaan pöytään ja katsot vierestä, että joka aamuisella nalkuttamisella/pakottamisella syö tai pahimmassa tapauksessa syötät itse? Sekö on terveellistä ja teinin itsetuntoa kohottavaa eikä kannusta sen enempään kapinointiin?

Meillä ei siis kyse ole niinkään siitä, mitä teini syö kotona vaan siitä, mitä sen kotona syödyn lisäksi syö muualla. Selitin tuolla jo aiemmin, että teinillä on rahaa käytössä. On omat käyttörahansa myös omalla työllään ansainnut. Tästä häntä on myös antaumuksella kehuttu, koska on ikäisekseen kova tekemään töitä.

Itse olen pyytänyt tyttöä siis mukaani kuntosalille ja lenkille. Valitettavasti tyttö ei tällä hetkellä siihen suostu enkä tosiaan viitsi häntä pakolla mukaan raahata. Se ei mielestäni edistä liikkumisesta innostumisesta, pikemminkin päinvastoin. Muita harrastuksia en valitettavasti voi teinin kanssa tällä hetkellä aloittaa, koska töissäkin pitää käydä ja muillakin lapsilla on harrastuksia. Ne ovat myös sellaisia, että teini voisi tulla mukaan (esim. tennis) mutta ei kiinnosta. Mies puolestaan pyytää tyttöä mukaansa hiihtolenkeille, yhdessä (siis muut paitsi teini) käydään koko perheen kanssa luistelemassa. Laskettelemassa käydään koko perheen voimin mutta valitettavasti ei ihan joka viikko rinteeseen ehditä. Nekin reissut tosin menee ravitsemuksellisesti vähän pieleen, kun teini vetää ruoaksi makkaraperunat ja välipalaksi donitsin kaakaolla. Enkä toisaalta viitsi noilla reissuilla kuitenkaan nostaa hirveetä melua ruoasta (vaikka haluaisinkin), koska eipä ne hirveen positiivisia silloin olisi. On myös epäreilua, jos nuoremmat lapset ja muu perhe ei koskaan voisi herkutella.

Teinin kanssa tästä asiasta on aina keskusteltu asialliseen sävyyn. Harrastuksia on kannustettu aloittamaan syksyllä ja näin joulun jälkeen. Eli silloin, kun on ajateltu sen olevan mahdollisimman helppoa. Lenkillä käymisestä on viimeksi puhuttu kk sitten, samalla kerralla kun keskusteltiin mopokorttiasiasta. Ruoasta puhuttiin viimeksi syksyisen kouluterkalla käynnin jälkeen (kun paino oli noussut reippaasti), kotona tyttöä ei laiteta vaa'alle koskaan ellei sitten itse halua.

Aina on korostettu myös, että tyttö on ihana sellaisenaan ja, että esim. painolla ei ole merkitystä tytön luonteeseen tai siihen, kuinka paljon hänestä pidetään. Se on kuit. kerrottu, että terveytensä takia jokaisen tulisi liikkua edes vähän eikä joka päiväinen herkkujen syönti edistä kenenkään terveyttä. Tiedän, että mikään 'vuoden äiti' en kuitenkaan ole enkä tule sellainen koskaan olemaankaan. Terveys ja siihen liittyvä liikunta vaan on minulle ja miehelleni yksi arvo ja siksi sitä ehkä korostetaan meidän perheessä. Mielestäni lapsen terveyden vaaliminen on kuitenkin myös lapsesta välittämistä eikä pelkää teinin kiusaamista, kuten tässäkin moni tuntui asiasta ajattelevan. Kaverisuhteet varmasti merkitsee paljon ja oman teinin kaverit taitavat kaikki olla samanlaisia. Kaverien vanhemmat ovat myös erilaisia eli heille liikunta ja terveelliset elintavat eivät ole arvoasteikolla niin korkealla kuin meillä.

ap