Olen ällistynyt

äitini ilmoitti meille lapsillensa ettei kuuntele enää meidän ongelmia, mutta silti hän ei saa koskaan suustaan mitään positiivista.



En tiedä miten reagoisin tilanteeseen. Sanonko hänelle että hän vaatii lapsiltaan jotain mitä ei itseltään huomaa?



Eikä äidille jaaritella ongelmia, ne on ihan arkisia asioita joita meille perheille nyt sattuu, vaikka esimerkkinä miten jonkun lapsi jätettiin.



ap

en ihan tajunnut, mutta jos äitisi ei siis jaksa kuunnella lastensa valitusta, niin ehkä kannattaa sitten olla valittamatta. Jos hän itse alkaa valittaa, niin kohteliaasti voi ilmoittaa tyyliin " siirrytäänpä iloisempiin asioihin/no eipäs nyt valiteta sitten, kun emme me lapsetkaan jaksa sitä kuunnella" tms.

No minä (kuten varmaan tekin) pidätte normaalina että ikävistäkin asioista voidaan kertoa.



Äiti ei enää tahdo kuulla vaikka sairasteluista jos sellaista on jollain. Siis sellaista "negatiivista" joka tulee puheeksi ihan normaalissa keskustelussa mitä perheelle kuuluu!



Tuo oli ihan hyvä veto sanoa että puhutaas vähän ilosemmista asioista.



ap

mun äitipuoli on samanlainen. Joskus se on suorastaan tylyä, kun ihan normaalisti sanot jotain negatiivissävytteistä, niin ei kommentoi mitään ja vaihtaa puheenaiheen johonkin muuhun. Ärsyttävää.



Tuntuu, että hänen seurassaan ei saa olla oma itsensa, vaan sellainen kuin hän haluaa.

että äidille ei voi olla aito itsensä, eikä hän tahdo elää lapsiensa elämää. MIten joku ei tahtoisi tietää mitä lapsille kuuluu?



Voin olla kyllä puhumatta ikävistäkin asioista mutta se tuntuu jotenkin oudolle.



Ja siinä missä me ei sitten puhuta ikäviä niin miksi minä kuuntelisin hänen juttujaan kun hänellä on läjäpäin omia murheita.



ap