Kumman kaa: kummisetä vai Antikristus? ;)
Kommentit (17)
Olin kallistumassa kummisedän kannalle, mutta luin juuri, että hän kärsii kroonisesta ripulista. Kyllä se on kuitenki sellainen asia, että vaikuttaa aika olennaisesti viranhoitoon. Taitaa antikristus sittenkin saada yhden äänen lisää.
on toki jo maailmassa mutta Suomessa hän ei ole. Turha maalata piruja seinälle sillä kohta on totisesti kyyti kylmää. Enkä puhu Suomen presidentin vaaleista vaan ihan jostain muusta.
päädyin pienempään pahaan eli antikristukseen. Eilinen vaalitentti ratkaisin, tajusin, että kummisedällä ei tosiaan ole muita ansioita kuin vahva sidonnaisuus koviin talousarvoihin.
Minusta kummisetä sopisi aivan loistavasti esim. NOkian johtoon.
Mutta presidentiltä kaipaan muutakin osaamista.
Siksi valintani on antikristus.
pervoja äänestä eli valintani on antiikkiristus.
On hommaan kuitenkin osaavampi ja monipuolisempi. Ja arvomaailma kohdillaan.
ja minä sitten vastapainoksi antikristusta eli tasan menee äänet meillä.
Kovasti toivon kuitenkin että AK ottaisi vielä loppukiriä, kyllä hän niin sympaattisen oloinen pressa olisi...
kuten Ville Niinistö Vihreä lanka-lehden kolumnissaan kirjoittaa: Haavisto on kylvänyt rauhaa Afrikassa, Niinistö investointirahaa Luxemburgissa.
Antikristuksen arvot vastaavat enemmän omiani, rahanaisia kun en valitettavasti ole. Arvojohtajuus ratkaisee minulla.
Antikristus on vähäosaisten luusereitten puolella, joihin minä en kuulu. Siksi valintani on kummisetä.
Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia ja uskon, että saamme jokatapauksessa hyvän presidentin.
Niinpä. Molempia tarvitaan. Päätän sunnuntaina äänestyskopissa intuitiivisesti.
Molemmat alkavat mielestäni näyttää väsyneiltä vaalitenteissä. Näkyy ulkoisessa habituksessa ja pinna on molemmilla lyhyempi kuin aikaisemmin. Tosin toimittajat ovat olleet heille aika veemäisiä.
Kyllähän kummisetä olisi varmasti ihan ok, mutta toisaalta työväenluokkaisena ihmisenä tuntuu erittäin vaikealta äänestää porvaria, joka vielä noin vahvasti ajaa kovaa taloutta. Antikristuksen sp-suuntautumisessa on minulle sulattelemista - tosin alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen... muuten hän olisi mielestäni mitä mainioin ja edustavin presidentti.
Suomi tarvitsee nyt jonkinlaista muutosta ilmapiirin suhteen.
Kumpi edustaisi sitä paremmin?
Onneksi on vielä aikaa päättää.
Haavisto on kylvänyt rauhaa Afrikassa, Niinistö investointirahaa Luxemburgissa.
Tämä oli hyvin todettu
Kun vaihtoehtona on rahamies ja rauhanmies, niin minun valintani tavallisena töissäkäyvänä lasten äitinä oli helppo. Antikristus tietenkin.
Minusta sekä kummisetä että AntiKristus ovat olleet hyvin tasaisia.
Onko eroa lähdettävä kuitenkin tekemään puolison avulla?
Laitetaankohan kakkoskierroksella kakkoseen?