Muita pph:a jotka kokevat työn raskaaksi?
Moni on tälläkin palstalla miettinyt ryhtymistä perhepäivähoitajaksi. Työssä tuntuu olevan monta plussaa, päällimmäisenä ehkä se että omat lapset saisivat olla kotosalla.
Mutta onko kukaan hoitajaksi ryhtynyt kokenut työtä raskaaksi? Miltään kantilta katsottuna?
Olen vasta aloittanut työt yksityisenä ja itselläni voi mukana olla vielä alun kankeutta. Mutta työn raskaus on lyönyt naamalle kuin märkä rätti. Ja nyt en tarkoita niinkään fyysistä raskautta vaan henkistä. On asioita, joita ei osannut edes kuvitella ja ottaa huomioon.
Itselläni on 3 ja 5v:aat lapset ja kaksi vierasta hoidossa. Nyt tuntuu kuin olisin vankina omassa kodissani. Olen tottunut liikkumaan omien lasteni kanssa paljon ja nyt aikuiskontaktit jäävät todella vähäisiksi. Käymme kyllä leikkikentillä, mutta suurin osa hoitajista on lähellä eläkeikää ja jutun aiheita meillä luonnollisesti on vähän. Myös se, että oman kodin tulee olla koko ajan edustuskunnossa olen kokenut raskaaksi. Tunnen yksityisyyden menneen, kun koko ajan omassa kodissa on vieraita. On erillaista pyytää ystäviä kylään (niitä meillä on riittänyt) kuin tietää että lähes joka ikinen arkipäivä aamusta iltaan kotona on vieraita. Vaikka lapsemme ovat hoidokit ottaneet hienosti vastaan ja mitään suuria mustasukkaisuus kohtauksia ei ole tullut, harmittaa heidänkin puolestaan että lelut on jaettava jatkuvasti toisen kanssa. Hyvää tekee oppia jakamaan, mutta tässäkin on eriasia jakaa kaverin kanssa pari tuntia kuin se että kaikki ovat vapaasti toisen käytössä päivästä toiseen.
Minulla itselläni ei ole alan koulutusta ja olenkin ryhtynyt tähän työhön ajatuksella, että omat lapset saisivat viettää vielä kotivuosia. Mutta tällä hetkellä tuntuu että urani tällä saralla jää varsin lyhyeksi (hyvä jos ehtii edes alkaa!) ja alan etsiä oman alan työtä.
Arvostan entistä enemmän lasten parissa tehtävää työtä ja sen tekijöitä. Kaikista ei siihen ole, lienee kysymys kutsumuksesta...
Tahtoisin kuulla muiden hoitajien kokemuksia, niin positiivisia kuin niitä vähemmän mukaviakin.
Kommentit (23)
perhepäivähoitajaksi ryhtyminen. Tällä hetkellä työskentelen sijaisena sairaalassa, ja tavallisin työvuoroni on klo 13-22.
Suurin motiivini on myös omien lasten kotihoito - mutta: meidän kunnassa on kunnanvaltuusto tehnyt päätöksen, että hoitolapsia ei saa kuljettaa omalla autolla.
Asun maaseudulla ja maatilalla. Esikoisen kerhoon on matkaa kolme km, muskariin 15km. Molemmista joutuisi luopumaan, sillä en voisi vaunuilla kulkua kolmen km:n matkaa neljän lapsen kanssa.
Päivät viettäisimme kotona - maanviljelijä-yrittäjä mieheni työskentelee myös kotona, eli olisi aikuiskontakti ruoka-aikoihin.
Lisäksi luulen, että maatilaympäristö vaatii suurempaa valppautta kuin tavallinen, ehkä aidattukin kotipiha. On hevosia.... ja aina aitaukseen voi livahtaa jostain välistä.
Tässä on nyt mietittävä hyviä ja huonoja puolia. Tuo kuljetuskysymys on suurin ongelma: kokisinko olevani vanki kodissani? Kyläilypaikkoja olisi pari kohtuumatkan päässä, ei julkista liikennettä.
Kommentoikaa, pyydän!
Yksityinen pph on yksityisyrittäjä, eikä kunta voi sanella sääntöjä meille. Kunta valvoo kyllä toimintaamme, että toimimme lain mukaan ja meillä lapset voi hyvin. Mutta päivähoitolaissa eikä missään muussakaan, ei kielletä kuljettamasta hoitolapsia autolla. Kunta voi toki sen kieltää kunnan hoitajilta, mutta ei yksityisiltä.
Mutta, tuli mieleen, että ei lapsesi isä voisi kuljettaa lastanne kerhoon? Tai joku ystävä, mummi, kummi tai joku muu. Meillä ainakin kerholainen kokee tärkeäksi, että hänellä on jotain omaa, missä hoitolapset eivät ole mukana.
Vaaroja löytyy kaupungistakin. Autot ehkä ne pahimmat. Katuja on paljon ja joka puolella, samoin autoja. En itse koskaan päästä ketään silmistäni ulkoillessamme. Pidän koko katraan kasassa, eikä kukaan saa lähteä omin luvin liian kauaksi. Toisaalta heti ajattelin, kuinka ihana hoitopaikka olisi maatila, missä olisi hevosia =) Musta se olisi aivan ihanaa =))
Mielenkiintoisia näkökulmia tässä olikin jo.
Itse olen käynyt pph:n vuoden kestävän koulutuksen ennen kuin sain omat lapseni. Asuin kuitenkin niin pienessä asunnossa, ettei työn tekeminen siellä olisi tullut kuuloonkaan. Lisäksi oli parisuhdeongelmia, tuli lopulta avioero jne - jaksaminen oli kortilla niihin aikoihin.
Nyt omat lapseni ovat koulussa ja meillä on ihana toimiva uusperhe, johon emme ole saaneet yhteisiä lapsia. Olen nyt saanut yhden vakituisen hoitolapsen yksityisenä pph:na (kuntaa ei kiinnosta pph:n palkkaaminen täältä kaupungin " maaseudulta" ). Ihanaa on vastaanottaa pieni 8 kk päivänsäde aamuisin. Koko perhe on iloinen siitä, että meillä on näitä hoitolapsia (joitakin pieniä käy vain silloin tällöin hoidossa)
Tottakai talo pitää olla siisti ja varmasti koti on siistimpi nyt tätä työtä tehdessä kuin jos olisin muualla töissä. Mutta lelut kyllä leviävät pitkin taloa silloin kun niitä pienet kuljettelevat. Koiran luut yritän etsiä kaikki aina kaappiin ja koira saa ne takaisin kun hoitolapset ovat lähteneet. Imuroin yleensä aamuisin ennen kuin lapsi tulee hoitoon.
Lelujen kanssa teimme yhdessä lasten kanssa jaon ennen hoitolasten tuloa - mitkä lelut ovat vain omien lasten, mitkä hoitolasten. Omat lapset saavat lainata hoitolasten leluja jos kiinnostaa, mutta palauttavat lelut aina hoitolasten huoneeseen.
Ruokaa olen tehnyt paljon pakkaseen. Vieraita meillä käy ihan tavallisesti, mutta tietysti vieraat joutuvat joustamaan, koska minulle etusijalla työaikana on työ.
Jotta aikatauluttaminen sujuisi, minulla on jääkaapin ovessa muistilappu, mistä katson mitä pitikään tapahtua minäkin aikana. :)
Omien lasten kanssa sitä oli aina kiire jonnekin, kaupungille, tapahtumiin jne. Nyt en viitsi kiirettä pitää, olisinko tullut keski-ikään ;) Mukavampi syödä ja pukea kaikessa rauhassa ja olla stressittömästi omalla pihalla.
Autolla en kuljeta hoitolapsia, vaikka itse ajaisi miten kunnolla ja moitteettomasti, voi joku toinen olla huolimaton ja tulla kylkeen. No, kolarissa itse olleena olen ehkä liiankin varovainen/vainoharhainen tämän asian suhteen.
Täällä joku jo mainitsikin, että hoitolapset ovat osa perhettä - uskoisin, että tämä juuri on jaksamisen edellytys. Ja iso perhe = iso ilo!