Ovatko vanhemmat, joilla paljon apujoukkoja, avuttomampia?

ensimmäiset kolme vuotta. Ihmisten ilmoilla kulkeminen ja asioilla käynti tuntuivat todella raskailta ja ahdistavilta etenkin voimakastahtoisen ja ailahtelevan esikoisen kanssa. Iltapäivisin rupesin pälyilemään kelloa ja odottamaan miestä kotiin kuin kuuta nousevaa. Ajatus kokonaisesta illasta ilman miehen apua tuntui ihan kamalalta.



Onneksi lapset kasvavat ja harjoitus on tehnyt minusta ihan kelpo äidin. Lisäksi minulla oli terveydellisistä ongelmista johtuvaa uupumusta, mikä vaikeutti tilannetta. Nyt elämä tuntuu olevan tasapainossa enkä tunne enää tarvetta livetä äitiyden vastuusta joka kerta kun vain on mahdollista. Mies on onneksi ollut osallistuva ja pitänyt huushollia pystyssä nuo ensimmäiset vuodet vanhempina. Tukiverkot ovat meillä heikot sillä sukulaiset asuvat kaukana. Mieheni on joutunut eniten tiukoille tilanteessa mutta ei kertaakaan valittanut. Nyt hän on kuitenkin silminnähden helpottunut kun otan enemmän vastuuta kodin- ja lastenhoidosta ja teen sen vapaaehtoisesti omasta halustani.

olisi vaan pakko ryhdistäytyä, muuttaa lähemmäs hoitopaikkaa tai vaihtaa sitä hoitopaikkaa tms.



Tai lapset otettaisiin huostaan.

Ilman muuta ovat ja varsinkin tulevat avuttomiksi jos muut paljon hoitavat.

jotka eivät vaivaudu persettä nostamaan sohvalta jollei kyyti ole oven edessä. eräällä äidillä kaksi pientä lasta ja kyseinen ihminen ei kykene käymään kaupassa kävellen tai linja-autolla. pitää soittaa kyytiä vanhemmiltansa.

anoppi on eläkkeellä, mutta hyväkuntoinen, ja asuu 15 min ajomatkan päässä. Isäni on eläkkeellä ja hyväkuntoinen, vaikkakin vanha, ja innokas puutarhahommissa ym, asuu tunnin päässä julkisilla liikkuen. Veljeni ja hänen vaimonsa asuvat 15 min ajomatkan päässä, lapset hieman isompia ja vasta vuoden tämä äiti ollut takaisin töissä ja työ sellainen, että jonkun verran päivisin aikaa. Mieheni sisko asuu miehensä kanssa 15 min ajomatkan päässä, ei lapsia. Mieheni veli vaimoineen asuu myös n. 15 min ajomatkan päässä, yksi 15 v lapsi. Naapurit on mukavia ja lähellä paljon ystäviä, joilta voi tarvittaessa pyytää apua.



Loistavat tukijoukot! Silti perhe hoidetaan pääasiassa yksin. lapset ovat noin kerran vuodessa näistä kolmessa paikassa yökylässä, kutsuttuina, ei meidän pyynnöstä yleensä. Joskus on tilanteita, että tulee päällekkäisyyksiä juuri sairaalareissujen tms. kanssa (nuorimmalla terveydellisiä haasteita) ja mies ei pysty töistä joustamaan, jolloin joku muu hoitaa lapsia. Lapset hoidossa jollain muulla ehkä kerran kuussa illan tai päivällä. Joskus lisäksi tuttuja nuoria palkataan lapsenvahdiksi treffejä varten. On ihanaa, että on tukiverkot, jos oikeasti sitä apua tarvitsee. Mutta se, että niitä apujoukkoja on, ei tee vanhemmista avuttomia.



Ihan vain siis vastauksena ap:n kysymykseen. Kyse on luonteesta, ei avun saatavuudesta.



(ja niin, lapsia 4 kpl, 3-9v)

Tässä ketjussa on kyse perheen ulkopuolisen avun käyttämisestä. Sehän on ihan suotaavaakin, että isä hoitaa omia lapsiaan...

mukavampi käydä neuvolassa yhden lapsen kanssa tai siivota tai käydä kaupassa yksin kuin koko lauman kanssa. Toki selviydyn noista tilanteista kaikkien kanssa, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että toisin sujuisi helpommin ja nopeammin. Ja olen sen verran mukavuudenhaluinen, että kyllä vaan mies on jokusen kerran jäänyt isompien lasten kanssa kotiin kun olen vaikkapa käyttänyt pienintä neuvolalääkärillä. Jatkossakin toimitaan niin jos suinkin miehen työhommat sen mahdollistaa. Juu, avuton ja laiska äiti tässä hei. Ja jos suinkin mahdollista niin heitän jatkossakin miehen ja lapset pihalle kun pitää siivota. (Tosin joutuu sitä lastenkin kanssa siivoamaan viikottain valitettavasti.)