Muita saamattomia, joiden 1,5-vuotias ei vielä syö itse?
Olen ollut niin laiska sotkujen siivoaja, että olen syöttänyt puolitoistavuotiaan kuopukseni tähän päivään saakka. Pari kertaa hän on ajan kuluttamiseksi husinut lusikalla esim perunamuusia naamaansa ravintolassa tms. Hän siis syö hyvällä ruokahalulla ja ruokahetket ovat rauhallisia. Ei tarvitse maanitella. Osaa kyllä syödä itse esim banaania tai leipää.
Tänään havahduin ja annoin lapsen syödä itse, mutta sotahan siitä tuli: lapsi innostui kovasti asiasta, mutta ruokaa tuli lusikkaan niin vähän kerrallaan, että lautasen tyhjentymiseen olisi mennyt varmaan loppu ilta. Ja kun yritin auttaa (antaa toisella lusikalla) sai tyttö karmean raivarin. Päätin sitten ottaa lautasen pois ja jatkaa harjoitusta toisella kerralla.
Eli antakaas neuvoja luuserille: Kuinka opettaa voimakastahtoinen ja yhteistyökyvytyön lapsonen syömään (aluksi avustettuna) itse? Varsinkin kun äidin kärsivällisyys on yhtä huono kuin lapsella..
Esikoinen meni hoitoon jo 1,5 -vuotiaana ja söi tuolloin itse, mutta onkin ollut aina hyvin säyseä tapaus (tullut isäänsä).
Kommentit (2)
Ja sitten vähän myöhemmin uudestaan syömään se pääosa ruuasta.
Kun vähän ihmettelin aiempaa ketjua, jossa jo alle vuoden ikäiset söivät itsenäisesti - joskin kaiketi sotkien...