Onko kukaan eronnut siksi, että puoliso on niin NEGATIIVINEN?

Mutta mieli tekisi!

Joi olutta lasten nähden, kiroili, valitti joka asiasta, mikään ei ollut hyvin. Kaikkeni yritin, mutta ei. Enkä jaksanut enää ja miksi olisikaan?

Joi olutta lasten nähden, kiroili, valitti joka asiasta, mikään ei ollut hyvin. Kaikkeni yritin, mutta ei. Enkä jaksanut enää ja miksi olisikaan?

mutta kun ei, on muuten ihan hommansa hoitava vastuullinen ihminen, mutta niin pohjattoman pessimisti. Kaikki aina väärin ja huonosti.

Hermo menee! En keksi enää mitä tehdä ja säälin lapsiparkoja jotka joutuu kuuntelemaan kuinka kurjaa elämä onkaan...

Kaikki oli taukoamatta huonosti, kiroili, valitti, sätti, arvosteli, joskus heitteli tavaroita ja murjotti aina kun asiat ei menneet juuri kuten hän oli ajatellut. Asperger. Ei onneksi hankittu lapsia.

Ahdisti niin suunnattomasti se ainainen valitus ja nipotus, stressaaminen kaikesta ja epätyytyväisyys. Ikinä ei voinut vaan olla ja rentoutua (paitsi ryypätessä juu), vaan kaikkea piti vielä vähän fiksailla, järjestellä ja laittaa paremmaksi... Minä en kelvannut, työ ei kelvannut, työkaverit ei kelvanneet, vanhemmat ei kelvanneet, lapsi teki asiat väärin, kaikki oli päin mäntyä. Aina. Joka päivän joka hetki. Ja kun näin oli, niin mies oli aina pahalla päällä, kun EI MIKÄÄN KOSKAAN MENE NIINKU PITÄISI, vain HÄN osasi tehdä asiat oikein ja joutui sitten "korjailemaan muiden jälkiä" (omasta mielestään).



Aika aikaa kutakin, kuten tuollaisen käytöksen jaksamista, joten se + muut syyt painoivat kupissa sen verran, että lähdin. Miten ihanaa on nyt, kun kukaan ei urputa jatkuvasti! =))

Miksi olette menneet naimisiin negatiivisen ihmisen kanssa? Luuleeko naiset aina, että mies muuttuu kunhan pääsen kouluttamaan sitä?

Myös ne kokemukset kiinnostaa, onko joku onnistunut parantamaan kodin tilannetta silloin, kun puoliso on ikuinen pessimisti, jonka mielestä KAIKKI on huonosti. Aina. Vali vali elämänvirtenä. Kummassakin tapauksessa, mitä teitte ja miten toimi? T: mielensäpahoittajan turhautunut vaimo

"Niinistön vaimo lapsi" on jätetty reppana. Selvästi jäänyt katkeraksi.

"Niinistön vaimo lapsi" on jätetty reppana. Selvästi jäänyt katkeraksi.

Miksi olette menneet naimisiin negatiivisen ihmisen kanssa? Luuleeko naiset aina, että mies muuttuu kunhan pääsen kouluttamaan sitä?

Myös ne kokemukset kiinnostaa, onko joku onnistunut parantamaan kodin tilannetta silloin, kun puoliso on ikuinen pessimisti, jonka mielestä KAIKKI on huonosti. Aina. Vali vali elämänvirtenä. Kummassakin tapauksessa, mitä teitte ja miten toimi? T: mielensäpahoittajan turhautunut vaimo

tai vaimon väärien valintojen ansiota? Minun mieheni negatiivisuus johtui alkavasta alzheimerin taudista. Hän sairastui siihen jo nelivitosena. Ensin alkoi valitus kaikesta, sitten arvaamaton ja lopuksi väkivaltainen käytös. Mies alkoi olla vaaraksi myös lapsille ja lopulta alkoi käyttäytyä impulsiivisesti ja hankki sivusuhteita. Tauti valitettavasti diagnosoitiin vasta vähän eromme jälkeen.

Kylläkin liki 20 vuotta yhdessä oltiin. varmaan loppuvaiheessa viimeisinä vuosina emme olleet kumpikaan tyytyväisiä liittomme tilaan. Tuskin mieheni oli ainoa negatiivinen siinä talossa.



Kuitenkin kuppoi kaatui nurin lopulta. Mikään ei ollut hyvin, aloin ennen miehen kotiin tuloa jo tarkistamaan, että onko tarpeeksi siistiä, kengät ojossa eteisessä, tiskipöytä puhdas jne. Ettei ensimmäisenä tarvvitse kuulla valitusta.



Jos joskus oli vaikka kirpparitavaraa hetkellisesti kodinhoitohuoneen npöydät päällä, sai mies hurjat raivarit. Silloin lähdin "pakoon" auton pakkasin täyteen kirpparikamoja ja lähdin viikonlopuksi pois.



Mun ystävissä oli kaikissa vikaa paitsi yhdessä, jonka miehestä oli hyötyä mun miehelle. Muuita hänen ei tarvinnut noteerata milläänlailla.



Mun suku kiinnosti ainoastaan seurusteluaikana, 16 vuoteen häntä ei kiinnostanut mikään. Hänen suvun luonaan piti kuitenkin viikoittain vierailla.



Mun tavarat olivat jotenkin kelvottomia, mm. mummoltani peritty lipasto, joka oli minun huoneessani. Silti hän rakasti ylikaiken autonromuja, joita rakenteli kuntoon.



hulluinta oli, että seurusteluaikana mies oli älyttömän hauska seuramies, nauratti aina koko bileporukkaa. naimisiin menon jälkeen ei käytykään enää muualla yhdessä kuin kerran vuodessa hänen työpaikan pikkujoulussa.



Viimeisin yhteinen lomamme oli kammottava, sen jälkeen päätin, että en ikinä enää lähde yhdessä lomalle. Mies valitti ihan kaikesta, ruuasta, tarjoiuista, säästä,vedestä, lentokoneesta, matkalaukuista, meni yhdeksältä illalla nukkumaan kun ei kiinostanut mikään illanvietto. :) Kotona valvoi aina yö kahteen.



Lopulta päätin pelastaa itseni ja teinini. enkä ole katunut. Teinikin on pitänyt eroa lopulta erittäin hyvänä asiana.

Mutta mieli tekisi!

Ensin ajattelin, että teen asioita rakkaudesta. Tiedän, että hän tykkää kun viikkaan lehden mahdollisimman lukemattoman näköiseksi.



Sitten siitä tuli pakko. Jos jätän lehden luetun näköiseksi, se on vittuilua.



Ja lukemattomia muita esimerkkejä. Yleensä ne tulee ihan puskasta! Kuten kerran olin järjestänyt pyykkejä ja jättänyt hänen paitansa sängylle. Jostain syystä sekin oli ilkeilyä.



Kun löydän asunnon, jätän pöydälle lapun.