Häpeätkö vanhempiasi

Molemmat vanhemmat yliopistolla töissä asiantuntijoina (tosin vain toinen väitellyt tohtoriksi), sivistynyt koti, paljon matkustelua ja harrastuksia. Perhetuttuja belgiasta, hollannista, japanista, kiinasta, saksasta, espanjasta jne. Vierailtiin heillä ja he meillä.



Mulla oli oikein hyvä ja tasapainoinen koti :)

olen kauan sitten kasvanut murrosiän ohi...

Äidilläni oli kyky solmia läheisiä ihmissuhteita vaikka puhelinmyyjän kanssa. Kuoli vain aivan liian nuorena, vain 50-vuotiaana. Onneksi ehti olla rakas mummi lapselleni.



Isäni taas on toiminut yrittäjänä jo pitkään. Perusti yrityksen edellisen laman iskiessä ja on saanut sen menestymään.

Hän ei taida olla sosiaalisesti kovin lahjakas ja toisinaan sanoo jotain mielestäni tahditonta.

Sinällään en häntäkään helkilönä häpeä, vaan olen ylpeä hänestä.



Lapsuuskodistani olen ylpeä, kun löytyy taidetta seiniltä, paljon kirjoja ja vanhempanikin ovat edelleen yhdessä.

vaikka olen köyhän yh-äidin lapsi. Äitini on aikalailla itsekeskeinen, ylipainoinen ja äänekäs sekä kuvitelee että ihmisten loukkaaminen on hienoa suorapuheisuutta.



En silti häpeä, ei ole minun häpeäni.

Mulla oli/on ihan hyvät vanhemmat ja siisti ja uudehko kotikin. Tosin ei meillä puhuttu koskaan mistään oikeista asioista, ei kerrottu esim. murrosiästä mitään, eikä puhuta tänä päivänäkään. Itse olen toiminut toisin, ja minä puhun asioista paljon lasteni kanssa. Mutta en missään nimessä häpeä vanhempiani, vaikka heissä paljon puutteita onkin ollut.

mutta vanhemmat alkoholisteja. olen hävennyt niin paljon että se on suuri osa minua.

ovat normaaleja ja eivät homoja.