Lue keskustelun säännöt.
Pää leviää käsiin ihan just! AAARRRTGGHHH!!!
18.01.2012 |
Muutama vuosi takaperin aloin tuntemaan oloni välillä levottamaksi ja ahdistavaksi. Mikään ei oikein tuntunut miltään. Päätimme sitten miehen kanssa miettimään perheen perustamista. Siitä tuli uutta sisältöä elämään ja innostuin vallan aiheesta. Raskaaksi tuloa oli kiva odotella ja se hetki kun tein testin oli ehkä elämäni paras. Sen jälkeen sitten kaikki onkin ollut yhtä alamäkeä. Aloin odottamaan äitiyslomalle jäänti ja haaveilin, että nyt saisin kauan kaipaamani tauon töistä yms. Ihanaa. Eiks niin?
Ekasta perustetaan perhe -ajatuksesta, esikoisemme syntyi siitä n. 1,5v kuluttua. Odotin innolla vauvan syntymään, sillä en nauttinut raskausajasta laisinkaan. Sitten kaikki muuttuu paremmaksi, ajattelin. Noh, vauvan syntymän jälkeen elämä on mennyt vielä enemmän alas, jos mahdollista. Sairastuin synnytyksenjälkeiseenmasennukseen, tosin lievään sellaiseen, mutta silti. Nyt lopputulema on se, että miehei on saanut kaikki naapurienkin äitien äitihormoonit ja mua vaan ahdistaa. Olen nyt isäkuukauden ajan töissä. Ja mua ahdistaa. Ahdistaa olla töissä. Ja ahdistaa olla kotona. Pasisuhde menee ihan päin seiniä kun mies vaan elää pinkissä kuplassaan ja mä haluaisin vaan maata jossain pimeässä huoneessa aivan yksin.
Miten helvetissä tää elämä menin näin päin vittua, vaikka kaikki piti olla hyvin?!?!?!?!?! Mä vihaan kaikkia onnellisia ihmisiä, joilla on lapsi. Mä en jaksa niitä! Enkä kyllä mitään muutakaan. Ainut tunne mikä mulla on tällä hetkellä on ahdistus. Vaikka mulla on keväällä / kesällä kaikkea kivaa tiedossa, se ei auta. Vituttaa vaan niin joka asia ja joka päivä tai sitten mikään ei tunnu miltään.
Että nyt te kaikki pinkissä kuplassa elävät äidit saatte kauhistella urakalla.
Kommentit (10)
Perhe-elämä on iso muutos ja se vie aikaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tämä tilanne ole sun syy, eikä kovin tavatontakaan. Äidiksitulo on riskiaikaa masentumisen kannalta jos siihen on taipumusta ja sulla on ollut jo kauan vaikea olla. Mene rohkeesti lääkäriin että saat lähetteen psykiatrille. Sua voidaan auttaa terapialla ja lääkkeillä.
sinulla siis selvästi synnytyksen jälkeinen masennus edelleen päällä.hakeudu piakkoin terapiaan ja hanki muuta sisältöä elämääsi.
Mulla on kk päähän varattu aika neuvolapsykologille, mutta sitä ennen ehdin varmaan repimään tukkani päästä. Välillä mun mies ymmärtää ja välillä on sitä mieltä, että olen kiittämätön paska.
Ja mä en voi olla ajattelematta miks tää kävi mulle? Miks kukaan ei kertonut, että voi olla tällaisia tunteita / ajatuksia? Miks kaikki hokee, että kyllä sen vauvan jaksaa hoitaa ja olla sen kanssa kun se on oma ja kun sä katsotkin siihen niin kaikki väsymys yms häviää. Jep. Vauvamme on vielä helppo (ainakin pinkkihormooninen mieheni sanoo niin) ja silti mä olisin iloinen kun vaan joku tulis hakeen mut täältä pois.
Tiedän, että ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta ärsyttää sekin, että mä joudun koko ajan jotenkin selittämään tunteitani yms "kylmyyttäni". Jos joku mies sanoisi / ajattelisi näin, se olisi normaalia, mutta kun kyseessä on nainen niin se on aina jotenkin huolestuttavaa.
Miks kukaan ei kertonut, että voi olla tällaisia tunteita / ajatuksia?
jos et ikinä ollut kuullut (synnytyksen jälkeisestä) masennuksesta.
Googlaa Äimä ry
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuullut, mutta neuvolassa synnytys/perhevalmennuksessa sanottiin, että baby bluesin kokee tyyliin 50% ja siitä masennukseksi se muuttuu vain 10% ja psykoosiin päätyy 2%. Ja että tapauksia tulee harvoin ja ei pidä luulla, että kaikki on synnytyksenjälkeistämasennusta. Niin ja aina puhuttiin äidin ja vauvan symbioosista. Että isä voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi. noh, meillä on isän ja vauvan symbioosi.
Ja tuttavapiirini ja sisarukseni mukaanlukien KAIKKI kuuluivat tähän pinkkiin höttökerhoon.
Ajattelin, että ei varmaan kosketa sitten muakaan ja olen luonteeltani realisti, ehkä haaveile ja haahuile.
Se perinteinen (harha)ajatus; koskettaa monia ja muita, mutta ei mua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
<a href="http://www.aima.fi/synnytysmasennus/" alt="http://www.aima.fi/synnytysmasennus/">http://www.aima.fi/synnytysmasennus/</a>
kiitos
Yllättävän moni pinkissä kuplassa oleva jakaa samat ajatukset sun kanssa. Niitä vaan ei uskalleta tunnustaa, koska eihän hyvä äiti sellaisia koe. Mitä pahemmalta tuntuu, sitä enemmän pitää vouhkata vauva-ajan ihanuudesta. Nainen on naiselle joskus susi. Vaikka voi kuulostaa oudolta, sä olet oikealla tiellä, koska pystyt noin hyvin kuvaamaan tilannettasi. On kaikkein paras, että et koteloi ikäviä tunteita ja pakota positiivisuutta pintaan, sillä vaan pettäisit itseäsi. Toivottavasti saat lääkäriajan mahdollisimman pian, tähän sairauteen on hoitoa olemassa. Toivottavasti sitten myös löydät ilon tunteen lapsestasi ja elämästäsi yleensä. Tsemmpiä!
että ei minua ainakaan kauhistuta, mutta surettaa puolestasi. Masennuksesi ei selvästikään nyt ole kunnolla hoidossa, jos yhtään mikään ei tuota hyvää oloa. Elämästä on täysin mahdollista nauttia, hankit nyt kunnollista hoitoa vaan!
Tsemppiä :)