masennusksesta ja lääkityksestä, terapiasta..

Nyt, kun ongelmallesi on saatu nimi ja olet saanut siihen avun, voi toipuminenkin alkaa ja pian olet paremmassa kunnossa. Kannattaa ajatella, että tämä on näitä elämän kriisejä, joista mennään yli. Tiedän kyllä, että masentuneena sitä näkee kaiken harmaana eikä osaa ajatella, että tämä on väliaikaista jne. Mutta mielestäni pahinta, mitä voi itselleen tehdä, on ottaa " mielenterveyspotilaan" status itselleen. Olotilasi ei ole pysyvä!!

niistä kiitollinen näin jälkeenpäin. Se sai mut ajatteleen tätä elämää uusiksi ja mielestäni olen myös suvaitsvampi muita kohtaan. Sillä hetkellä kun se masennus on päällä sitä ei tajua ja kaikki näyttää todella synkältä mutta kun siitä alkaa toipumaan niin sitten kummasti alkaa nähdä niitä positiivisiäkin asioita. Lääkkeet ja terapia on parasta mitä siihen on ja minä ainakin olen tosi tyytyväinen että sain lääkkeet ja siihen on lääkkeet yleensäkkin kehitetty. Tiedän että voin taas joskus kokea sen kauheuden eli masentua syvästi mutta en enää pelkää sitä kun tiedän että siitä nousee ja paranee´ja apua on saatavilla. Koen jopa että olen onnekkaampi kun moni muu kun sain kokea jotain sellaista mikä auttoi mua ymmärtämään paremmin itseäni ja myös muita. Tsemppiä ja ota niitä lääkkeitä ne auttaa sua ja tulet taas kuntoon ja elämä alkaa hymyillä.

olin sanomassa että kyllä elämässä tosiaan tulee tilanteita, joissa epäilee yhtä sun toista, eikä vähiten omia ajatuksiaan. Olet saanutkin vastauksen, jossa sua varoitellaan ottamasta masennuspotilaan statusta itsellesi, olen tästä hyvin samaa mieltä. Olen itse sairastanut masennusta vuosia, syönyt lääkkeitä (jopa koko raskausajan) ja käynyt terapiassa pitkään. Voin nykyään hyvin ilman lääkkeitä ja elämässä on mieltä vuosien lohduttomuuden jälkeen.



Pahinta menneissä vuosissa oli nimenomaan " potilaan leima" , jonka itse itselleni löin otsaan. Otin masennuksen puheeksi jokia tilanteessa ja lääkitystä ajattelin merkkinä siitä, että olen tällainen avohoitopotilas. Tätä on hirveän vaikea selittää, mutta tavallaan piilouduin sairauden taakse, käytin sitä syynä ja tekosyynäkin moneen. Toki tähän vaikutti, että lääkitys tuli tosi monisssa tilanteissa (lääkärireissut, raskaus, henkivakuutuksen ottotilanne, jne, jne) esille, ja aina tunsin olevani sairas, potilas. Vasta kun lääkket jäivät vuosien päästä pois, aloin huomata, etten enää joka tilanteessa kertonutkaan masennuksestani. Nyt voin jo tutustua uusiin ihmisiin ilman, että minusta tuntuu velvollisuudelta kertoa menneestä vakavasta sairaudestani. Vielä vuosi sitten oli toisin.



Tämä on jännä juttu, ja sinun kannattaa todella mmiettiä tätä aina välillä, varsinkin jos alat huomata jossain vaiheessa että mmäärittelet itsesi lähes kokonaan sairauden kautta. Sinä ET ole vain masennnuksesta kärsivä, olet myös tuhat muuta asiaa. Olet nainen (oletin näin?), ehkä äiti, sinulla on oma menneisyytesi ja mikä tärkeintä, tulevaisuus! Tämä on yksi VAIHE, tämä ei kerro tulevasta elämästäsi mitään. Luultavimmin tämä sairaus jää taaksesi ja yhtenä päivänä huomaat, että masennuksen pahin kärki on jääänyt taakse ja sinulla on uusia haasteita edessäsi.



Hirveästi voimia ja toisaalta uskallusta olla heikko.

Minä toivon sulle kaikkea hyvää.



Äityli

Tiedän olevani siinä mielessä onnekas että ymmärsin hakea apua ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtui.



Minulla on 1 ja 2 vuotiaat lapset, 5 vuotta avioliittoa takana, talo ja hyvä elämä. Ja silti sairastun näin kamalaan tautiin.

Elämä vaan yksinkertasesti on:(



Korkea kynnys on vielä ylitettävänä, kun läheisille pitää kertoa, tuskin ovat mitään aavistaneet vaikka viimeinen vuosi on ollut perheellemme ulkoisestikin täyttä helvettiä.

ap

Tutullani on myös keskivaikea masennus. Ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että lääkitys vie jotenkin pinnan sairaudelta, ja arvelen, että ko. henkilö ei enää edes käy terapiassa. Siis jonkinlaista shown vetämistä " hyvin menee" lääkityksen avulla. Ja sitten vetää alkoholia iltaisin. Masennuksesta pystyy paranemaan, mutta tuskin pelkällä lääkityksellä. Alkoholiriippuvuutta ja masennusta ei kannata pitää toisilleen itsestään selvyytenä. Pysy erossa alkoholista, jos haluat parantua! Masennuksestakin toipuu, mutta pitää saada itselle halu parantua.

psykologiin ja omalääkäriin.



ap

Mutta auttaisiko sinua tieto, että itselläni olo helpottui satakertaisesti sen jälkeen kun lähimmät tulivat tietämään sairaudestani ja lääkityksestä. Tuli tunne, että nyt vihdoin ja viimein ei enää tarvitse jaksaa pitää kulissia yllä ja olla olevinaan pirteä, jaksavainen, reipas. Pari kertaa ratkesin myös itkemään surujani valtoimenaan kolmosen ratikassa (Helsingissä siis) kaiken kansan keskellä, ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, " kasvojen menetys" sillä tavalla vapautti tuntemaan juuri niitä tunteita mitä kulloinkin on, juuri siellä missä ne tulevat.





Edelleen voimia sinulle rakas Ap, ja vaikka pienille lapsillesi sinun olisi hyvä olla edelleen turvallinen ja luotettava äiti (surun saa kyllä näyttää ja pitääkin), niin muitsathan että sillä, mitä muut ajattelevat, ei ole tippaakaan väliä! :) Se ajatus vapauttaa sinut ja pääset keskittymään paranemiseesi :)



Voi hyvin!



en nyt muitsa numeroani, mutta kirjoitin jo yhden romaanin tähän ketjuun ;)