Lue keskustelun säännöt.
Onko ero ainut vaihtoehto?ov
16.01.2012 |
En kertakaikkiaan opi millään lailla sietämään miehen edellisestä liitosta olevaa kakaraa. Olen yrittänyt, enkä sitä mitenkään lapselle suoraan näytä mutta mua ahdistaa auvan älyttömästi niillä viikoilla, kun hän on meillä. Ahdistun jo päivää aikaisemmin, kun tiedän hänen tulevan. Pojassa on piirteitä, joista en tykkää. Tätä on kestänyt jo vuosikausia..olen ehkä oppinut jollain lailla sietämään tilannetta, mutta sisälläni vellova paha olo ei katoa. Miestäni rakastan ja meillä menee hyvin, vauvakuumettakin on ja molemmat haluaisimme yhteisen lapsen. Pelkään vaan, että pahenevatko tunteeni tuota ylimääräistä kohtaan entisestään:( Onko kukaan saanut vastaavassa tilanteessa apua psykologilta tms? Pääseekö tästä joskus eteenpäin vai onko pakko erota? Tilannetta ei yhtään helpota, että tuo lapsi asuu meillä puolet ajasta..joka toinen viikonloppu olisi helpompi kuin yrittää jakaa arkensa jonkun kanssa, josta ei pidä.
Kiitos avusta!
Kommentit (31)
Ehkä jutteleminen ammattilaiselle todella voisi auttaa, jos et ole pystynyt asennemuutokseen itseksesi, vaikka tilanne on ilmeisesti ollut sama jo vuosia.
Olet varmasti jo yrittänyt tutustua poikaan lähemmin, ja opetella katsomaan hänen ärsyttäviä puolia hänen näkökulmastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äiti on puhunut susta pahasti.
Sillä erotuksella, että meillä ei lapsen kuullen kuitenkaan hänen äitiään haukuta, oli mun mielipide kyseisestä ihmisestä sitten mikä tahansa. Ap
Olen opettaja, enkä ole koskaan opettanut lasta, josta en olisi oppinut pitämään. Olen opettanut urani aikani tuhansia lapsia ja aina on löytynyt tavalla tai toisella yhteinen sävel. Lapsi oppii pitämään sinusta, kun sinnikkäästi osoitat hänelle hyväksyntää ja välität hänestä.
Äitipuoli selkeästi ei pidä lapsesta. Lapsi tulee selkeästi surullisena ja masentuneena kerta toisensa jälkeen kotiin.
En kirjoita yksityiskohtia, ettei kukaan tunnista, mutta asiasta on alkamassa tapaamisoikeudenkäynti, jossa isä joko voi luopua lapsestaan tai uudesta vaimostaan.
Liian kohtuutonta ja jäätävää lapselle. Lapsi on juossut nyt pari vuotta terapiassa ja on hyvin suruliinen asiasta. Minä en voi antaa asioiden jatkua näin. Lapsi hajoaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun hänen isänsä ei välitä!!
Olet mahtava äiti!!
Äitipuoli selkeästi ei pidä lapsesta. Lapsi tulee selkeästi surullisena ja masentuneena kerta toisensa jälkeen kotiin.
En kirjoita yksityiskohtia, ettei kukaan tunnista, mutta asiasta on alkamassa tapaamisoikeudenkäynti, jossa isä joko voi luopua lapsestaan tai uudesta vaimostaan.
Liian kohtuutonta ja jäätävää lapselle. Lapsi on juossut nyt pari vuotta terapiassa ja on hyvin suruliinen asiasta. Minä en voi antaa asioiden jatkua näin. Lapsi hajoaa siihen.
Kuinka usein lapsesi on isällään? Meidän tilanteessa lapsen äitiä ei kertakaikkiaan kiinnosta, miten lapsella menee meillä. Tuskin tietää arjestamme mitään. Hänelle tärkeintä on vaan tunkea lapsensa pois näköpiiristä aina kun mahdollista. Itse on tuota ymmärrä..jos omalla lapsellani olisi isällään nainen, joka ei lapsesta tykkäisi tai jos en tietäisi heidän elämästään mitään, niin lapseni kävisi isällään harvemmin. Se olisi kaikkien etu. Ehkäpä se äitipuolikin jaksaisi lapsipuolta paremmin, jollei sen kanssa tarvitsisi olla jatkuvasti ja leikkiä perhettä, jota ei tällaisista kuvioista koskaan tule. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näitä kommentteja. Olen itse äiti neljälle ja rakastan omia lapsiani kaikkine vikoineen. Mutta ymmärrän kyllä että kaikki eivät rakasta tai edes pidä lapsistani. Itse en voi sietää muutamaa tuttavan lasta, ja minulle olisi suuri kärsimys jos joutuisin sietämään heitä kauemmin kuin mitä joku vierailu puolin jos toisin kestää.
Miksi aina oletetaan että aikuisen pitäisi kyetä pitämään lapsesta? Joskus kemiat eivät vaan kohtaa. Toinen voi olla luonteeltaan sellainen että vaikka miten yrittää niin ei vaan onnistu. Aikuinen, kuten ap:kin tuntuu olevan, tiedostaa tilanteen ja hallitsee tunteensa.
Ap:n tilanteessa kannattaisi ehkä yrittää ensin miettiä jos lapsi olisi vähän enemmän äidillään. Asian esilleotto voi tosin olla vaikeaa ja pahimmillaan saattaa maksaa suhteenne. Mutta kaiketi sekin olisi parempi ratkaisu?
Mun mieheni alkoi isäksi lapselleni ja adoptoi hänet, koska eksäni ei halua olla elämässämme. Meistä tuli perhe ja minkäänmuunlaisessa kodissa en haluaisi lapseni elävän, jos ydinperhe ei ole mahdollisuus. Rakastava perhe on ainoa tapa kasvaa täysipäiseksi aikuiseksi.
Äitini on kasvanut vihaisen äitipuolen hoivissa ja joutui käymään 8 vuotta terapiassa aikuisena, sekä sai hyvin pahoja paniikkikohtauksia vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmansa kullakin. Miehelläni on 26- vuotiaat tytöt. Lasten äidin kanssa ovat eronneet vuosia ennekuin tutustuimme.
Meillä(=minulla) ongelmaksi on koitunut ensinnäkin se, että en ole koskaan lapsista pitänyt...no ennen omiani...nykyään saatan tykästyä toistenkin lapsiin(jotain kehitystä).
Ei siis minkäänlaista äidinvaistoa syntymälahjana. Lisäksi minulla on miehen lasten kanssa pienempi ikäero mitä miehen kanssa. Tytöt olivat jo murrosikäisiä tavatessamme enkä kokenut itseäni hirveän aikuiseksi heidän rinnallaa, näin jäi auktoriteetti-fiilis kokonaan junasta pois.
Likat saivat tulla ja mennä niinkuin halusivat alusta asti. Koskaan en voinut rauhassa olla kotona vaikka ilkosillaan, koska ei tiennyt milloin ovi taas kävi. Suunnitellut tapaamiset olisivat olleet ihan eri jutu. Minulta vietiin yhteen muuttaessa yksityisyyys täysin-näin sen olen kokenut.
Tulemme ihan ok toimeen tyttöjen kanssa, mutta en ole näiden 13 vuoden aikan muodostanut minkäännäköistä tunnesidettä heihin. He ovat minulle osa pakettia, tykkäsi siitä tai ei.
Varsin mukavaa meillä on ollut kun tytöt ovat miehineen kyläilleet ja olemme viettäneet iltaa.
Nyt on vain törmätty uuteen kompastuskiveen.
Toinen lapsista oli kesällä 3kk töissä asuinkuntamme lähellä. Hänen ja miehensä koti on 130km päässä täältä. Sovimme, että hän voi asua tämän kesäajan kanssammme. Kotimme ei ole suurensuuri emmekä kylve rahassa, joten olisi ollut kiva ele tarjota vähän korvausta asumisesta, syömisestä ym. hankalista nukkkumajärjestelyistä..turha oletus.
Asennoiduin kesään ja ajattelin että 3kk kestää vaikka päällään, jotta likka saa työnsä hoidettua.
Kuinka kävikään...hänelle tehtiin jatkuva sopimus tuntityöläisenä.
Eli hän on töissä 2-4 päivää viikossa. Hän tienaa enemmän työssään, mitä minä tai isänsä tulemme koskaan saamaan. Oletin tottakai, että hän hankkii solun ja menee sinne asumaan. Näin aluksi puhuttiinkin.
ja taas, kuinka kävikään:sehän maksaa!
Yep. Eli asiasta mitään kysymättä päätti oleilla meillä seuraavat kaksi vuotta. Hänellä on Suuri Suunnitelma.
Kahden vuoden päästä voi ottaa lainaa ja ostaa kaksion kaupungista, kaksiosta sitten vuokraa toisen huoneen soluksi ja kattaa kustanuksia.
Tässä kohtaa kysyin että eikö hänkin voisi mennä soluun täksi aikka-ei voi.
Eli taas menee kaksi vuotta ilman ykstityisyyttä. Käytännössä vieras aikuinen ihminen nurkissa kokoajan hyödyttömänä syömässä, tekemässä liinavaatepyykkiä..kälisemässä aamulla kun haluaisin olla yksin hiljaa.
Viikonloppuna istuimme lasten kanssa pojan huoneessa 11 asti, koska sisko nukkui olohuoneessa ja pyysi unirauhaa..
Töissä on tällä hetkellä paskaa ja kotonakaan ei voi viikonloppuna rentoutua..
Ap:lle ei ole hirveästi neuvoja antaa...koita keksiä joku purkautumistie. Minä haen aikuiskoulutukseen ja alna viettää kotona mahdollisimman vähän aikaa.
Lapsella(aikuisellakin) on oikeus isäänsä, mutta minullakin on oikeus yksityisyyteeni.
ARRGGh
Syksyllä sanoin mihelle, että ymmärrätkö kuinka paha olo minulla on, teksi mieli repiä tytön naama irti kun sen näkee.
Onneksi tyttö on aika blondi ja kuvittelee kireyteni johtuvan huonoista väleistä isänsä kanssa. Meillä meneee miehen kanssa loistavasti, minulla on vain tämä yhden hengen ongelma.
Mullakin on tietynlaisia ongelmia kestää mieheni poikaa välillä. Lapsi on ns. kuritta kasvanut ja esim. isänsä ei edelleen jaksa lastaan komentaa aina, kun se ei kumminkaan tottele :P
Itsestäni mulle lankeava kasvatusvastuu on tietyllä tapaa väärin. Helposti saan sen ilkeän äitipuolen leiman itseeni, kun lapsen tekemisiin puutun. Kumminkin koen vääräksi sen, että omalla lapsellani on kovempi kuri kuin miehen lapsella jota 'ei aina jakseta komentaa, kun ei kumminkaan tottele' :/ Itselläni kumminkin on lähtäkohta, että samat säännöt koskevat kaikkia perheenjäseniä. On vain todella väsyttävää olla ojentamassa ja kasvattamassa yksin tätä lasta, joka myös esim. äidillään saa tehdä mitä sattuu huvittamaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat menot tärkeämpiä hänelle. Päivääkään ei jousta, että lapsi olisi hänen luonaan enemmän. En tiedä, tekeekö niin jopa piruuttaan minua kohtaan. Mies taas haluaa myös väkisin pitää kiinni tästä puolet ajasta-hoidosta, syyllisyyttään kai. Eipä kuitenkaan jaksa erityisemmin lapsensa kanssa olla/keskittyä häneen.
Olen vakaasti sitä mieltä, että meidän tilanteessa joku pidennetty viikonloppu tms. toimisi huomattavasti paremmin kaikkien kannalta. Mieskin voisi jaksaa sen ajan omistautua lapselleen, minä voisin paremmin ja lapsikin saisi olla paikassa, jossa tuntee olevansa kotonaan eli äidillään. Ap
Miten poika suhtautuu sinuun?
Jos kuvittelet hetken olevan pojan asemassa ja tulevasi joka toiseksi viikokski isällesi jolla on uusi vaimo, niin millaiset fiilikset olisi asua siellä? Miten iskän vaimo suhtautuisi sinuun, kohtelisi sinua? Olisiko se aina ärtynyt ja ahdistunut - olisiko se sinun vikasi? Tunnetko olevasi täysin hyväksytty ja tervetullut, voitko pitää isäsi kämppää kotinasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten poika suhtautuu sinuun?
Jos kuvittelet hetken olevan pojan asemassa ja tulevasi joka toiseksi viikokski isällesi jolla on uusi vaimo, niin millaiset fiilikset olisi asua siellä? Miten iskän vaimo suhtautuisi sinuun, kohtelisi sinua? Olisiko se aina ärtynyt ja ahdistunut - olisiko se sinun vikasi? Tunnetko olevasi täysin hyväksytty ja tervetullut, voitko pitää isäsi kämppää kotinasi?
Poika on vähäsanainen (aina, myös muille), sulkeutunutkin. Mä elän, kun häntä ei olisi täällä eli välinpitämättömästi, olen havainnut sen olevan ainut keino miten jaksan. Poika tuntuu toimivan samoin..jokainen lause alkaa sanalla "iskä". Eli meillä ei ole mitään yhteyttä eikä mua ihan rehellisesti valitettavasti edes kiinnosta yrittää sellaista luoda, kun tuo ihminen ei merkitse mulle yhtään mitään. Tippaakaan ei ikävä tulisi, vaikka olisi maailman tappiin asti äidillään. Surkeaa mutta totta! Yritä tässä sitten leikkiä jotain perhettä:(. Ap
Ja väännä vielä yksi kersa tuohon kuvioon ...
Ja väännä vielä yksi kersa tuohon kuvioon ...
Mielestäsi minun pitäisi siis luopua kodistani, rakastamastani miehestä ja sotkea vielä oman lapsenikin elämä muuttamalla vain sen takia, että tähän asiaanko ei ole olemassa muuta ratkaisua? Ap
tajua miten oma lapsi kärsii tilanteesta. Aikuisen on aina oltava lapsen puolella, lapsi ei ole mitenkään vastuussa ihmissuhteiden laadusta, vain ja ainoastaan aikuinen.
Minä ihmettelen myös sitä, että jos nainen rakastaa miestä/mies naista, miten voi olla pitämättä oman rakkaansa lapsesta, joka on tälle rakkaalle kuitenkin erittäin tärkeä ihminen!
Ja väännä vielä yksi kersa tuohon kuvioon ...Mielestäsi minun pitäisi siis luopua kodistani, rakastamastani miehestä ja sotkea vielä oman lapsenikin elämä muuttamalla vain sen takia, että tähän asiaanko ei ole olemassa muuta ratkaisua? Ap
Ei jaksa kiinnostua lapsen kanssa olemisesta? No luuletko sen jotenkin mystisesti muuttuvan jahka sinä pykäät hänelle uuden mukelon? Miehesi nyt vain ON isä sille pojalle, ja hänen kuuluu pojastaan vastuu kantaa. Äidillä on yhtäläinen oikeus lähteä vaatimaan isää lähivanhemmaksi, jos niin haluaa.
Sinun pitää vain nousta kaiken yläpuolelle ja ajatella olevasi aikuinen tässä tilanteessa. Sanon samaa kuin aiemmin kirjoittanut opettaja: kaikista lapsista työssäni olen oppinut pitämään, ja niitä lapsia on satoja. Aina välillä joku ärsyttää minua alkuun, ja mietin tuleekohan tästä mitään. Mutta joka ikisestä lapsesta olen löytänyt jotain ihanaa ja kaikista olen oppinut aidosti pitämään. Joskus se on vaatinut tietoista ponnistelua, oman aikuisuuden ja aseman muistamista.
Sinä pärjäät kyllä, poika ei tuossa kuviossa!
Hänelle varmastin on kaikkein kamalin tilanne se, että isän uudessä perheessä ei ole hänelle sijaa, rakkaudella.
Mistä luulet tuon inhon poikaa kohtaan tulevan?
Voisiko johtua mustasukkaisuudesta miehesi ex:ää kohtaan?
Tätä voisi hyvinkin selvitellä psykologin kanssa. Voisit vielä oppia välittämään tuosta lapsesta, jos pääsisit tuosta oletetusta mustasukkaisuuden peikosta eroon. Poika on sen symboli tällä hetkellä.
Ilman, että kohtaat ongelman suhteenne voi olla kenellekään teistä tyydyttävä.
Toivoa varmasti on kuitenkin, koska tiedostat ongelmasi. Tsemppiä sen selvittelyyn!