Minulla on bipolaarihäiriö. Kysyttävää?
Kommentit (15)
1. Olen ollut sairaalassa, kerran.
2. Syön säännöllisesti lääkkeitä, joskin määrää vaihtelen jonkin verran tarpeen mukaan.
3. Tunnistan nykyään, mutten pysty hallitsemaan.
4. Diagnoosi tuli vasta sairaalassa, olin 26v.
5. Varmaan sairastuin lapsena eräiden traumojen myötä, pikkuhiljaa paheni. Terveet jaksot on aina olleet hyviä ja pitkiä.
ja sairaalaan joutumisesta. Hakeuduitko itse? Olitko maniassa vai depressioissa?
Masennuksen takia. Menin itse kun alkoi junarata houkuttaa vähän liikaa.
Minulla ehkä pieniä oireita eli en saa talvisin pimeään aikaan nukuttua juurikaan ja olen koko ajan pirun väsynyt. Oletko muuten energinen? Minulla on meinaa muuten sitten energiaa enemmän kuin kellään.
Eli minkälainen lääkitys sulla on?
alusta asti hoitomyönteinen? Mikä motivoi nyt huolehtimaan lääkityksestä, kun on pitkä hyvä kausi meneillään? Onko sulla muita apuja kuten terapiaa tms ollut/vieläkin.
4
Mulla se ei liity vuodenaikoihin. Jaksot on selkeitä. Kuukausia masennuksessa tai viikkoja maniassa. Siinä välillä yleensä ihan tavallisesti. Ehkä terveitä enemmän ahdistusta.
Lääkkeenä litium. Sairaalan jälkeen söin jos mitä psykoosilääkkeitä, lopetin kun olivat niin hirveitä, ja nyksä riittää. Lisäksi terapiaa koko ajan. V*tun kallista, mutta onneksi pääsin hoitoon.
Minulla ei ole koskaan ollut ketään joka olisi ollut hoitoon työntämässä. Tiesin että vaihtoehdot oli vähissä. Oikeastaan menin hoitoon, koska tiesin etten saisi itseäni tapettua kuitenkaan. Hoitomyönteinen aina, joo, ja se on aina auttanutkin.
Lapsi motivoi. Muuten olisin varmaan pari kertaa lopettanutkin lääkkeet. Jos nyt lopetan niin masis tulee heti ja sitä en tosiaan halua. Kaikkien pahojen kokemusteni jälkeen masennus on kaikista kauhein, selvä voittaja valovuosien päässä mistään muista tuskista.
Sukulaiseni on selkeästi bipolaarinen, mutta hän kieltäytyy kunnollisesta hoidosta. Napsii vaan sekaisin piristäviä, rauhoittavia ja unettavia.
Masennusvaiheen aikana hän makaa sängyssä hiukset likaisina, maanisen vaiheen aikana puhuu tauotta, terrorisoi koko lähiympäristöä, shoppailee holtittomasti ja käyttäytyy ajoittain hyvinkin aggressiivisesti.
Koetko, että sairaalajaksosta oli sinulle apua? Seurattiinko esim. sitä, että lääkityksesi tepsi nimenomaan sinun oireisiisi?
Sairaalaanhan ei niin vaan marssita, että pitää olla joku jakso pahasti päällä että sinne pääsee. Itselle siitä oli ehdottomasti hyötyä. Pääsin pois omasta luukusta eri ympäristöön, hoitoon ja lääkitykseen ja seurantaan. Siitä oli tosi paljon apua. Ei sairaalaan menoa ainakaan pelätä kannata, vaikka kyllä itsekin mietin sitä leimaa minkä se tuo mukanaan. Mutta enpä minä ole siitä juuri kenellekään kertonut.
Pelkillä lääkkeillä ei tätä tautia pysty hallitsemaan, ainakaan itse en pysty. En käytä enää mitään muuta kuin litiumia. Vanhat lääkkeet olen vetänyt vessasta, repinyt reseptit ja uusia en huoli, koska lääkkeet on helpoin tapa tappaa ittensä enkä halua sitä tehdä joten en pidä niitä saatavillakaan.
Itse en saanut diagnoosia kuin sairaalassa. Jostain syystä ei onnistunut kunnan psykologilta? Sen vielä lisään että masennuslääkkeet pahentaa asiaa huomattavasti, eli väärä diagnoosi ja väärät lääkkeet voi viedä syvemmälle.
Minulla ehkä pieniä oireita eli en saa talvisin pimeään aikaan nukuttua juurikaan ja olen koko ajan pirun väsynyt. Oletko muuten energinen? Minulla on meinaa muuten sitten energiaa enemmän kuin kellään.
Onko siis univaikeuksia?
Maniajaksoissa nukun tosi vähän, pari tuntia yössä tai en ollenkaan, joinain öinä kuitenkin 6 tuntia, vaihtelee. Ne jaksot on lyhyitä, muutaman viikon.
Masennuksessa nukun koko ajan, tai "horrostan" punkan pohjalla. Mutta se ei liity vuodenaikoihin. Masennus voi kestää monta kuukautta, melkein vuoden parhaimmillaan.
Hyvä, että sairaalajaksosta oli sinulle apua.
Soitin sukulaiseni asuinalueen psykiatriseen sairaalaan ja kysyin toimintaohjeita. Sukulaiseni diagnoosista ei ole mitään epäilystä, mutta ikävä kyllä henkisesti sairasta ihmistä ei saa hoitoon, jos hän ei myönnä olevansa sairas. Pakkokeinoihin turvautuminen tuntuu turhan radikaalilta teolta. Pakkohoidon kriteerit ovat kyllä ajoittain täyttyneet.
Toivon, että sinun sairautesi pysyy lääkityksen jne. avulla kurissa ja voit mahdollisimman hyvin.
Hyvä, että sairaalajaksosta oli sinulle apua.
Soitin sukulaiseni asuinalueen psykiatriseen sairaalaan ja kysyin toimintaohjeita. Sukulaiseni diagnoosista ei ole mitään epäilystä, mutta ikävä kyllä henkisesti sairasta ihmistä ei saa hoitoon, jos hän ei myönnä olevansa sairas. Pakkokeinoihin turvautuminen tuntuu turhan radikaalilta teolta. Pakkohoidon kriteerit ovat kyllä ajoittain täyttyneet.
Toivon, että sinun sairautesi pysyy lääkityksen jne. avulla kurissa ja voit mahdollisimman hyvin.
Nuo ovat kinkkisiä tapauksia. Tutkimusten mukaan pakkohoitoon laittaminen voi itsessään aiheuttaa syvän trauman. Voiko hoidosta olla silloin hirveästi hyötyä? Toisaalta, hoitoa tarvitseva ihminen joka ei itse ymmärrä tilaansa, voi tehdä tosi paljon vahinkoa itselleen ja muille. Olisin pakkohoidon kannalla kyllä ääritilanteessa.
Ehkä hänen pelkojaan hoidon suhteen voisi jotenkin pikkuhiljaa hälventää? Ohjata hoitoon silloin kun hän on tolkussaan?
Olin itse sairaalassa "masennusosastolla" jolla ei ollut riehuvia ja kuolaavia "hulluja" ollenkaan. heh. Ihan tavallinen sairaalaosasto. Mitä nyt itsaria yrittäviä laitettiin pari kertaa lepositeisiin hiljaiseen huoneeseen... :P ap
ootko ollu sairaalassa?
syötkö säännöllisesti lääkkeitä?
tunnistatko manian ja masennuksen itse?
miten ja milloin sait diagnoosin?
oletko aina ollut "hullu" vai puhkesiko tauti yhtäkkiä?