Montako korkeakoulutettua 30-vuotiasta tunnet, joilla on

ja ehkä muutamalla opiskelukaverilla. Vai oliko niilläkään vakipaikkaa... jaa eikä ollut kyllä ok-taloakaan. Olin siis ainoa meistä (nyt olen 35). Nyt (työ)kavereistani ei kellään n. 30-vuotiaalla ole kuin vakiduuni ja avioliitto...

eikä varmaan koskaan tulekaan. Taidan siis pidentää nuoruutta loputtomiin vai mikä se päättely tässä olikaan..?

Itselläni oli kolmekymmentävuotiaana loppututkinto, vakityö, avioliitto ja kaksi lasta. Mutat asuntona on vain kerrostalo ja tulee myös olemaan. Tosin uusi, hyvällä paikalla sijaitsevan kerrostaloasunnon hinnalta saisi vähän syrjemmästä kyllä vanhan omakotitalon tai tarpeeksi syrjään sellaisen voisi jopa rakentaa. Eli katson melkein täyttäväni kriteerit.

mutta omakotitalo? Sama kuin kysyisi, kuinka monella on jo Toyota Corolla ja kultainen noutaja. Ehkä tällaiset asiat eivät ole kaikkien tavoitteena? Eivät toki nuo muutkaan, mutta ne ovat yleisempiä ja varsinkin lapsien saamiselle on vain tietty aikaikkuna olemassa, sen jälkeen on myöhäistä.

Just tuli 30 täyteen. Jaloissa pyörii 6-v esikoispoika ja kolmivuotiaat kaksostytöt - aviomies, vakkariduuni ja omakotitalokin löytyy :D ja tosiaan kaveripiiristäni samanikäisistä ei löydy ketään samassa tilanteessa olevaa. Muumioksi en itseäni tunne, mutta aika usein joudun selitellä valintojani ja kuunnella kummasteluja. Välillä huomaa jengillä olevan lähtökohtaisesti se oletus, että olisin jäänyt jostakin paitsi (?) vakiintuessani ja hankkiessani lapsia nuorena. Aivan kuin koko opiskeluaika pitäisi pyhittää vain ja ainostaan bilettämiselle ja erinäiselle sekoilulle, eikä vakituista duunia hankittaisi ikinä ennen valmistumista.. Saatikka hankita lapsia "uraesteeksi".

Yliopisto-opinnot kauppatieteissä suoritin kuudessa vuodessa, johon sisältyi opiskelijavaihto ja lapsen syntymä. Oman alan töitä löytyi jo opiskeluaikana, gradua väänsin ollessani kotona esikoisen kanssa, samoihin aikoihin ostettiin se talo.