Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksei anoppi voi kertoa suoraan, ettei meidän perhe kiinnosta?

Vierailija
12.01.2012 |

Meillä on oikein hyvät välit anopin kanssa, ja pidän hänestä muuten, mutta ärsyttää todella, että hän ei voi suoraan sanoa, ettei pojan perhe kiinnosta.



Meillä on 3-v. lapsi, joka toivoisi kovasti, että mummo huomioisi hänet. Olemme tätä yrittäneet kovasti mummolle kertoa, mutta hän vetoaa aina väsymykseensä ja vanhuuteensa (62 v.), ei jaksa viettää aikaa lapsen kanssa eikä tulla käymään, eikä varsinkaan hoitaa lasta. Ihmeellisintä on, että hän jaksaa kuitenkin tehdä vaikka mitä muuta, ja on eläkkeellä.



Esim. viimeksi, kun kysyin, tulisiko anoppi katsomaan lasta pariksi tunniksi, kun minulla oli ultra (toinen lapsi tulossa), anoppi sanoi, ettei kyllä nyt mitenkään jaksa. Seuraavalla viikolla kuulin, että anoppi oli kuitenkin ollut koko viikon tyttärensä luona siivoamassa sillä aikaa, kun lapseton tytär oli miehensä kanssa lomalla.



Minun mielestäni kukin saa päättää, mihin aikansa käyttää, mutta en oikein ymmärrä, miksi anoppi ei voi suoraan sanoa, että meidän perheemme ja lapsemme eivät häntä kiinnosta. Minusta on aika ikävää yrittää jatkuvasti selitellä lapselle, miksi mummo ei tule hänen synttäreilleen, ei halua viettää lapsen kanssa aikaa eikä ole muutenkaan kiinnostunut. Lapsemme on hyvin käyttäytyvä ja rauhallinen, joten siitäkään ei voi olla kyse.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa tullut paljon vastauksia, eilen näytti siltä, ettei kukaan vastaa, niin menin nukkumaan. En tosiaan ole tästä aiemmin kirjoitellut, pahoittelut, jos ärsytän ottamalla vanhan aiheen esiin.



Mielestäni en ole kovin vaativa miniä. Kuten sanoin, tulemme anopin kanssa hyvin toimeen, enkä ole parin ekan yrityksen jälkeen (kieltäytyi) kysynyt häntä hoitajaksikaan. Kaksi kertaa on ollut pakon edessä hoitamassa, esim. toisella kerralla kun jouduin itse sairaalaan, anoppi oli muutaman tunnin. En vaatinut mitään muuta kuin että pitää lapsen hengissä ja antaa ruokaa.



Mieheni on kyllä asiaan yhtä pettynyt kuin minäkin, mutta hän ei halua sille mitään tehdä. Välillä aina vihjailee äidilleen, että olisi mukavaa, jos huomioisit lasta, mutta enimmäkseen mies vaan toteaa, että olkoon sitten omillaan.



Minusta on tosi outoa, että anoppi tuli esim. katsomaan esikoista vasta yli kuukauden kuluttua tämän syntymästä, vaikka asuu lähellä. Silloinkin tuli mieheni painostuksesta, ilmeisesti ei ollut erityisen kiinnostunut muuten.



Ja kyllä, lapsi kaipaa mummoaan, vaikka tämä ei erityisen läheinen olekaan.

Vierailija
2/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

miehen pitää keskustella asia selväksi äitinsä kanssa, jotta tiedätte tasan tarkkaan missä mennään. Turha sun on sotkeutua siihen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuulostaa että mummo ei vain tykkää lapsista. Miehesi sisko on siis lapseton, ja heillä tykkää olla vaikka siivoamassa..? Ku ei oo lapsia pyörimässä jaloiss.

Moni oikeasti ajattelee että ku on omat lapset kasvattanu, ni se riittää, eikä rakkautta vain välttämättä ole "toisten" lapsille. Jos vain ei ole lapsirakas.

Ei sille voi mitään.

Vierailija
4/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuulostaa että mummo ei vain tykkää lapsista. Miehesi sisko on siis lapseton, ja heillä tykkää olla vaikka siivoamassa..? Ku ei oo lapsia pyörimässä jaloiss. Moni oikeasti ajattelee että ku on omat lapset kasvattanu, ni se riittää, eikä rakkautta vain välttämättä ole "toisten" lapsille. Jos vain ei ole lapsirakas. Ei sille voi mitään.

Vierailija
5/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sitte voi myös olla, että jos ei oo niin lapsirakas, niin vaikka joskus sopiski että tulis kattoon lapsenlastaan, niin pelkää, että siitä tulee tapa.. Ei siis uskalla tulla hoitaan teidän lasta pariks tunnikskaan, ettette luule, että se passaisi useamminkin..

Vierailija
6/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että anoppi ei vaan tykkää lapsista. Kumma vaan, että on itse kuitenkin tehnyt 3 lasta, jos ei niistä tykkää. Tai ehkä on saanut tarpeekseen omien lasten kanssa... Mieheni on käsittääkseni ollut lapsena aika hankala tapaus, joten ehkä anoppi ajattelee, että miehen lapset ovat samanlaisia, vaikka lapsemme on tosiasiassa kiltti ja rauhallinen.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naureskelee vaan lapsen temperamentille ja saakin lapsessa esiin niitä herkkiäkin puolia ymmärryksellään. Luulen että anoppi ei teillä vaan jaksa enää lapsia ylipäätään.

että anoppi ei vaan tykkää lapsista. Kumma vaan, että on itse kuitenkin tehnyt 3 lasta, jos ei niistä tykkää. Tai ehkä on saanut tarpeekseen omien lasten kanssa... Mieheni on käsittääkseni ollut lapsena aika hankala tapaus, joten ehkä anoppi ajattelee, että miehen lapset ovat samanlaisia, vaikka lapsemme on tosiasiassa kiltti ja rauhallinen. ap

Vierailija
8/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä vaadit anoppia hoitajaksi, jotta hän huomioisi lapsen. Anopin mielestä se huomiointi on varmasti paljon vähemmän.



Eli teillä eivät nyt odotukset kohtaa. Sinä odotat jonkinlaista kotiapulaista, joka päästää sinut vastuusta ja vapauttaa energiasi parisuhteen hoitoon. Anoppi taas odottaa sitä, että te itse huolehditte lapsestanne ja hän on teillä käydessään vieraana.



Ymmärrän anoppia oikein hyvin: jos hän on

luvannut mennä siivoamaan tyttärelle niin on todella raskasta sen lisäksi olla teillä lastenhoitajana. Lisäksi 3v ei osaa kaivata sellaista, mitä ei ole, ellei siitä puhuta jatkuvasti. Ehkä mummoa inhottaa sekin, että olette opettaneet lapsenne kerjäämään huomiota jatkuvalla natkuttamisellanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä vaadit anoppia hoitajaksi, jotta hän huomioisi lapsen. Anopin mielestä se huomiointi on varmasti paljon vähemmän.

Eli teillä eivät nyt odotukset kohtaa. Sinä odotat jonkinlaista kotiapulaista, joka päästää sinut vastuusta ja vapauttaa energiasi parisuhteen hoitoon. Anoppi taas odottaa sitä, että te itse huolehditte lapsestanne ja hän on teillä käydessään vieraana.

Ymmärrän anoppia oikein hyvin: jos hän on

luvannut mennä siivoamaan tyttärelle niin on todella raskasta sen lisäksi olla teillä lastenhoitajana. Lisäksi 3v ei osaa kaivata sellaista, mitä ei ole, ellei siitä puhuta jatkuvasti. Ehkä mummoa inhottaa sekin, että olette opettaneet lapsenne kerjäämään huomiota jatkuvalla natkuttamisellanne.


En tiedä, miksi viitsin vastata tähän provoon, mutta vastaan kuitenkin.

Kyllä, huolehdimme itse lapsestamme, ja olemme pyytäneet anoppia erittäin harvoin hoitajaksi. Kutsumme anoppia nimenomaan kylään, esim. lapsen synttäreille, mutta ei jaksa tulla. Minä en todellakaan odota kotiapulaista enkä pyydä anoppia tekemään mitään muuta kuin tulemaan paikalle ja kiinnittämään huomiota lapseen.

Ja minusta on jotenkin kohtuutonta, että anoppi menee viikoksi siivoamaan aikuiselle tyttärelleen sillä aikaa kun tämä lomailee, mutta ei jaksa hoitaa lasta paria tuntia.

Tunnetko minut, kun noin tarkkaan pystyt kuvailemaan natkuttamistani? Toivottavasti sinusta ei tule kellekään anoppia.

ap

Vierailija
10/31 |
12.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

se sama tyypi TAAS???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
12.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

se sama tyypi TAAS???


En ole aiemmin tästä aiheesta tänne kirjoittanut, olen pahoillani, jos joku muu on.

ap

Vierailija
12/31 |
12.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen se sama tyyppi, mutta älä nyt sekoita aloittajaa minuun: ma anoppini, lasteni ainoa mummo, sanoi ihan suoraan, päin naamaa, että pojan perhe ei kiinnosta, hän rakastaa vain tyttären perhettä ja aikoo olla mummo vain tyttären lapsille!

Eli ap, mieti kahdesti haluatko kuulla anopiltasi suoraan nuo sanat, ei nimittäin kuulosta kivalta lainkaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sulle ole jo kolmessa ketjussa sanottu suoraan, että olet häiriintynyt.



Miksi sen anopin nimenomaan pitäisi hoitaa lastanne, ap?

Vierailija
14/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitä jos kuitenkin ottaisit asian suoraan puheeksi anopin kanssa? Sanot, että pikkuinen kovasti tahtoisi tavata ja viettää aikaa mummin kanssa. Tuo nimittäin kuulostaa aika uskomattomalta, onko anopilla ja miehelläsi jotain selvittämättömä skismoja? Kyllä asia kannattaa rohkeasti ottaa puheeksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sulle ole jo kolmessa ketjussa sanottu suoraan, että olet häiriintynyt.

Miksi sen anopin nimenomaan pitäisi hoitaa lastanne, ap?

Mikä sinä olet sanomaan, minkälaisia asioita täällä saa vatkata? Minäkin olen lukenut nelosen ketjut ja ollut aivan järkyttynyt hänen anoppinsa toimista. Olen se, joka on ehdottanut järjestelmällisesti välien katkaisua. Minusta anopin käytös on niin loukkaavaa ja järkyttävää, että en ihmettelisi, vaikka nelonen vatvoisi tätä vielä 10 vuoden kuluttuakin. Niin tekisin minäkin! Täällä saa kertoa omista huolistaan, ja minun puolestani nelonen saa tehtailla aloituksia anopistaan vaikka päivittäin, jos se vain häntä auttaa ja hyödyttää. Tsempit neloselle!

Ap, ota asia puheeksi miehesi kanssa ja kysykää sitten vaikka suoraan anopilta, eikö halua tutustua lapsenlapseensa paremmin. Luultavasti anoppi kokee olevansa liian nuori mummoksi tai jotain vastaavaa... Tai sitten hänkin odottaa niitä tyttären lapsia... :(

Ei voi todeta kuin, että omat lapseni ovat suht onnekkaita, vaikka meilläkin anoppi priorisoi tyttären lapsia. Itsestäni ei tule koskaan epäreilua mummoa. Sen olen luvannut jo aiemmin ja tämäkin ketju taas vahvistaa sitä.

Vierailija
16/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun ongelma ratkeaa vain psykiatrilla - ja tämä on sanottu miljoona kertaa.

Vierailija
17/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä se uskalla tulla teille.

Tuli nyt vaan mieleen, että voisin itsekin vetäytyä ihan suosiolla poikani perheen elämästä jos miniä on kovin vaativainen, vaikea tai erilainen kuin minä.

Vierailija
18/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä se uskalla tulla teille. Tuli nyt vaan mieleen, että voisin itsekin vetäytyä ihan suosiolla poikani perheen elämästä jos miniä on kovin vaativainen, vaikea tai erilainen kuin minä.

valkkaatko sinä noilla perusteilla kaikki ystäväsi, joiden luona sopii kyläillä? Ei taida sitten paljon kavereita olla. Nyt on kuitenkin kyse omasta lapsenlapsesta ja jos ei edes synttärikutsua ota vastaan niin johan on tapaus!

Ap: ota asia rohkeasti puheeksi ensin miehen ja sitten anopin kanssa. Ihmettelen, miksei miehesi sinua tässä tue lainkaan?

t. itsekin anoppi

Vierailija
19/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä se uskalla tulla teille. Tuli nyt vaan mieleen, että voisin itsekin vetäytyä ihan suosiolla poikani perheen elämästä jos miniä on kovin vaativainen, vaikea tai erilainen kuin minä.

valkkaatko sinä noilla perusteilla kaikki ystäväsi, joiden luona sopii kyläillä? Ei taida sitten paljon kavereita olla. Nyt on kuitenkin kyse omasta lapsenlapsesta ja jos ei edes synttärikutsua ota vastaan niin johan on tapaus!

Ap: ota asia rohkeasti puheeksi ensin miehen ja sitten anopin kanssa. Ihmettelen, miksei miehesi sinua tässä tue lainkaan?

t. itsekin anoppi


ihmisten kanssa joista pidän ja joiden kanssa tykkään olla. Jos miniä sattuisi olemaan kovin erilainen niin tottakai välit jäisivät etäisemmiksi ja viileämmiksi. Miniähän on poikani ystävä ja rakastettu, ei minun.

Vierailija
20/31 |
13.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietenkin ystävät valitaan, enkä minäkään ainakaan pidä läheisiä välejä sellaisiin sukulaisiin, joista en pidä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kaksi