Sairastuin syöpään, miesystäväni vetäytyi täysin.

Vierailija kirjoitti:

on hienoja ajatuksia.

Jos miesystäväsi muuten ap on ihana, niin älä hylkää häntä siksi, että hän ei osaa tukea kriisissäsi. Elämä on kuitenkin pääosin muuta kuin sitä. Oman kokemukseni mukaan sillä tukeeko mies kriisissä vai ei, ei voi mitata suhteen syvyyttä tai hyvyyttä. Olin itse 25 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka oli kyllä vaikeuksissa tukemassa, mutta ei arvostanut minua naisena ja työssäni ja jopa halveksi ja oli vastuuton perheenisänä. Miesystäväni taas kannustaa ja tukee ja ihailee minua kaikilla tasoilla naisena, mutta jos minulle tulee vaikeuksia, niin helposti vetäytyy, kun ei tiedä miten asiaan suhtautua. Koen kuitenkin suhteen miesystävääni paljon syvempänä ja kaikin puolin hyvänä kuin aikoinaan avioliittoni. Sitä paitsi kun olen tukeutunut vaikeina hetkinä esim. ystäviini enemmän, niin yllättävä kyllä, kun akuutein ikävä tilanne on ollut ohi, kumppanini saattaa kysyä hyvinkin myötätuntoisesti, että vieläkö ne tietyt tyypit töissä on sulle inhottavia tai muuta sellaista.

Eli nauti siitä, että sinulla on hyvä mies, vaikka hän ei juuri nyt osaakaan auttaa kaipaamallasi tavalla, etsi muitakin ihmisiä tueksesi ja ota voimaa siitä rakkaudesta mitä miesystäväsi pystyy ja on sinulle tarjonnut.

Ja muista, että 90 % rintasyöpään sairastuneista on elossa ja terveitä viisi vuotta sairastumisestaan!

Komppaan sen verran että esittämäsi tilasto on totta. Se perustuu kuitenkin 2010 tilastoon ja hoidoissa on menty senkin jälkeen vielä parempaan suuntaan!

Ex-mies ei tukenut lainkaan joutuessani kriisiin. En osannut antaa anteeksi sitä ajanjaksoa. Olisi pitänyt erota heti. Jatkossa teen niin, jos huomaan joutuneeni henkisen väkivallan kohteeksi oli tilanne mikä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisitko vertaistukea? Rinnalla kulkijaa, samassa liemessä lilluvaa? Olen saanut samaisen diagnoosin marraskuussa. Leikkaus takana, sytot edessä. Hieman hirvittää. Syöpäyhdistyksen kokoontumisessa kertailleen kävin. Olin nuorin, muut +-20 vanhempia. Tsemppiä hoitoihin :)

Ajatus vertaistuesta on hieno, en vaan tiedä, miten osaisin tukea nyt oikein ketään. En mä toki nyt missään itsesäälin syövereissä loju, mutta asia on vielä niin tuore, että en oikein usko vielä musta olevan kenellekään samassa tilanteessa olevalle tueksi. Kiitos ehdotuksesta ja anteeksi toistaiseski kyvyttömyydestäni sellaiseen sitoutua.

Sain tiedon siis hiljattain vasta, mulla on leikkaus maanantaina. Mutta kesti kolmen näyttöönoton verran, ennen kuin diagnoosin sain, joten sitä kautta miehen suhtautumista olen tässä jo viikkoja seurannut.

Kiitos teille kaikille paljon lämpimistä viesteistä, harkitsen tuota vertaistukea leikkauksen jälkeen, nyt kaikki tuntuu niin vieraalta, pelottavalta ja oudolta vielä.

Ap

Idea siinä vertaistuessa on se, että sinä voit saada sitä nyt vaikkapa jo parantuneilta entisiltä syöpäpotilailtakin tarvittaessa jotka ovat jo käyneet tuon kaiken läpi. Kaikille se ei tosiaankaan sovi mutta moni on hyötynyt myös merkittävästi sellaisesta.