Lue keskustelun säännöt.
Jaahas, jatkoajalle mennään sit... ja käynnistys pelottaa.
11.01.2012 |
Eka synnytys oli pitkä ja vaikea, ja oksitosiinia kului. Ajattelin, että voi kun ei tarttis tokan kanssa kärvistellä samalla tavalla. Mutta nyt on sitten laskettu aika ohitettu, eikä minkäänlaisia synnytystuntemuksia vielä. Käynnistystä odotellessa - se taitaa olla vielä tuskaisempaa kuin luonnostaan käynnistynyt synnytys?
Aika tappiomieliala alkaa olla, pliis lohduttakaa!
Kommentit (25)
Se mun kätilö oli aika tiukka täti, ja komensi vaan, että et nyt lähe mihinkään hillumaan. Kilttinä ihmisenä tottelin, ajattelin, että kai se tietää. Nyt osaan ehkä olla vähän "vaativampi asiakas" ja ainakin kysyä miksi.Sormet ristissä, että ei tulis se sama kätilö, se ei ollut mikään empatian huippu...
ap
olla vaativampi asiakas, kun on muutama kokemus plakkarissa, ja kannattaakin olla! Mun synnytyksessä yksi kätilö (vuoro siis vaihtui monesti) käski mua olla kuluttamatta voimia "huutamiseen" (vai mitähän sanaa käytti?), kun mumisin supistusten aikana. En jaksanut vastata sille mitään, jatkoin vaan, koska mua se mumina auttoi.
Sanoisin, että kyllä kannattaa hillua, jos vaan suinkin pystyy! Mäkin sain sitten hillua epiduraalin kanssa, kun tarpeeksi ruikutin ;)
Vaikka itse olisinkin halunnut kokea vähemmän lääkkeellisen synnytyksen (en siis oikeastaan olisi ainakaan tuossa vaiheessa halunnut epiduraalia), suosittelen sulle, että vaadit kaikki mahdolliset mömmöt! Jos kipu on noin kova, tuskin synnytyskään etenee kunnolla.
Tsemppiä! Kirjoita vaikka muistiin mietteitäs ja kerro sitten kaikki mieleentuleva kätilölle.
Täällä av:lla olen lukenut, miten noloa on mennä synnyttämään "toivelistan" kanssa, mutta toisaalta, mitä sitten? Pitäkööt minua ihan niin nolona kuin haluavat, enpähän heitä heti uudelleen vaivaa :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla eka käynnisty luomusti ja kesti 22 tuntia. Supisteli säännöllisesti, mutta ei vaan millään auennut. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuitenkin.
Kakkosta käynnisteltiin etuajassa vk. 38 kolme päivää laittamalla niitä murusia (kai se sitä Cytotecia oli) kohdunsuulle. Oksitosiinia tarvittiin myös. Ei ollut kyllä ollenkaan niin paha kun eka, kun tiesi mitä on tulossa, eikä jännittänyt. Naureskelin ja tanssahtelin supistusten välissä, kun oltiin siirrytty synnytyssaliin. Homma kesti lopulta vain 7 tuntia.
Tsemppiä!
En olisi ikinä uskonut, että av:lla saa näin kannustavia vastauksia, eikä yhtään vittuilijaa. Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää :)
Voi kun menis vaan nopeasti koko homma, kauheaa kipuakin kestää jotenkin, kun tietää, että se kestää rajallisen ajan.
ap
niin kauan kun ei ollut sietämätön kipu. Mutta kätilö pakotti makaamaan sängyssä, en muista millä se sitä perusteli vai perusteliko ollenkaan.
Muakin yritettiin pakottaa mutta en suostunut. Poistuin sängystä väkisin ja sanoin että lukittaudun vessaan ja synnytän siellä jos liikkumistani yritetään rajoittaa.
ja sitten siitä käynnistetystä. Luonnollinen synnytys viikoilla 41+6 oli ihana kokemus. Esikoinen syntyi 10h supistusten alkamisesta. Menin sairaalaan vasta kun olin jo 8-9cm auki, pian jo ponnistin pojan maailmaan. Mitään kivunlievitystä en ennättänyt saada - toisaalta en tarvinnutkaan.
Se käynnistys sen sijaan. Minulta meni vedet viikolla 36+5. Synnytys ei lähtenyt kuitenkaan käyntiin, supistuksia ei tullut lainkaan. Kun vesien menosta oli kulunut kyllin kauan, sain sytotecin suun kautta. Lähtötilanne oli nollassa, eli paikat ihan kiinni, ei lainkaan pehmenneet. Supistukset alkoivat 30 min lääkkeen oton jälkeen. Ja sen jälkeen supistus olikin päällä käytännössä 2 tuntia. Kohtu kramppasi aivan kamalasti, supistukset repivät kohdunsuuta auki kuin veitsellä viiltäen. Olin kauttaaltani hiestä märkä, kipu oli SIETÄMÄTÖN. Ensimmäisestä supistuksesta siihen että lapsi syntyi, kului 1h 45min. Ja niin pitkään tuntui että repeän lantiosta keskeltä kahtia, ja todella että joku repii alapäätä puukolla. Kivunlievitystä en saanut, koska "eihän se nyt vielä voi se lääke vaikuttaa" ja "voi rouva kun synnyttämisen kuuluu sattua" ja "ensin kyllä pitää kokeillä näitä lääkkeettömiä kivunlievityksiä...Jos toisin sinulle jumppapallon tai menisit suihkuun?". Kyllä - olen tosi katkera siitä miten minua kohdeltiin. Lapsi oli vähällä syntyä osastolle kun kukaan ei uskonut että olen oikeasti kipeä, ja synnytys todella etenee niin vauhdilla nollatilanteesta siihen että olen täysin auki ja alkaa työnnättää. Kokemus oli niin kamala, niin hallitsematon ja hirveä, että oikeasti luulin kuolevani. Huusin vauhkona salissa apua, kun kohtuni TYÖNSI itsestään lasta ulos kun kätilö sanoo että "älä ponnista!!!".... TOinen kätilö siihen totesi, että " ei taida äiti mahtaa mitään, kohtu tekee kaiken työn"...
Että joo. Tämä ap on varmaan hirveintä mitä toinen äiti voi sinulle kirjoittaa, mutta näin kävi minulle. Joten VAADI vaikka huutaen ja kiroten kivunlievitystä jos tulet kipeäksi. Ei kenenkään tulisi synnyttää kuten minä synnytin. Olin pitkään sitä mieltä, että en enää ikinä - IKINÄ - synnytä, kun tuosta koettelemuksesta selvisin... Ehkä ensi kerralla ei kävisi yhtä hyvä tuuri? Mutta nyt kun lapsi on reilun vuoden ikäinen, alan pehmetä ajatukselle että meille vielä joskus tulee vauva.. ;) Niin ne kauhut vaan unohtuu... :) Ei varmaan pitäisi lainkaan muistella niitä näin :)
Mutta kaikkea hyvää sinulle, toivotaan että vauva lähtee itsestään syntymään! Kyllä luonnollinen synnytys ja supistukset on vaan ihan eri maata kuin lääkkeellä keinotekoisesti aikaan saadut.