päiväkodit ovat niin vanhanaikaisia!
Olin tänään tutustumassa (3.päivää) lapseni päiväkotiin ja voihan puuh. Alkuviikosta vielä ajattelin, että ihan hyvä paikkahan tämä on jne..
Nyt, kun olimme vähän pidemmän päivän, niin tuli huomattua miten laitosmaista toiminta on. Lapset istuvat omilla, merkityillä paikoillaan ja hoitajat jakavat ruuat nenän eteen. Ei kysytä, että kuinka paljon ottaa tai miten ruokansa haluaisi.. standardiannos kaikille, ketään ei rohkaistu syömään tai autettu muutenkaan (2-4-vuotiaiden) ryhmä. Lapset istuivat rauhallisesti ja odottivat saavansa ruuan, samoin ruokailun jälkeen odottivat pastillia ja sitä että lähes kaikki ovat jo syöneet.
Sen jälkeen kipitetään käsipesulle, vessaan ja nukkumaan (hoitajat auttavat *liukuhihnameiningillä*). Ei mitään toimintaa, opetusta, kasvatusta tms. Lapsille annetaan ruokaa, hoidetaan vessa-asiat, puetaan ja riisutaan ulos. Eipä juuri muuta.. Tämäkö sitä varhaiskasvatusta nyt on?
Kommentit (65)
siihen on sovittu kelloaika keittiön kanssa. Ruuan on oltava väh. 60C astetta, jotta tietyt mikrobit eivät pääse lisääntymään ja ruokamyrkytyksen vaara pienenee. Jos päiväkodissa lapset saisivat syödä milloin haluaisivat, miten taataan, että ruoka pysyy oikean lämpöisenä? Jos lapset saavat koskea itse ruokaan, kuka takaa, ettei inhottavat vatsataudit ja kuumetaudit pääse leviämään toisten lasten ruuan välityksellä? Miksi suomessa lasten täytyisi olla omatoimisia pienestä pitäen? Pitäisikö 3vuotiaankin annostella itselleen ruoka, voidella leipä, kaataa maidot mukiin ja kantaa kaikki pöydän ääreen, etsiä vapaa ruokapaikka, hoitaa kaikki astiat pois ja ottaa itse pastilli? Missä on aikuisten antama hoiva ja huolenpito?
Hienosti onnistuit, hyvin sait lautasen pöytään jne.
Eikä sitä 60-asteista ruokaa voi syödä, siinä polttaa suunsa, joten ei se ruoka koko aikaa ole 60C missään, ei edes kahviloissa ja ravintoloissa, eikä sielläkään ruokamyrkytykset jyllää.
Kyllä 3v osaa jo kaiken tuon luettelemasi, ja on ylpeä osaamisestaan. Mutta osaa vain, jos annetaan oppia. Jos kieltää koko ajan, kasvattaa lapsen, josta ei ole edes oppimaan.
Miten 2-vuotiaat voisivat ottaa ruoan itse? Siinähän olisi puolet lattialla, annokset joko liian pieniä tai suuria, eikä ruokarauhasta olisi tietoakaan. Sama koskee 3-vuotiaita ja vielä 4-vuotiaitakin. Yhteen ruokailuun menisi suunnilleen koko päivä, kun pienet ottaisivat itse siellä ruokaa. Kenen kotonakaan muka 2v ottaa itse kattilasta ruokaa? Hyvät pöytätavat eli tässä tapauksessa hiljaa ja rauhassa istuminen on ruokailun a ja o. Vai pitäisikö siinä pöydässä saada riehua ja leikkiä? Toimitaanko ap teillä niin kotona? Ihan ihmeellisiä mielipiteitä.
ei tosin kattilasta vaan pöydässä olevasta tarjoiluastiasta. Hyvät pöytätävat eivät ole hiljaa istumista vaan sitä, että ottaa muut huomioon ja keskustelee syömisen lomassa.
Lapset kasvatetaan elämää varten!
Erittäin hyvä, että lapset oppivat syömään rauhallisesti ja itse. Ruokailu ei ole leikkiaikaa, ja tuohonhan liittyvät kiinteästi hyvät pöytätavatkin - pöydässä ei riehuta. Miksi ihmeessä tuo on jotenkin negatiivista, että lapset tottelevat ja tehdään niin kuin on sovittu? Mitä siellä sitten ptiäisi tapahtua? Syöttää jokainen lapsi erikseen, vaikka 4-vuotias on jo täysin kykenevä syömään itse alusta loppuun? Maanitella jokaista syömään ja leikkiä vähän siinä ohella? En ymmärrä.
Kukaan ei sa ruokaa ennen kuin jokaine on hiljaa? Ruokapöydässä ei keskustella? Ruoka tuodaan annoksina, kaikille sama, kaikki on pakko syödä. Ruokajuomaa ei saa valita.
Jopa vankilassa on vapaampaa kuin päiväkodissa.
Miten 2-vuotiaat voisivat ottaa ruoan itse? Siinähän olisi puolet lattialla, annokset joko liian pieniä tai suuria, eikä ruokarauhasta olisi tietoakaan. Sama koskee 3-vuotiaita ja vielä 4-vuotiaitakin. Yhteen ruokailuun menisi suunnilleen koko päivä, kun pienet ottaisivat itse siellä ruokaa. Kenen kotonakaan muka 2v ottaa itse kattilasta ruokaa? Hyvät pöytätavat eli tässä tapauksessa hiljaa ja rauhassa istuminen on ruokailun a ja o. Vai pitäisikö siinä pöydässä saada riehua ja leikkiä? Toimitaanko ap teillä niin kotona? Ihan ihmeellisiä mielipiteitä.
ei tosin kattilasta vaan pöydässä olevasta tarjoiluastiasta. Hyvät pöytätävat eivät ole hiljaa istumista vaan sitä, että ottaa muut huomioon ja keskustelee syömisen lomassa.Lapset kasvatetaan elämää varten!
miten 2v "huomioi toisia ja keskustelee". Leikkimiseksihän se menisi. Eiku niin, av-mammojen sofistikoituneet parivuotiaat keskustelee jo ties mistä;)
Muuten en jaksa nyt aiheesta vängätä, mutta päiväkodissa lapset eivät voi ruokailla eri aikaan, koska ruoka on ensinnäkin valmista/lämmintä tiettyyn aikaan ja toiseksi tiskit pitää ehtiä tiskata ennen seuraavan ruokailun valmisteluja jne. Keittiössä yleensä on vain yksi työntekijä, sinänsä ihme että isojenkin päiväkotien ruokailut sujuvat niinkin kivasti kuin sujuvat.
ja yhdessä päiväkodissa se on 10.45, toisessa 11.00 ja kolmannessa 11.15. Silti se on kaikki samaan aikaan tehtyä ja siis tarkoillaa eri aikaan. Miksi lapset eivät päiväkodissa voisi syödä eri aikaan, jos he eri päiväkodeissa voivat syödä eri aikaan?
kun lapsi saa itse harjoitella, tehdä ja valita tarkoituksenmukaisissa tilanteissa. Siksi lapsen aktiivisuutta ja omatoimisuutta tuetaan, koska se vaikuttaa lapsen aloitteellisuuteen myöhemminkin. Lapsen on hyvä havaita, että on asioita, joihin hän pystyy itse vaikuttamaan. Karrikoiden voisi sanoa, että näin ei kasva niitä uusavuttomia, jotka odottavat sossun tekevän kaiken puolestaan.
Fiksu hoitaja kyllä huomaa, milloin lapsi tarvitsee rohkaisua ja kannustusta ja pystyy sen avulla tekemään itse asioita, mitä nippanappa itse osaa ja milloin lapsi tarvitsee apua. Se että lapsi kokee oppivansa ja osaavansa lisää lapsen itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa, ja tukee lapsen kehitystä. Liian vaikeita ja siten turhauttavia asioita lapselta ei pidä edellyttää.
Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä!
Miten 2-vuotiaat voisivat ottaa ruoan itse? Siinähän olisi puolet lattialla, annokset joko liian pieniä tai suuria, eikä ruokarauhasta olisi tietoakaan. Sama koskee 3-vuotiaita ja vielä 4-vuotiaitakin. Yhteen ruokailuun menisi suunnilleen koko päivä, kun pienet ottaisivat itse siellä ruokaa. Kenen kotonakaan muka 2v ottaa itse kattilasta ruokaa? Hyvät pöytätavat eli tässä tapauksessa hiljaa ja rauhassa istuminen on ruokailun a ja o. Vai pitäisikö siinä pöydässä saada riehua ja leikkiä? Toimitaanko ap teillä niin kotona? Ihan ihmeellisiä mielipiteitä.
ei tosin kattilasta vaan pöydässä olevasta tarjoiluastiasta. Hyvät pöytätävat eivät ole hiljaa istumista vaan sitä, että ottaa muut huomioon ja keskustelee syömisen lomassa. Lapset kasvatetaan elämää varten!
miten 2v "huomioi toisia ja keskustelee". Leikkimiseksihän se menisi. Eiku niin, av-mammojen sofistikoituneet parivuotiaat keskustelee jo ties mistä;)
teillä leikittäisi ruokapöydässä. Kasvatus on taitolaji, kaikista ei ole siihen ja silloin sinun tavallasi luulee, että kaikki muut ovat yhtä avuttomia kuin itse on.
Eli kun sinun lapsesi leikkii ruokapöydässä, on se kokonaan sinun ansiotasi.
Erittäin hyvä, että lapset oppivat syömään rauhallisesti ja itse. Ruokailu ei ole leikkiaikaa, ja tuohonhan liittyvät kiinteästi hyvät pöytätavatkin - pöydässä ei riehuta. Miksi ihmeessä tuo on jotenkin negatiivista, että lapset tottelevat ja tehdään niin kuin on sovittu? Mitä siellä sitten ptiäisi tapahtua? Syöttää jokainen lapsi erikseen, vaikka 4-vuotias on jo täysin kykenevä syömään itse alusta loppuun? Maanitella jokaista syömään ja leikkiä vähän siinä ohella? En ymmärrä.
Kukaan ei sa ruokaa ennen kuin jokaine on hiljaa? Ruokapöydässä ei keskustella? Ruoka tuodaan annoksina, kaikille sama, kaikki on pakko syödä. Ruokajuomaa ei saa valita.Jopa vankilassa on vapaampaa kuin päiväkodissa.
asioissa eri lailla kuin aikuiset. Ei oikein voi verrata noin. Lapsille rutiinit tuovat turvaa, voivat sitten kotona opetella ottamaan itse ruokaa jne. Päiväkodeissa siihen tuskin on aikaa tai resursseja tai viittä kattilallista ylimääräistä ruokaa, kun puolet lentää lattialle kun taapero koettaa itse ottaa.
sun mielestä niiden pitäisi joka kerran alkaa tapella kuka istuu kenenkin vieressä?
et ole realistinen. sulla taitaa olla yksi lapsi. Tee nyt edes toinen ja ehdottele sitten noita juttuja.
Miten 2-vuotiaat voisivat ottaa ruoan itse? Siinähän olisi puolet lattialla, annokset joko liian pieniä tai suuria, eikä ruokarauhasta olisi tietoakaan. Sama koskee 3-vuotiaita ja vielä 4-vuotiaitakin. Yhteen ruokailuun menisi suunnilleen koko päivä, kun pienet ottaisivat itse siellä ruokaa. Kenen kotonakaan muka 2v ottaa itse kattilasta ruokaa? Hyvät pöytätavat eli tässä tapauksessa hiljaa ja rauhassa istuminen on ruokailun a ja o. Vai pitäisikö siinä pöydässä saada riehua ja leikkiä? Toimitaanko ap teillä niin kotona? Ihan ihmeellisiä mielipiteitä.
ei tosin kattilasta vaan pöydässä olevasta tarjoiluastiasta. Hyvät pöytätävat eivät ole hiljaa istumista vaan sitä, että ottaa muut huomioon ja keskustelee syömisen lomassa. Lapset kasvatetaan elämää varten!
miten 2v "huomioi toisia ja keskustelee". Leikkimiseksihän se menisi. Eiku niin, av-mammojen sofistikoituneet parivuotiaat keskustelee jo ties mistä;)
teillä leikittäisi ruokapöydässä. Kasvatus on taitolaji, kaikista ei ole siihen ja silloin sinun tavallasi luulee, että kaikki muut ovat yhtä avuttomia kuin itse on.
Eli kun sinun lapsesi leikkii ruokapöydässä, on se kokonaan sinun ansiotasi.
..mutta miehen lapset meillä käy, ja jos kukaan ei ole vahtimassa tai katsomassa, niin aika äkkiä ruokailu unohtuu ja pelleily alkaa. Sellaista se nyt vain on.
Erittäin hyvä, että lapset oppivat syömään rauhallisesti ja itse. Ruokailu ei ole leikkiaikaa, ja tuohonhan liittyvät kiinteästi hyvät pöytätavatkin - pöydässä ei riehuta. Miksi ihmeessä tuo on jotenkin negatiivista, että lapset tottelevat ja tehdään niin kuin on sovittu? Mitä siellä sitten ptiäisi tapahtua? Syöttää jokainen lapsi erikseen, vaikka 4-vuotias on jo täysin kykenevä syömään itse alusta loppuun? Maanitella jokaista syömään ja leikkiä vähän siinä ohella? En ymmärrä.
Kukaan ei sa ruokaa ennen kuin jokaine on hiljaa? Ruokapöydässä ei keskustella? Ruoka tuodaan annoksina, kaikille sama, kaikki on pakko syödä. Ruokajuomaa ei saa valita.Jopa vankilassa on vapaampaa kuin päiväkodissa.
ehkä näin. Mutta todennäkköisesti työntekijöiden suhde vankeihin on parmepi kuin päiväkodeissa tai kouluissa.
eikä siitä mitään härdelliä synny. Jossain taas näyttää syntyvän, vaikka ei olla edes kokeiltu ja harjoiteltu.
Aika paljon se on paikasta kiinni mitä koetaan voivan tehdä ja mitä ei.
En ymmärrä päiväkoteja, missä lasten pitäisi istua tuppisuina syömässä. Ei missään muuallakaan niin syödä, edes ryhmässä. Jos vaan tilat ovat sellaiset, ettei normaali jutustelu lisää melutasoa liiaksi. Yleensä näin ei ole.
ja "pelleilemään", vaan aikuinen on siinä pöydässä mukana ohjaamassa toimintaa. Jos sinun veljesi lapset jätetään yksin syömään ja he pelleilevät, ei siitä pidä vetää johtopäätöksiä koskemaan muiden ruokailutilanteita!
Erittäin hyvä, että lapset oppivat syömään rauhallisesti ja itse. Ruokailu ei ole leikkiaikaa, ja tuohonhan liittyvät kiinteästi hyvät pöytätavatkin - pöydässä ei riehuta. Miksi ihmeessä tuo on jotenkin negatiivista, että lapset tottelevat ja tehdään niin kuin on sovittu? Mitä siellä sitten ptiäisi tapahtua? Syöttää jokainen lapsi erikseen, vaikka 4-vuotias on jo täysin kykenevä syömään itse alusta loppuun? Maanitella jokaista syömään ja leikkiä vähän siinä ohella? En ymmärrä.
Kukaan ei sa ruokaa ennen kuin jokaine on hiljaa? Ruokapöydässä ei keskustella? Ruoka tuodaan annoksina, kaikille sama, kaikki on pakko syödä. Ruokajuomaa ei saa valita. Jopa vankilassa on vapaampaa kuin päiväkodissa.
syödään kaikki samaa ruokaa, jonka tarjoilija saattaa tuoda annoksina pöytään ;) Eikä siinä valita viinejä, vaan pöydässä on vesikannu.
Saa toki jättää ja luulisin, etä myös päiväkodissa saa, vaikka ensin kannustetaankin syömään. Ja päiväkodissa saa halutessaan lisääkin!
Ja kaikissa yli 3v ryhmissä lapset hakevat ruuan kärryltä, jonka ääressä aikuinen kysyy paljonko laitetaan jne ja lapsi itse vie lautasen pöytään, pilkkoo taitojensa mukaan ruuan pienemmäksi ja syö itse.
Ruuan läpötila on tärkeä asia ja sitä seurataan kausittain.
Kapea käsitys monella päiväkodista; jos ruokaa ei itse saa annostella, niin kaikki omatoimisuus tapetaan? Omatoimisuuteen kannustaminen on sitä oikeaa hoivaa? 22 pientä lasta osaavat kyllä selviytyä itse ruokatilanteista? Ruokailutilanne päiväkodissa se paikka, missä opitaan uutta, luodaan itsetuntoa jne.
Koti on lapsen paras paikka ja kotihoito parasta lapsille. Kotona ruokailutilanteet ehdottomasti erilaiset kun päiväkodissa ja tulevassa koulumaailmassa.
- lapseni päiväkodissa pienemmille matalampi pöytä
- syömään päästään nopeammin kuin silloin, jos jokainen arpoo paikkaansa ja kenen vieressä milloinkin haluaa istua (=jää hiukan enemmän aikaa muille aktiviteeteille, mitä ap:kin toivoi)
- jos joidenkin lasten meno keskenään menee riehumiseksi tai pelleilyksi, voidaan nämä alunperin siirtää erilleen jatkoa varten
Ja usein kuulen 4-vuotiaalta mitä ruokapöydässä on "open" kanssa juteltu eli kyllä siinä ylläpidetään myös sitä sosiaalista kehittymistä eli pöytäkeskusteluja ;)
mutta kaikkeen ei tosiaan ole varaa :(
Silti ainakin lapsemme isossa helsinkiläispäiväkodissa on viikottainen jumppa, lauluhetki ja kädentaitojen päivä. Joskus käydään retkillä lähialueilla ja muutaman kerran vuodessa teatterissa ihan julkisilla.
Silti joku päivä tai viikko voi uudelle ihmiselle näyttäytyä juurikin pukemisena, riisumisena, nukkumisena, vessakäynteinä ja ruokailuna.....
Ja lapset ryhmässä 2-4v.
tiedän kyllä, että resurssit eivät riitä kovin yksilölliseen huomioimiseen, mutta onko se joku kiveen hakattu juttu? Minusta ryhmän lapsimäärä voisi pienentää ja/tai henkilökuntamäärää lisätä. Tässä päiväkodissa ei kyllä anneta kovin paljon tilaa yksilöllisyydelle.
Sun tosiaankin pitäisi sitten itse maksaa aika paljon lisää, koska kunnilla ei tunnu olevan tähän varaa. Jos olisi enemmän ihmisiä, se maksaisi toki sen lisämäärän palkan verran. Jos taas pienemmät ryhmät, tarvittaisiin niitä ryhmiä lisää ja ryhmille sitten tilat ja henkilökunta.
Esimerkiksi sisälle tultiin yhtä aikaa, vaikka muutamalla lapsella oli hyvä leikki kesken. Ei se kauheasti vaatisi suunnitelmaa, jos osa ryhmästä menisis sisälle riisumaan ja osa vielä jäisi vähäksi aikaa jatkamaan hyvin sujuvia leikkejä. Lisäksi eteisessä huhkitaan taas lapset liukuhihnalla pois vaatteista, luulisi, että olisi helpompaa jos olisi vähemmän lapsia, voisi lapsetkin saada aikaa omatoimiselle riisumiselle tms..
Kyllä se silti vaatii enemmän suunnitelmaa kuin ymmärrätkään. Jos ryhmässä on kolme aikuista, voi heistä joku olla ensinnäkin poissa. Jos ei ihan sairaana tai muuten poissa, voi olla palaverissa tai hoitamassa ryhmän asioita toimistossa tms. Lapsia ei saa jättää yksin pihaan, joten toisen aikuisen pitäisi sitten jäädä ulos. Sisälle jäisi yksi aikuinen hoitamaan muut lapset riisumaan, vessaan, ruokapiiriin ja syömään. Kuulostaako kohtuulliselta, parin lapsin leikkitilanteen vuoksi?
Lisäksi jos kaksi lasta saa jäädä ulos leikkimään, haluaa kolme muutakin jäädä. Sitten tuleekin kiistaa siitä kenen vuoro nyt olisikaan jäädä ja kenen leikki oli niin hyvä että saa jäädä. Lisäksi jos ruokailu olisi pienryhmissä, ei ne leikit ehkä sujukaan niissä samoissa pienryhmissä, jolloin se leikki pitäisi kuitenkin lopettaa osan lähtiessä syömään aikaisemmin.
Näissä hoitotilanteissa ei henkilökunta ehtinyt mitään jutella lasten kanssa, ei yrittää opastaa lapsia itse riisumaan (vaikka"avaa vetoketju, nyt käsi pois hihasta.."), ei nimeä kehonosia, juttele ulkoleikeistä tai mitään muutakaan. Tehokaasti saivat kaikki lapset pois vaatteista, käsienpesun ja vessan kautta istumaan omalle paikalleen odottamaan, että muut selviävät samasta "systeemistä" läpi.
Monenko päivän tarkkailun oletkaan nyt tehnyt? Harmillista jos noin on. Silti ihan jokaisessa riisumistilanteessa ei tarvitse olla nimeämässä niitä kehonosia, eikä aina tarvitse olla niin mahdottoman pedagoginen.
Ei ole lapsilla mitään vessarauhaa.. minusta se on kurjaa. Meillä kotona saa katsella kirjoja samalla kun istuu potalla. Niin hyvää palvelua ei ehkä tarvita, mutta mitenkäs istut vessassa jos 14 muuta lasta häärää ympärillä, pesee käsiä, odottaa potan vapautumista, vaipan laittoa tms..?
No, sellaista se on päiväkodissa.
Tälläisiin pieniin asioihin kiinnitin huomiota.. siis siihen että päivä oli lähinnä pieniä hetkiä vapaata leikkiä (siis täysin ilman ohjausta) ja sitten hoitotilanteita, joissa koko ryhmä hoidettiin yhdessä tehokkaan systeemin läpi.
Kyseessä oli kuitenkin pienten lasten ryhmä. Mielestäni erityisesti pienten kohdalla on tärkeää saada sitä rauhallista leikkiaikaa ilman jatkuvia tuokioita. On älyttömän tärkeää saada vain leikkiä toisten lasten kanssa. Se on nimenomaan sitä sosiaalista kasvatusta. Toki niissäkin tilanteissa pitää aikuisen olla korvat höröllään valmiina auttamaan.
Muutenkin en tiedä huomasitko sitten kaikkia tilanteita. Onko aamupiiriä, ruokapiiriä? Jaetaanko lapsia eri leikkeihin, jutellaanko lasten kanssa? Sekin on tavoitteellista toimintaa.
niin, minä kyllä olisin valmis maksamaan korkeampaa päivähoitomaksua, jos myös laatu paranisi.
-ap
Tähän vielä, että vaikka sinä olisit valmis maksamaan, niin kaikki eivät ole. Ja jos olet valmis maksamaan, ehkä sinun pitäisi jäädä lapsesi kanssa kotiin. Silloin voisit paneutua tosissaan lapsesi yksilöllisiin tarpeisiin.
ja pystin hoitamaan lapseni yksilöllisesti kotona. Siksipä heistä kasvoikin hyväitsetuntoisia nuoria, jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
niin tuollaistahan se just on. En usko, että kotona olisi yhtään sen ihmeempää meno, jos lapsia olisi tuo määrä ja pitäisi vielä ehtiä kaksi kertaa päivässä uloskin, kuten valtaosa vanhemmista haluaa. Jos ulkoillaan, se on muusta toiminnasta pois. Perushoiva vie ihmeen paljon aikaa. Ja päivät halutaan pitää päiväkodeissa kiireettömän oloisina.
siihen on sovittu kelloaika keittiön kanssa. Ruuan on oltava väh. 60C astetta, jotta tietyt mikrobit eivät pääse lisääntymään ja ruokamyrkytyksen vaara pienenee. Jos päiväkodissa lapset saisivat syödä milloin haluaisivat, miten taataan, että ruoka pysyy oikean lämpöisenä? Jos lapset saavat koskea itse ruokaan, kuka takaa, ettei inhottavat vatsataudit ja kuumetaudit pääse leviämään toisten lasten ruuan välityksellä?
Miksi suomessa lasten täytyisi olla omatoimisia pienestä pitäen? Pitäisikö 3vuotiaankin annostella itselleen ruoka, voidella leipä, kaataa maidot mukiin ja kantaa kaikki pöydän ääreen, etsiä vapaa ruokapaikka, hoitaa kaikki astiat pois ja ottaa itse pastilli? Missä on aikuisten antama hoiva ja huolenpito?