Miksi temperamenttisuutta pidetään arvossa

Itse en pidä tuollaista käytöstä arvossa, enkä oikein jaksa tuommoisia draamatyyppejä tuttavapiirissänikään - he ovatkin karsiutuneet pois hiljalleen.

hillittömyydelle, pidäkkeettömyydelle, lyhytpinnaisuudelle, aggressiivisuudelle ym. negatiiviselle. Se missä tarkoituksessa sitä ainakin tällä palstalla käytetään ei saa minultakaan mitään pisteitä. Temperamenttisuus on huutamista, kurittomuutta, tavaroiden heittelyä, käyttäytymistapojen puutetta.

Eihän kukaan tietenkään temperamenttiään voi kovasti muuttaa, mutta välillä tuntuu ettei nämä mesoajat ja räiskyvät persoonallisuudet näe koskaan mitään vikaa itsessään. Jyrätään kovalla äänellä kaikki muut, ei kuunnella koskaan loppuun asti, keskeytetään toisten puhe, lauotaan "totuuksia" huumorin varjolla jne.

ehkä ihmiset haluavat ilmoittaa temperamenttinsa siksi, että heitä ymmärrettäisiin paremmin. Ns. temperamenttiset ovat yleensä "nopeita", jolloin hitaamman temperamentin kanssa toimiminen voi olla haasteellista. Ja toisinpäin.



Minusta mökötys ja mykkäkoulu ovat maailman ärsyttävimpiä, jonkun toisen mielestä varmaan äkkipikainen paiskomisempi on vielä ärsyttävmpää. Kyllä minun lähipiirissäni on silti enemmän näitä "hitaita" mököttäjiä kuin "sisilialaisia". Hitaista ei aina näe suoraan, mikä mättää. Ei temperamenttisetkaan välttämättä pidä riitelystä. Ne vaan hikeentyvät sekunnin sadasosassa, leppyvät myös.



Olemme erilaisia. Ja rauhallinenkin voi opetella pitämään puolensa. Minusta tuo ei edes liity temperamenttiin (antaako periksi vai ei).

Olen itse ns. kuumapää mutta en minä ainakaan sitä minään erityisen hienona asiana pidä. Nuorempana jopa yritin väkisin muuttaa itseäni rauhalliseksi, tyyneksi ja mielestäni aikuismaisemmaksi. Sittemmin olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen ja annan itseni olla mikä olen, filtteröiden purkauksiani vain sen verran kun on ihan pakko ettei kellekään tule liian paha mieli, mutta en tosiaan pidä yhtään hienompana olla temperamenttinen kuin rauhallinen. En tosin enää päinvastoinkaan kuten nuorena kun minulle gurumainen tyyni rauha oli joku ihanne.

Olen havainnut, että yleensä on kyseessä siivooja, lähihoitaja tai jokin muu kouluttautumaton tai alhaisesti koulutettu ihminen, joka on ottanut oikeudekseen olla "tempperamenttinen".

"tempperamenttisia" ihmisiä. Vaan lähinnä tyhminä ja keskenkasvuisina.

ainoastaan negatiivisia asioita. Kannattaa huomioida.

Ei temperamenttisuus tuo mukanaan ainoastaan negatiivisia asioita. Kannattaa huomioida.

Tämä on tosiaan totta. Minäkin olen kihahtelevan ja ratin takana yksin raivoavan ja kassajonossa hermostuneesti hitaita ihmisiä tuskailevan hätähousun lisäksi myös töissä äärimmäisen energinen ja tehokas, nopea kaikessa mihin ryhdyn, ajattelukin toimii huomattavan nopeasti ja omalaatuisia ratoja. Hyvätkin puolensa tällä luonteenpiirteellä on, kuten rauhallisuudellakin.

Pikemminkin tuntuu että Suomessa arvostetaan tyyneyttä ja rauhallisuutta. Ulkomaalaiset pitävät sitten pikemmin suomalaista rauhallisuutta tyhmyytenä.



Mutta ihan samoin kuin sinä pidät temperamenttisia ihmisiä kykenemättöminä kompromisseihin ja lapsellisina, niin temperamenttinen saattaa pitää sinua lampaana: Näetkö yhteneväisyyden näkökannoissanne?



Temperamenttinen yleensä kiihtyy ja rauhoittuu nopeasti. Jos se jankkaaminen jatkuu niin kyseessä on periksiantamattomuus.

ei temperamenttinen tarkoita pelkästään sitä että on äänessä ja vastarannankiiski.



Temperamenttisyys voi olla myös mököttämistä ja syrjäänvetäytyvää sorttia. Ap vaikuttaisi olevan vaikeimmasta päästä temperamenttinen.



Temperamenttisyys sanaa käytetään positiivisessä merkityksessä kusipäästä. Eli temperamenttinen on läheinen rakas mutta äärimmäisen rasittava kusipää. Hänelle annetaan mahdollisuus olla se mitä on, laumaan kuuluvuuden suhteen.

"Mutta ihan samoin kuin sinä pidät temperamenttisia ihmisiä kykenemättöminä kompromisseihin ja lapsellisina, niin temperamenttinen saattaa pitää sinua lampaana: Näetkö yhteneväisyyden näkökannoissanne?"



No kieltämättä usein joudun siihen "lampaan" rooliin, koska en sitä inttämistä ja kinastelua jaksa. Pääsen helpommalla, kun annan periksi, varsinkin kun en jaksa niin kovin pienistä asioista välittää - kuten vaikkapa istumapaikoista tai sen sellaisista. Ajattelen mielessäni, että olen se aikuisempi ja viisaampi, ja haluan että asia etenee (kinastellessa se ei etene).



Periksiantamattomuus, itsepäisyys, temperamenttisuus - kaikki mielestäni yhtä ärsyttäviä piirteitä, ja löytyvät usein samasta ihmisestä.



AP

Temperamenttisuus on sen sijaan sitä, että tunnetilat vaihtelevat laajalla kirjolla ja ihminen tulistuu/ilahtuu/riemuitsee/suree syvästi ja nopeasti.



Itse olen tuollainen, mutta en todellakaan vittumainen enkä itsekäs. Suoruutta olen kyllä oikein opetellutkin, eli SANON jos loukkaannun tai ilahdun tai suutun - mikä ei kuitenkaan tarkoita että loukkaisin muita tai karjuisin kuuppa punaisena.



En pidä sitä hienona tai pidä sitä sen kummemmin OIKEANA tapana suhtautua asioihin kuin rauhallisuuttakaan.



Mutta jos rehellisiä ollaan, niin en kauaa viihdy kovin rauhallisen viilipytyn kanssa. Sellaisilla ihmisillä ei oikein ole särmää minuun makuuni, eikä tämä edelleenkään siis tarkoita, että pitäisin heitä minua huonompina. Erilaisina kuitenkin ja vähän hmmm... laimeina ja mielenkiinnottomina.

Minä olen temperamenttinen luonne, mutta en tunnista itseäni ap:n kuvauksesta. Lähinnä temperamenttisuus ilmenee juuri näin:

Ei temperamenttisuus tuo mukanaan ainoastaan negatiivisia asioita. Kannattaa huomioida.

Tämä on tosiaan totta. Minäkin olen kihahtelevan ja ratin takana yksin raivoavan ja kassajonossa hermostuneesti hitaita ihmisiä tuskailevan hätähousun lisäksi myös töissä äärimmäisen energinen ja tehokas, nopea kaikessa mihin ryhdyn, ajattelukin toimii huomattavan nopeasti ja omalaatuisia ratoja. Hyvätkin puolensa tällä luonteenpiirteellä on, kuten rauhallisuudellakin.

Itselleni ainakin on tuttua tunteiden vuoristorata ja tietynlainen "vouhottaminen". Siinä missä joku on tasaisen flegmaattinen viilipytty tuli eteeen mitä tahansa, itse kiihdyn nollasta sataan ja siitä takaisin nollaan niin hyvässä kuin pahassa.

Ihmisillä on erilaisia temperamentteja. Mikään ei ole sinällään hyvä tai huono.



Jos ihmisellä on tietynlainen temperamentti, se ei tarkoita, että hän käyttäyisi huonosti. Käytös on jotain muuta kuin temperamentti.

että mihin kategoriaan itse kuulun... Mulle ei tuota ongelmia jonottaa, vaikka ei se kivaa olekkaan. Kuitenkin ymmärrän että se kauppa ei ole pelkästään mua varten. En useinkaan menetä hermojani liikenteessä, tai no ehkä silloin, kun yritän ajaa näin talvella rauhallisesti (noudattaen nopeusrajoituksia siis) ja takana on joku hätähousu perseessä kiinni. Mun "ongelma" on ehkä se, että YMMÄRRÄN. Mä ymmärrän sitä edessä hidastelevaa kuskia - se noudattaa sääntöjä. Mä ymmärrän sitä kassajonossa hitaasti asioivaa mummoa - saatan joskus tulevaisuudessa itse olla sellainen.



Mä en itse ole sellainen tasainen viilipytty siinä mielessä, että kyllä mun tunteet heittää vuoristorataa ja mieliala saattaa muuttua 60 kertaa minuutissa. Suutun ja sisällä kuohuu, en kuitenkaan pura sitä heti huutamalla ja paiskomalla astioita, ja suuttumus menee yleensä ohi viimeistään silloin kun pysähdyn miettimään asiaa (jolloin alan taas YMMÄRTÄÄ).



En itsekään viihdy täysin rauhallisten ihmisten seurassa, koska itsellä on tapana innostua ja hihkua, ja tunnen tälläisten täysin hallittujen ihmisten seurassa usein itseni typeräksi.



Lähti nyt vähän rönsyilemään aiheesta mutta...



AP

En useinkaan menetä hermojani liikenteessä, tai no ehkä silloin, kun yritän ajaa näin talvella rauhallisesti (noudattaen nopeusrajoituksia siis) ja takana on joku hätähousu perseessä kiinni. Mun "ongelma" on ehkä se, että YMMÄRRÄN. Mä ymmärrän sitä edessä hidastelevaa kuskia - se noudattaa sääntöjä. Mä ymmärrän sitä kassajonossa hitaasti asioivaa mummoa - saatan joskus tulevaisuudessa itse olla sellainen.

Kyllä minäkin ymmärrän, mutta ei se sitä miksikään muuta että sisäisesti minua ärsyttää ja jos on mahdollista purkaa ärsytystä ketään häiritsemättä, esim. mesoamalla yksin omassa autossa, niin se tekee hyvää. Mutta ei tulisi mieleenkään mennä esim. kassalla hitaalle päätä aukomaan mitenkään, kun ymmärrän ihan hyvin ettei hän piruuttaan hidastele. Useimmat temperamenttisetkin aikuiset ihmiset osaavat kyllä käyttäytyä hyvin silloin kun täytyy, riippumatta siitä millainen vuoristorata mielessä pyörii.

Temperamentista ja oman edun tavoittelusta on tullut joku yli arvostettu asia suomessa. esim. Meillä töissä nuori urakeskeinen koulutettu narsisti nainen joka myrkyttää ilmapiiriä töissä ja tiuskii ja on huonotuulinen ja vie kaikki tavarat omaan huoneeseensa että muut joutuvat sieltä hakemaaan. Minä minä minä vaan tärkein. Onneksi jää pois töistä..hänlle kun tulee lapsia niin hui. Johan on mammalla vaatimukset varmaan.

Esim. toinen lapsistani on temperamentiltään mm. ujo - ja toinen mm. helposti ärtyvä...

Mua itseäni ainakin vituttaa nää "temperamenttiset" ja itsepäiset ihmiset. Koska näissä tapauksissa, jotka itse tiedän, tällaiset ihmiset ovat kykenemättömiä kompromisseihin ja yksinkertaisesti lapsellisia. Koska en itse pidä riitelystä, huutamisesta, tavaroiden paiskomisesta eikä mulle ole kovinkaan tärkeää saanko istua etupenkillä vai takana, tai mennäänkö syömään pitsaa vai hampurilaista, niin joudun yleensä poljetuksi - en vaan jaksa aikuisena ihmisenä jankata ja kinata niin kauan, että jompikumpi antaisi periksi. Miksi siis rauhallisuus on muka huonompi asia? Ei se tarkoita, ettei mulla olisi mielipiteitä tai olisin lammas, jota voi viedä oman mielensä mukaan.

Kuvailit tässä lähinnä ITSEPÄISTÄ ihmistä. Kyllä ihminen voi olla ihan mukava ja muiden kanssa toimeentuleva, vaikka temperamenttinen olisikin ;)