Sattumuksia ja hassuja tapauksia odotusajalta
Ajattelin tässä aloittaa tällaisen keräilyn erään äskettäisen tapauksen johdosta - siitä edempänä...
Tarjkoitus olisi piristää kanssa ihmisten päivää ja samalla ehkä lohduttaakin, että sattuu muillekin.
Lisätkää omat juttunne tai olkaa lisäämättä, mutta tässä muutama omani:
Esikoista odottaessani olimme tulossa risteilyltä ja viikkoja oli jo mukavat 26. Mieheni ei siis kokenut itseään sopivaksi kuskiksi vaan vaimo rattiin Helsinkiin klo 1430. Tuskailin jo parkkihallissa ja sieltä ulos päästyä olivatkin liikennevalot vilkkukäytöllä... Myöhemmin selvisi, että oli menossa joku diplomaatti saattue...No päätin vielä ehtiä letkan perään risteyksen yli... No seurauksena oli poliisi saattueessa ajo aina kehä I:lle asti. Arvatkaa onko mies ajannut jatkossa Helsingin reissut.....Hieman hävetti
Nyt kakkosta odottaessani olen ollut enemmän ja vähemmän pahoin voiva ja eräänä iltana seurasimme, kun tyttömme, melkein kolme, ryntäsi vessaan ja alkoi kuulua: örg röh jne.. No tästähän huolestuimme ja mies katsomaan, että onko mahatauti iskenyt, johon Tyär vastasi vailla ongelmia: Ei-- mä oon äiti. Johon mieheni totisena ahaa.. Taisi mennä perille, että on ollut huono olo
Ja jo tuossa edellä mainittu tapaus sattui tänä aamuna... Olin tiskaamassa ja yritin irrottaa jotain lasten mukin pohjalta ja arvatkaa vaan käsi jäi jumiin.....Nyt nolottaa ja tätä en kyllä miehelle tunnusta!!
Tein töitä hetkenaikaa saippua vedellä ja veitsellä, jolloin muki liukui viimein irti. Huh en olisi kyllä kehdannut mennä äitin työpaikalle sitä irrotuttamaan......
Kertokaahan omanne jos kehtaatte:)
Kommentit (26)
Mua vaivasi ihan alkuraskaudesta ihan tajuton hajamielisyys. Kaikenlaista sattui lähes päivittäin mm. unohdin avaimet ulko-oveen pariin otteeseen, ajoin harhaan matkalla anoppilaan, joka on parin kilsan päässä ja jossa käydään yleensä useamman kerran viikossa jo vuosia siis..gynellä käydessä oli ihan hilkulla etten unohtanut laittaa pikkuhousuja päälle tutkimuksen jälkeen. Mulla oli hame päällä, ja ihan sattumalta hokasin poislähtiessä, että pikkuhousuthan on vielä tuolilla. Oisko ollu vähän noloa jos olisin vasta kotona huomannu :-) Samaisena päivänä menimme myös käyttämään kotieläimiämme rokotettavana. Mieskin lähti mukaan kun se on yleensä semmoista vääntöä. Olin mielestäni erittäin simpsakasti pukeutunut parhaaseen kesälookiini ja sellainen tosinaisellinen korot ehdottomasti vaativa hamonen oli siis päällä. Ne korot vaan unohtui vaihtaa jalkoihin. Yhtä' äkkiä jo aikamme siellä lekurissa oltuamme katsoin sattumalta alas ja huomasin, että mulla on jalassa ehdottomasti parhaatpäivänsä nähneet kotitohvelini, tiukkaa teki että en purskahtanut nauramaan siinä paikassa. Miehelle autoonmennessä sanoin, että sen pitää nyt aina tarkastaa mun ulkoasuni, kun itseeni en voi enää luottaa tässä asiassa. Kotimatkalla mies halusi, että pysähdyn pikaisesti niin hän hakee äkkiä jotain Lidlistä; olin tässä parin minuutin ajomatkan aikana jo autaasti unohtanut tohveliasiani ja tietysti änkesin mukaan. Kaupassa siten huomasin, että useampi naisihminen tuijotti mua joenkin pitkään jalkoihin ja muistin taas ne iki-ihanat tohvelini.
En kyllä muista mitään kovin kummoisia kommelluksia ekasta raskaudesta - tässä toisessa nyt ehtii vielä tapahtua vaikka ja mitä, mutta yksi juttu on jäänyt mieleen aivan viime metreiltä.
Olimme jo matkalla synnyttämään. OYSissa on ennen synnäriä kuljettava sellainen elämää pidempi käytävä, ja olin jo melkoisen kipeä siinä vaiheessa kun sinne asti pääsimme. Olipa siinä sitten käytävän varrella kolme romanipoikaa odottelemassa jotain, ja kysyivät, että nytkö se syntyy? Yritin ryhdistäytyä (olin kävellyt siihen saakka aikalailla kaksinkerroin) ja ähisin jotain (en todella muista mitä) - meinasi poikia naurattaa :o
Synnytyksen jälkeen sitten unohdin ainakin kolme kertaa neuvolan siniset suojatossut jalkaan, kun käytiin pojan kanssa neuvolassa. Eka kerralla kerkesin kauppaan asti, kahdella muulla kerralla huomasin onneksi neuvolan ovella, että hups...
Huoh - maaliskuussa on häät, raskausviikkoja on siihen mennessä kertynyt jotain 25 tai 26 - uskokaa huviksenne, että olen sen verran moka-altis, että VARMASTI sattuu jotain, mitä voi kelata vielä lasten lapsillekkin...
Lämpimänä päivänä kun esikoinen oli vasta reilu puolivuotias, lähdin silloisesta rivitaloasunnostamme ulkoiluttamaan koiraa. Puin ja pakkasin esikoisen vaunuihin ja koiran laitoin remmiin ja itselle kengät jalkaan ja lähdimme rivitaloyhtiön pihaa kävelemään läpi. Moikkasin siinä yhtä naapurin rouvaa ja jatkoimme matkaa parkkipaikalle saakka kunnes hokasin että mulla ei ollut housuja jalassa!!! Pelkkä t-paita ja pikkarit ja ne kengät.....
niitä hetkiä kun olisi kirjaimellisesti halunnut vajota maan alle! Hiljakseen siitä lähdin peruuttelemaan takaisin kotiin laittamaan housut jalkaan. En ikinä unohda sitä tunnetta, huh.
Toinen tapaus oli kun odotin esikoista ja myöhästyin bussista työmatkalla, bussi ajoi siis nokan ohi pysähtymättä enää, purskahdin itkuun Tikkurilan asemalla, ja nyyhkyttäen etsin taksin ja ajoin kotiin! Mies vähän ihmetteli taksilla kotiutumista, sille itkin että bussikuski ei odottanut mua...oli mieli vissiin vähän herkkä :) .
Oltiin miehen kanssa viikonloppuostoksilla ruokakaupassa ja seisoimme kassajonossa. Jonot olivat pitkät ja ihmiset hermostuneita. Olin raskaana n. rv36, maha oli aika iso ja olo tukala, toukokuussa 2005. Mies seisoi kärryjen vieressä, minä kärryjen takana, koska olin niitä työntänyt. Takanani seisonut nainen työnsi koko ajan omilla kärryillään mua lähemmäs ja lähemmäs mun kärryjä. Lopulta olin maha ihan kiinni kärryissä ja sattui selkään ja mahaan, kun toinen vaan puskee takaa, niinkuin mä nyt oisin voinut rynniä edelläni olevan yli... En viitsinyt sanoa mitään, sillä olisin vain sanonut jotakin todella ilkeää. Siispä vain tyynesti käännyin väkisin sivuttain, muka katsomaan jotakin. Kun valtava vatsani tuli näkyviin, takanani sisonut nainen vetäisi todella räväkästi kärryjään taaksepäin ja astui niin ison askeleen taaksepäin kuin pystyi. Mieheni sanoi, että naisen ilme oli näkemisen arvoinen... Ei ollut enää tuskaantunut, vaan kauhistunut... ;)) (Mun maha oli kokonaan edessä, tyypillinen " poikamaha" , poikaa odotin.) Taisi rouva tajuta, etten mä turhaan seisonut kaukana kärryistäni...
Charlotte ja poika pian 6kk ja rv11+4
Onhan mukava lukea, että muillekin sattuu ja tapahtuu. Lisätkäähän rohkeasti, jos keksitte....
Kerran vielä nostelen ja yritän uskoa kommelluksiin