Miten vanhempanne ovat suhtautuneet ......

mun vanhemmat suhtautu hyvin heti sen jälkeen, kun olivat tutustuneet mieheeni. Iso plussa varmaan oli se, että mieheni osasi jo silloin suomea ja on luonteeltaan avoin ja auttavainen. Mieheni vanhemmat suhtautuivat minuun torjuvammin...ilmeisesti pelkäsivät, että mieheni muuttaa minun vuokseni toiseen maahan. Varmaan syynä oli myös se, että jätit oman sukunimeni avioituessa. Lapsen syntymän jälkeen olen kokenut, että minut on otettu toisella tavalla sisälle miehen sukuun.

eivät vieläkään (naimisissa 13 vuotta) hyväksy miestäni. Äitini toivoo, että eroaisin miehestäni. Kylään kutsuu vain minut ja lapset, ilmaisee kiertoteitse ettei halua miestäni mukaan vierailulle.



Mieheni ei tuo esille kovin paljon omaa kulttuuriaan, enkä sen vuoksi ymmärrä heidän tapaansa ilmaista iloa tai toisen olemassa olon hyväksyntää. Usein koen heidät erittäin loukkaavina, mieheni kuitenkin sanoo, että tulkitsen heidät väärin. Kuulemma ovat niin iloisia puolestamme. Tiedä sitten...

Aikoinaan olin edes jollain tavalla väleissä äitini kanssa nyt sitten en ollenkaan,johtuen että puolisoni ulkomaalainen.Ei edes halunnut tutustua koko ihmiseen.Isän kanssa on ollut helpompaa,mutta nykyiset riidat on kyllä aiheuttanut sen että hänen silmissä lasten isä ei ole niin hyväksytty.Niin kuin tällä hetkellä elämämme on ylä ja alamäkeä,mihin mies ei tule yhtään vastaan.Kaverin kannustaa ja kuuntelee,mutta mun Isä varsinkin nyt sitä mieltä että mitä vielä teen tollasen ihmisen kanssa joka ei edes minua kunnioita ja menee niin kuin huvittaa eikä ole kiinnostunut yhteisistä asioista paitsi silloin kun síllä päällä on.Hänen sukunsa ihan hyvin,ei tosin olla edes vielä hänen vanhempiensa kanssa edes nähty paitsi tietokoneen välityksellä.Kaksi veljeä olen tavannut,kun toisen luona oltiin lomailemassa Norjassa,hän erittäin mukava ja ymmärtää taas minua paremmin kun edes oma puolisoni.

isan kanssa meni puhevalit, mutta ovat nyt kahdeksan vuoden jalkeen hieman avautuneet. Edelleenkaan isani ja mieheni eivat ole tavanneet. Aiti myotaili aluksi isaa, mutta on tavannut mieheni ehka pari kertaa. Yleensa han ei miehestani kysele.



Miehen suku on ottanut hyvin vastaan, tosin olen tavannut siita vain osan. Kotimaassa en ole viela vieraillut, mutta toivottavasti lahitulevaisuudessa paasen sinne.

avioliitostamme, sanoi että mieheni ei ole hänen kotiinsa tervetullut. Hän oli pahimman luokan rasisti ja väitti afrikkalaisia tyhmiksi ja laiskoiksi. Lapsemme syntymän jälkeen hän vihdoin halusi tavata miehemme ja huomattuaan hänet ihan mukavaksi mieheksi päätti muuttaa mielipiteensä ja hyväksyä hänet.



Äitini oli ensin todella epäluuloinen, epäili että mieheni haluaa vain käyttää minua hyväkseen. Pikkuhiljaa tutustuttuaan mieheeni vakuuttui että mies on tosissaan kanssani. Nykyään äitini on todella kiinnostunut muistakin ulkomaalaisista ja monikulttuurisuudesta, katsoo joka viikko mm. basaarin tv:stä.



Perheemme on nykyään todella tiivis, tiiviimpi kuin ennen mieheni tapaamista. Liekö ihanalla lapsenlapsella osuutta asiaan...



Mieheni sukulaisia en ole vielä tavannut, mutta he odottavat todella innoissaan ensitapaamistamme. Ovat siis hyväksyneet ulkomaalaisen vaimon miehelleni.

perheeni ja sukuni on suhtautunut oikein hyvin mieheeni. ainoastaan isäni oli aluksi epäluuloinen, mutta se karisi hyvin nopeasti ja silloinkin kun oli epäluuloinen, niin ei sen kummemmin näyttänyt sitä. nyt tuntuu, että hän on enemmmänkin ylpeä vävystään ja iloinen tulevasta lapsenlapsesta. vaikka yksi lapsenlapsi on jo ennestäänkin, kun veljeni vaimo sai lapsen.

mieheni sukulaisten suhtautumista en oikein tiedä. setä ja muut, jotka asuu suomessa suhtautuu ihan ok. vaikkakin setä hieman tykkäsi huonoa, kun menimme niin hissukseen naimisiin. olisi halunnut järjestää isot juhlat. mutta afrikasssa asuva perhe ei tiedä vielä, että olemme menneet naimisiin ja saamme lapsen.

Eli sitten on parempi olla ilman sitä sukua ;)



Minut on tehty " perinnöttömäksi" jo ensimmäisen " erehdykseni" aikana, toisesta liitosta eivät kai tiedäkään. Itsestäni ei niin väliä, olen nimittäin varmaan vaihtunut vahingossa jo synnytyslaitoksella ja heidän oikea tyttärensä pyörii jossain " suomi suomalaisille" -piireissä ;) Mutta silloin kun vielä yritettiin olla väkisin tekemisissä, myös lapsiani nimiteltiin ja hävettiin, joten siinä syy, miksi katkaisin lopulta välit kokonaan.



Lasten mummolaan ja muuhun sukuun ex-miehen kotimaassa on edelleen välit kunnossa, vaikka eron otinkin.



Nykyisen mieheni suku on ottanut sekä lapseni että minut lämpimästi vastaan.



Eli päättelisin ihan omien kokemusteni pohjalta, että suomalaisilla olisi paljon oppimista suvaitsevaisuudesta :o)

Vanhempani suhtautuivat aluksi mieheeni hyvin, mutta kun selvisi, että aion tähän mieheen jumittautua... ;o) ...suhtautuminen muuttui. Käytiin läpi suunnilleen kaikki mahdolliset keinot, joilla meidät pystyttäisiin erottamaan - järkipuheista, rumien huhujen levittämiseen, tappelemiseen, mustamaalaamiseen - jopa viranomaisten kanssa vanhempani miettivät mahdollisuutta karkoittaa mieheni maasta ja elämästäni. Elämä oli hetken todellista helvettiä.

Käännekohta parempaan tuli kun pieni tyttäremme syntyi - hän kun sulattaa kenen tahansa sydänmen. ;o) Ja tulipa miehellenikin mahdollisuus näyttää myös ulkopuolisille, miten ihana isä ja aviopuoliso hän osaa olla. Tällä hetkellä välit ovat erittäin hyvät ja vanhat kaunat on unohdettu - vanhempaniuskovat vihdoin rakkauteemme.

Mieheni perhe otti minut hyvin heti vastaan. Kun asuimme Kreikassa, mieheni veli sanoi useampaan otteeseen miehelleni, että " parempaa naista et löydä koskaan" ja mieheni äiti (isä on kuollut) taas kysyi yhden ainoan kerran mieheltäni, että " Haluatko todella tätä? Vaimon toisesta kulttuurista? Toisesta uskontokunnasta?" . Vastaus " Rakastan tätä naista" , riitti äidille mainiosti ja asia oli sillä selvä. :o)

Sekä supisuomalaiset sukulaiseni täällä, että kaikki mieheni miellyttävät arabisukulaiset tuolla mieheni maassa.



Isoäitini olisi toki toivonut, että olisin nainut uskovaisen miehen, mutta silti hyväksyy mieheni, ja pitää hänestä paljon.

Olen ollut onnekas. Ymmärrän ja tiedän, että ei se aina ole ollenkaan helppoa. Meillä kävi tuuri.

mutta alussa isä hieman epäluuloisesti. Ei ollut koskaan ennen kauheasti ollut ulkomaalaisten kanssa tekemisissä. Äiti on ollut aina aika suvaitsevaista tyyppiä,hänen kanssaan ei ollut ongelmia. Heitä hieman arvelutti se, että miehelläni on lapsia edellisestä avioliitostaan ja hän on minua vanhempi. Mutta nyt tosiaan isäkin tuntuu hyväksyvän tuon ukkelin vallan mainiosti. Enemmän meillä on ongelmana muu suku, heidän mielestään olen alistettu ja mieheni on pakottanut minut islamiin.

Miehen puolen suku otti minut vastaan ihanasti. Jäi oikein lämmin tunne miehen sukulaisista ja Marokosta yleensäkin. Tunsin itseni tervetulleeksi sukuun.

Olen onnellinen siitä, että kaikki on mennyt hyvin sekä minun, että mieheni vanhempien kanssa.

Lähimmät, äiti ja veli (isää en tässä edes huomioi, kun meidän puhevälit meni jo ennen kuin tapasin mieheni), suhtautuivat hyvin. Äiti sanoi että kyllä sinä itse tiedät ja niin kauan kun olen onnellinen on onnellinen puolestani. Ja mieheni ja veljeni tulevat mainiosti toimeen keskenään.



Mutta äidin äiti ja äidin sisko!

Hermo meinasi alussa mennä. Mummi vaahtosi mieheni uskonnosta muslimi kun on. Mummi rauhoittui vasta kun tapasi mieheni, nyt lähettelee sitten jo rakkaita terveisiä miehelleni, jos puhelimessa puhutaan :)



Mielestäni tädissäni on rasistin vikaa.



Ja enoni on suhtautunut minuun myönteisemmin naimisiin menoni jälkeen, vaikka kun alettiin seurustella oli sanonut että mies on liian " vanha" ...



Mut voisin sanoa että olenpa jättänyt sukuni sanomiset omaan arvoonsa.



Mieheni sukua en ole vielä tavannut, mutta kovasti ne aina haluaa puhelimeen minutkin, vaikkei meillä ole edes yhteistä kieltä :)

Ja mieheni on kertonut että kovasti minusta pitävät, heillä tuntuu myös olevan ajattelutapa. että niin kauan kun poika on onnellinen, ovat hekin onnellisia!

Alussa oma perheeni suhtautui todella hyvin. Käytiin heidän luonaan lähes päivittäin....sitten vanhempani erosivat, ja nyt äitini seurustelee.

Ja sitä ei mieheni katso hyvällä. Tuskin koskaan mieheni käy äidilläni.

Äiti tosin vierailee meidän luona, lähekkäin kun asutaan.



Isovanhempani olivat aluksi aika ennekkoluuloisia, mutta kun tapasivat mieheni, suhtautuvat oikein hyvin. Hekin asuvat niin lähellä, että vieraillaan aina viikonloppuisin.





Mieheni perhe otti minut tosi hyvin vastaan. Viime kesänä oltiin mieheni kotimaassa (Pohjois-Afrikassa) yli kuukausi.

Oli niin ihanaa, että olisin jäänyt pitemmäksikin aikaa...

Tulevaisuudessa ehkä muutetaankin sinne, jos ei nyt ihan lopullisesti,

niin ainakin pidemmäksi aikaa :)

Minulle on ollut aina itsestään selvää (ainakin äitini suusta tämän olen kuullut niin usein), että mikä tekee minut onnelliseksi, tekee myös vanhempani onnellisiksi. Aluksi jännitin vähän mitä isäni sanoo ulkomaalaisesta vävystä, ei sanonut sen enempää kuin suomalaisistakaan. Vanhempien hyväksyntää lisäsi se, että (kuulemma) tämän miehen myötä olen tullut " omaksi itsekseni" typerän kiukuttelu- ja renttuiluvaiheen jälkeen. Myös vanhanaikainen mummoni otti mieheni heti ystäväkseen ja on aina kiinnostunut hänen kotimaastaan.

Miehen perhe on ollut oikein ihana minua kohtaan, vaikka en heitä ole vielä tavannut (ainoastaan puhunut puhelimessa ja messengerissä). odotan innolla ja pienellä jännitykselläkin heidän tapaamistaan.

isä on aina hyväksynyt ainakin loppujen lopuksi kaiken mitä teen ja päätän. äitini sen sijaan oli kovempi pala eikä meinannut millään hyväksyä miestäni. kihlautumisen jälkeen on myös äidin sydän alkanut lämmetä ajatukselle ulkomaalaisesta vävypojasta.



mies taas uskoo että vanhempani eivät välitä hänestä lainkaan koska he eivät soittele ja kysele hänen kuulumisiaan henk.koht. lisäksi vanhempieni kulttuurintuntemus on aika alkeellisella tasolla ja mieheni veti viimeksi herneen nenään kun vanhemmiltani ei ramadanin päätöspäivänä kuulunut onnitteluja..



mieheni vanhemmat suhtautuvat minuun..noh, niinkuin minua ei olisi. he ovat valinneet miehelleni jo vaimon naapurista ja tämä onkin lähennellyt sähköpostitsemiestäni aika rohkeasti jo useamman vuoden ajan. tästä olen heille todella katkera! minä uskon että koska miehen vanhemmat eivät tunne minua, ovat he saattaneet tehdä omia johtopäätöksiään " eurooppalaisesta naisesta" aika vapaasti. kaikkihan tietävät millaisia eurooppalaiset naiset ovat, eikö vain?

Äitini suhtautuu ja tulee varmasti koko loppuelämänsä suhtautumaan nykyiseen mieheeni huonosti,äitini ei voi hyväksyä ikinä koska tuleva aviomieheni on muslimi.Joo on myös rasisti, Ehkä tämä johtuu siitä koska äidilläni oli itse huono avioliitto,kylläkin suomalaisen kanssa:)siis isäni,hän haluaa vain parasta minulle ja tietysti ulkomaalainen mies ei voi tehdä minua onnelliseksi koska hyväksi vaan käyttävät:)no jaa..nykyään en viitsi edes puhua miehestä äidilleni koska en jaksa aina ilkeitä ja loukkaavia kommentteja kuulla:(mm..etsi suomalainen:)

mieheni onkin sanonut että ei ole menossa äitini kanssa naimisiin vaan minun:)niinhän se todellakin on,mutta harmittaa vain kun äitini mukaan ensi kesänä mennessäni avioon kuulemma puhevälit menevät...mutta kyllä uskon että aika tulee auttamaan..



No miehen perhe..äiti,isä ovat hyväksyneet minut..sisko ja veljet ovat vielä niin pieniä edes tajuamaan koko avioliittoa..



että näin...

Muutama ennakkoluuloinen lausahdus tuli vanhemmiltani seurustelumme alkuvaiheessa, etenkin kun kerroin suunnittelevamme reissua miehen kotimaahan. Vanhempani eivät olleet siis vielä tavannut miestäni sillä asuin ulkomailla. Viimeisetkin ennakkoluulon rippeet karisivat kun tapasivat, nykyään ovat erittäin hyvää pataa mieheni kanssa samoin kun koko sukuni. Jopa lievästi rasisti setäni!



Myös miehen suku otti minut vastaan lämpimästi. Olen käynyt kerran miehen kotimaassa ja appiukon kanssa puhumme silloin tällöin puhelimessa (anopin kanssa ei ole kunnollista yhteistä kieltä). Miehen isoveljen kanssa olemme hyvää pataa, hän asuu myös Euroopassa eurooppalaisen vaimonsa kanssa.

Kaikille vastaneille oli mukava kuulla muiden kokemuksia asiasta.Omat vanhempani ovat suhtautuneet hyvin.Ex-miehen vanhemmat hyvin minuun uuden mieheni vanhempia en ole vielä tavannut mutta muita sukulaisia kylläkin ja ovat oikein mukavia : )

Äitini suhtautui heti alusta alkaen mieheeni hyvin ystävällisesti. Isääni sai taas hieman puhella ympäri, mutta oikeastaan hän onkin vihannut jokaista poikaystävääni, (hyvin suojelevainen tyyppi..) ja nyt vielä kun tästä tulikin aviomieheni, ei vain poikaystävä.. mutta, nyt on suhtautuu ihan kaverillisesti jo..



Mummoni oli enemmän kuin innoissaan, kysellen mieheni kotimaasta.. en tiedä miksi mummoni oli niin innoissaan, no parempi tietty niin päin. Tätini kanssa oli alussa hieman sanomista, tädin, jolla itselläänkin ulkomaalainen puoliso..!



Miehen suku (joka on noin viisi kertaa meidän suvun kokoinen) on ottanut minut oikeen hyvin vastaan. Olemme olleet nyt mieheni kotimaassa reilun kuukauden, eli olen suunnilleen koko suvun jo tavannut.. etenkin kun tuossa sattui tuo `Iid-juhla olemaan, sillon näki hyvin koko suvun :) Nyt siis tapasin eka kertaa suvun, aiemmin vain puhunut puhelimessa ja messingerissä. Ja muita sukulaisia, kuten serkku ja veli, olen jo tavannut vuosia sitten, kun asuvat myös euroopassa.. joten ovat käyneet meillä vierailulla..

No ei teillä kaikilla ole ollut onnea...



Olin vielä lukiossa, kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Mieheni on viisi vuotta vanhempi. Vuoden seurustelun (ja jahkailun) jälkeen päätin, että tässä pysytään ja lupasin ruveta hänen vaimokseen. Sitä päivää odotimme tosin vielä 10 vuotta... Olihan siinä mun vanhemmilla varmaan vähän pelkoa, että tytönhuitukka hullaantuu ja jättää opinnot sikseen, mutta en kokenut, että miehen kansallisuus olisi ollut ongelma. Setä ei ollut järin tyytyväinen, mutta ei sen niin väliä.



Mieheni perhettä tapasin vasta 9 vuotta ensitapaamisemme jälkeen. Koko sen ajan, kun olimme asuneet yhdessä, mua oli pidetty vaimona, ei tyttöystävänä. Tietysti olen hyvin erilainen miniä kuin mitä appivanhemmat olivat kuvitelleet, mutta koen, että mut on hyväksytty perheeseen. Sanon anoppia äidiksi ja kälyä siskoksi.



Etenkin katolisille tutuillemme avoliittomme oli hankala aihe. Joillakin miehen kavereilla oli myös aikamoisia ennakkoluuloja suomalaisista tytöistä. Vieläkin saan joillekin jankuttaa, että olen vietnamilai_sen_ vaimo, en vietnamilai_nen_ vaimo :)