Miten vanhempanne ovat suhtautuneet ......

Vanhempani olivat muutama vuosi sitten Vietnamissa lomamatkalla ja saivat tavata mieheni vanhemmat + sukua. Liikuttava tilanne.

Vanhempani ovat suhtautuneet hyvin. Ehkä lähipiirin ennakkoluuloisin oli isän vaimo, jonka kommentit ovat joskus olleet vähän tulkinnanvaraisia. Äitini ja isäni sekä siskoni ovat ottaneet hyvin vastaan ja sehän on tärkeintä. Se, että isovanhempani eivät hyväksyneet puolisoani, ei niin ole minua henkilökohtaisesti haitannut, koska emme ole koskaan olleet läheisiä, mutta minua harmittaa äitini puolesta, koska isovahempani haukkuvat minua äidilleni (siis omalle tyttärelleen). En haluaisi hankaloittaa äitini elämää mieheni takia.

Olen tavannut mieheni sukua pari kertaa, tosin en hänen vanhempiaan (emme ole vielä naimisissa, eikä näinKÄÄN vakavaa tyttöystävää sovi esitellä, koska hääpäivää ei ole sovittu...;) ). Ensin tietenkin kesti tovi sulatella asiaa kun sain kuulla, että en voi tavata hänen vanhempiaan, se oli jotain jota en voinut käsittää ja sulattaa... No, nyt ymmärrän paremmin, ja tajuan, että oma perheeni on ollut hyvin suvaitsevainen kaiken maailman poikakavereiden esittelyjen suhteen jne. Anyways, mieheni siskot, jotka ovat kuin äiti hänelle, ovat mitä suloisimpia ja ovat ottaneet minut vastaan. Samoin hänen veljensä Euroopassa ja Afrikassa ovat oikein ihastuksissaan...;)

Omat vanhempani, veljeni ja ystäväni eivät ole tavanneet miestäni vielä. He tietävät hänestä ja vierailuistani hänen kotimaassaan ja ovat kyllä kiinnostuneita. Veljieni mielestä on vain hauskaa ja jännittävää, että mieheni on muslimi, ja kyselevät paljon (vaikka aikuisia ihmisiä ovatkin...). Isäni on hyvin pidättyväinen eikä puhu asiasta, äiti taas on kiinnostunut.

Saa nähdä, miten käy kun he tapaavat lähi tulevaisuudessa. Varmaahan on, että puolustan miestäni, kuin kissaemo pentujaan; en suvaitse mitään asiattomuuksia tai huonoa käytöstä kenenkään taholta. Ja oletan sukuni olevan onnellinen puolestani. Mieheni on hyvä, ystävällinen, huumorintajuinen; varmaan äitini pitää lopulta enemmän hänestä kuin minusta ja veljeni liittoutuvat hänen kanssaan ärsyttämään yhdessä minua...=) Hän kyllä valloittaa kaikkien sydämet!

Ma tapasin mieheni Englannissa jossa olimme opiskelijoita. Minun vanhempani ottivat mieheni vastaan aivan todella hyvin, ilman mitaan ihmettelyja. Kun sitten valmistuttiin niin muutettiin Suomeen ja sitten sukuni tapasi mieheni ja meilla oli haat. Kukaan heista ei ainakaan ole minulle tai vanhemmilleni mitaan pahaa sanonut meista.



Isaani vahan alkuun jannitin etta miten ottaa uutiset tulevasta vavystaan vastaan, kun on sellainen " juntti" =o)), mutta tykkaa aivan mahdottoman paljon miehestani vaikkeivat heti osaakaan paljoa jutella keskenaan. Sanoi kerran jopa etta kylla sulla sitten on komea mies, ja se on paljon se minun isaltani!!

Aitini nyt on ollut aivan mielissaan komeasta suklaasilmavavystaan ja suloisista lapsenlapsistaan.

Vanhempani ovat tavanneet mieheni isan, joka kavi Suomessa haissamme ja aitini ja siskoni ovat myos tavanneet mieheni veljen.



Olen kaynyt mieheni kotimaassa viisi kertaa ja tavannut useimmat sukulaiset ja kaikki ovat ottaneet minut ja lapsemme hyvin vastaan. Vasta viime visiitilla tapasin laajempaakin sukua ja hekin olivat ihan ok. Mieheni isovanhemmista on elossa enaa mummo, han halaili ja ihasteli lapsiamme kovasti. Tadit innoissaan haluaisivat hoitaa lapsiamme ja ostelevat heille kaikkea " turhaa" .. joten siis ei siellakaan pain mitaan ongelmia.

Mieheni aiti on myos ihan mukava. Mutta uskon etta pidemman paalle

on ihan hyva etta asumme kuitenkin eri maissa. Esim. ensin kehuu kuinka sopeutuvainen vauva oli kun nukkuu meluisassa ravintolassa, mutta kun hoiti lapsia iltapaivan hotellihuoneessa oli sanonut etta kuinka meidan olisi hyva opettaa vauva nukkumaan niin ettei ihan hiirenhiljaa tarvitsi olla! Ooohh... olisko tuossa nyt pieni ristiriita?