Rakastan lapsiani, mutta...

kun kasvat aikuiseksi, joka kantaa vastuunsa.



Tunteita saa olla tuollaisiakin, mutta ne eivät saa näkyä toiminnassa mitenkään.

vihaan vanhemmuutta ja vuorovaikutusta, mutta tykkaan tavallisesta elamasta lasten kanssa. Voisin sanoa rakastavani heita.

vihaan tätä suoritusvanhemmuutta ja lasten kehityksen jatkuvaa arviointia kyttäämistä.



Olenko hyvä äiti, olenko huono äiti, olenko hyvä vai huono vai en vai olen vai en vai olen....





Äh.



Ja tämä vastuu painaa. Ja ruuan laitto ja vaatteiden osto ja kerhoreppujen pakkaaminen ahdistaa.

Hullua ehkä, mutta en osaa sanoa tarkalleen. Kai se on vain tunne joka tulee, kun on lasten kanssa "vaikeaa".



Ja aina pitää venyä ja jaksaa. Ja aina pitää olla jotain muuta kuin mitä on tai miltä tuntuu. (niin kuin eka vastaaja taisi kirjoittaa - tunteita saa olla, mutta ne ei saa näkyä mitenkään).



Todella raskasta ja vastenmielistä teeskennellä ja piilotella.



Enkä näköjään todellakaan osaa selittää edes. :(

Et sitteen kahta kertaa ajatellut näitä asioita ennen kuin lapset teit?

Selvä. Olen siis lapsellinen ja pitää kasvaa. Kiitos vinkistä.