Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saan miehen maksamaan laskuja ja perumaan lehden tilauksen?

Vierailija
09.01.2012 |

Rahasta on tiukkaa ja olen viimeisen puolen vuoden ajan yrittänyt saada taloutta tasapainoon. Tämä on tarkoittanut mm. kaikkien minun lehtieni ja harrastuksieni lopettamista. Miehen nimissä tulee yksi lehti, jonka tilaus on myös sovittu irtisanottavaksi. Joulukuussa jouduin jakamaan osan laskuista tälle kuulle ja tein juuri laskelman, että jos maksan päivärahoistani kaiken, minulle jää tilille alle 10 euroa. Mies onneksi pystyi myös maksamaan itselleen palkkaa tässä kuussa.



Lehti:

Asia on sovittu yhteisymmärryksessä ensimmäisen laskun tultua. Kyseessä ei ole mikään miehen sydämen asia vaan pieni paikallislehti. Olen muistuttanut tilauksen peruuttamisesta ehkä neljä kertaa ja lasku on ollut näkyvällä paikalla keittiön pöydällä. Muistutuslasku on ehtinyt jo tulla. Viime viikolla jopa käytiin keskustelu, jossa minä lupasin käydä hoitamassa lämmityskattilaa ja miehen piti sillä aikaa perua tilaus. Ei ole perunut.



Laskut:

Näytin miehelle laskelmani ja totesin, että tässä kuussa minulla ei käytännössä jää rahaa edes ruokaan, kysyin mikä on miehen rahatilanne. Mies kertoi hyvillä mielin, että hänellä on rahaa ja sanoi voivansa maksaa osan laskuista. Ladoin miehelle kouraan kolme laskua, joiden eräpäivä on jo mennyt. Mies lupasi maksaa ne, mutta ei heti koska halusi levätä. Laskut ovat maanneet keittiön pöydällä siitä lähtien, olen niistäkin muistuttanut pariin otteeseen.



MITEN SAAN MIEHEN PERUMAAN TILAUKSEN JA MAKSAMAAN LASKUT?????

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että se tekee ne.



Lehden voit perua itsekkin.

Vierailija
2/5 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin mies närkästyy ja sanoo, "joojoo, anna mun nyt ensin X" - aina on joku asia x, jonka se haluaa tehdä ensin.

Lehden tilaus on miehen nimissä, meillä ei ole edes sama sukunimi. Pakko kai se on yrittää itse kuitenkin se perua, vaikka myöskään periaatteesta en haluaisi.

ap

että se tekee ne.

Lehden voit perua itsekkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ehkä se maksuhäiriömerkintä havahduttaa miehenkin.

Vierailija
4/5 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sinä maksat ne laskut. Tosin voihan olla, ettei se jaksa tai muista sitäkään tehdä. Vaikea tilanne. Ehkä teillä pitäisi olla yhteinen tili, josta maksaisit laskut.

Vierailija
5/5 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ehkä se maksuhäiriömerkintä havahduttaa miehenkin.

Juuri näiden takia olen viimeiset puoli vuotta huolehtinut kaikesta. Mies vaan jättää laskut avaamatta, maksut maksamatta, kunnes ne tulevat ulosottoviraston kirjekuoressa.

Meillä on omat ja yhteinen tili ja näin on hyvä. Minä en halua sekoittaa omia rahojani miehen asioihin, en missään nimessä suostu yhteistalouteen. Maksan nykyään asuntolainankin suoraan ennakkomaksuna mieluummin kuin laitan yhteiselle tilille odottamaan suoraveloitusta.

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kolme