Hyvä ystäväni katosi elämästäni kerrottuani sairastavani syöpää

Mustaa ja mautonta huumoria sitä viljellään oikein kunnolla!



... Eikös ne sytot ole parasta mahd. kasvualustaa huumorinkukille :)



t:ap

myös se mahdollisuus, että ystäväsi miettii liikaa sitä, että onko nyt sopivaa soittaa ja häiritä. Kärvistelee, kun ei uskalla tuppautua ja kysellä vaikka mieli tekisi. Jos hän ei ole juuri silloin ollut puhelimeen tavoitettavissa kun yritit tavoittaa.. Jos hänellä ei ole sanoja, eikä halua/uskalla näyttää, kuinka häntä pelottaa. Laita tekstiviesti; tarvitsen ystävää, en sanoja vaan kuuntelijaa, minulle voi soittaa koska tahansa. Jos tuon jälkeen ei kuulu viimeistään seuraavana päivänä edes viestiä, niin loukkaannu sitten vasta.

On todella vaikeaa olla syöpää sairastavan ystävä/omainen, kun kuitenkin omassa kropassa kaikki on kunnossa, niin pitäisi pystyä olemaan tukena, mutta samaan aikaan oma mieli on murusina, eikä halua sitä sairaalle näyttää, ettei vaan pahoita tahattomasti tämän mieltä. Ei sitä oikeasti uskalla näyttää miten pelko hiipii mieleen, vaikka kuinka uskoo, toivoo ja rukoilee, että hoidot auttaa.

Nämä nyt tuli mieleen näin omaisen ja ystävän näkökulmasta, molemmat läpi käyneenä.

Valitettavasti olen kerran eläissäni syyllistynyt myös ystävän hylkäämiseen kun häneen iski vakava sairaus.



Syynä oli se, että vaikka oikeasti olisin halunnut olla ystävänä ja tukena, en siinä elämäntilanteessa ja mielentilassa pystynyt. Minun oli itseäni suojellakseni pidettävä etäisyyttä. Muutenkin oli jonkinlaista masennuksenalkua tai kolmenkympinkriisiä päällä ja ahdisti oma vanheneminen ja tunne siitä että koska tahansa voi iskeä sairaus tai kuolema ja tuhota kaiken. Siihen sitten vielä lähelle esimerkki siitä että niin TOSIAAN voi käydä, ja samaan aikaan omien vanhojen vanhempien sairastelut niin en jaksanut. Hävettää vieläkin, vaikka tiedän että en tahallani ollut ilkeä vaan voimat ei riittäneet. Ystävä sitten kuoli sairauteensa, onneksi oli mies tukena edes :(

Meillä eri syy, mutta hädän hetkellä todella käy pudotuspeli ja jyvät erottuu akanoista.



Tässäkin tuli jo neuvoksi, että hädässä olevan pitää jaksaa kertoa miten ollaan ystävä. Jotenkin sitä vaan toivoisi, että ystäviltä ei katoaisi peruskäytöstavat. Eihän siinä mitenkään erityisesti tarvitse olla, kunhan on läsnä ja kuuntelee.



Piispa Eero Huovinen on sanonut, että jos ei ole sanoja, niin voi pitää kädestä. Se on hyvä neuvo.

Toisaalta en olisi vielä varma siitä, että ystäväsi on hylännyt sinut. Aina ei pysty tai ehdi vastaamaan viesteihin tai puhelimeen. Anna hänelle aikaa. Hänenkin elämässään voi olla jokin kriisi meneillään.



Sairastumisesi voi olla hänelle itselleen arka jostain sellaisesta syystä, jota sinä et välttämättä tiedä. Hän on voinut (aikoinaan) menettää jonkun tärkeän läheisensä vakavan sairauden takia tms.



Toivon, että asia selviää ja hoitosi sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla. :)



Minä jonotan pääsyä aivoaneurysmaleikkaukseen, jotta syöpähoitoni voitaisiin aloittaa. Kyseessä on parantumaton syöpä, jolla on huono ennuste. En kuitenkaan näe tilannetta täysin toivottomana, koska mahdollisuutta kantasolun siirtoon sopivalta luovuttajalta tutkitaan parhaillaan.

Valitettavasti olen kerran eläissäni syyllistynyt myös ystävän hylkäämiseen kun häneen iski vakava sairaus.

Syynä oli se, että vaikka oikeasti olisin halunnut olla ystävänä ja tukena, en siinä elämäntilanteessa ja mielentilassa pystynyt. Minun oli itseäni suojellakseni pidettävä etäisyyttä. Muutenkin oli jonkinlaista masennuksenalkua tai kolmenkympinkriisiä päällä ja ahdisti oma vanheneminen ja tunne siitä että koska tahansa voi iskeä sairaus tai kuolema ja tuhota kaiken. Siihen sitten vielä lähelle esimerkki siitä että niin TOSIAAN voi käydä, ja samaan aikaan omien vanhojen vanhempien sairastelut niin en jaksanut. Hävettää vieläkin, vaikka tiedän että en tahallani ollut ilkeä vaan voimat ei riittäneet. Ystävä sitten kuoli sairauteensa, onneksi oli mies tukena edes :(

Toinen näkökulma on se, että oletko varma että ystäväsi on tarkoituksella lopettanut yhteydenpidon? Syöpään sairastuminen on sen verran rankka juttu että on tosi vaikea vastata sellaiseen tekstiviestiin mitään. Voi olla että ystäväsi on miettinyt mitä vastaisi ja kun aikaa on kulunut on vaikea ottaa yhteyttä koska aikaa on kulunut. Tai ehkä tekstari ei ole mennyt perille?



Anna ystävällesi toinen mahdollisuus.



Kerro hänelle myös mitä toivot häneltä. Esim. Olis kiva mennä kävelylle ja puhua tavallisista asioista. Tai toivon että voisit kuunnella, mutta sun ei tarvitse ottaa kantaa mihinkään. Kaverin voi olla vaikea jutella normaaleista asioista kun sulla on terveys vaakalaudalla.



Olen itsekin sairastanut syövän nuorena aikuisena ja huomasin että monen ikätoverin oli vaikea suhtautua asiaan. Vanhemmilta sukulaisilta ym. sain enemmän tukea, heillä oli elämänkokemusta ja nuoria asia ahdisti enemmän.

Valitettavasti olen kerran eläissäni syyllistynyt myös ystävän hylkäämiseen kun häneen iski vakava sairaus. Syynä oli se, että vaikka oikeasti olisin halunnut olla ystävänä ja tukena, en siinä elämäntilanteessa ja mielentilassa pystynyt. Minun oli itseäni suojellakseni pidettävä etäisyyttä. Muutenkin oli jonkinlaista masennuksenalkua tai kolmenkympinkriisiä päällä ja ahdisti oma vanheneminen ja tunne siitä että koska tahansa voi iskeä sairaus tai kuolema ja tuhota kaiken. Siihen sitten vielä lähelle esimerkki siitä että niin TOSIAAN voi käydä, ja samaan aikaan omien vanhojen vanhempien sairastelut niin en jaksanut. Hävettää vieläkin, vaikka tiedän että en tahallani ollut ilkeä vaan voimat ei riittäneet. Ystävä sitten kuoli sairauteensa, onneksi oli mies tukena edes :(

Tama kirjoittaja on kylla niin itsekeskeinen ja pohjattoman kypsymattoman kuuluinen ihminen, etta on vaikea sanoja loytaa...

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.



Joh. 3:16



http://www.gotquestions.org/Suomi/Jumalan-lapsi.html

sanoi, että hän priorisoi elämäänsä. Sitten kun jäi taas äitiyslomalle, sanoi että voisi taas alkaa pitää yhteyttä. Minä olin sillä välillä jo priorisoinut omaa elämääni...

ja joka kuoli. Mikään ei olisi estänyt sinua sanomasta, että olet itsekin nyt hyvin väsynyt ja paljon omia huolia, ettet nyt jaksa tukea.



Sekin parempi syy, kuin hyljätä kylmiltään. Ja tiedän mistä kirjoitan, koska olen syövän sairastanut.

Mun ystävä siis entinen, ei vastaa enää puhelimeen eikä viesteihin. Mutta se ei haittaa, koska mulla on toinen niin kultainen lapsuudenystävä, että en muita tarvitse.

Laittelin siis ystävälleni viestin sähköpostitse. Todella pitkän ja yksityiskohtaisen tarinan. Kyllä hän on sen lukenut. Aiemmin hän on vuorokauden sisällä vastannut viesteihin tai soitellut takaisin.



Epäilisin hänen kimpaantuneen, koska kertomiseen todellakin meni 1 kk. Puhuimme niistä näistä puhelimitse useasti tuona aikana, en vaan saanut kakaistua asiaani. Oli synttäreitä, joulu jne... Yritin kait jotenkin suojella häntä, ettei pahoita mieltään. Tiedän hänet pohdiskelijaksi, joka kantaa "maailmaa harteillaan"



Tunnen ystäväni hyvin. Hän on niin ihanan tarkka kaikesta ja muistaa kaiken sanasta sanaan vielä vuosienkin päähän :)



Ehkäpä purkaukseni oli liian raju. Olisi pitännyt edetä varovaisemmin . Puhuin jo mahd. kuolemastani ja lasteni kohtalosta tuolloin.



Tietenkin ystäväni saa uuden mahdollisuuden, jos haluaa. Asumme nyt eri paikkakunnilla, joten yht.pidossa soittelut ja sähköposti tärkeässä asemassa. Kyllä mä hänelle ainakin joulukortin laitan :)



Ja vielä huomautuksena, en missään nimessä ole katkera ystävälleni. Ihana ihminen hän on. Hän on tehnyt omat valintansa, kunnioitan niitä :)



Muuten, tosiaankin olen saanut huomata, että joidenkin on erittäin vaikea suhtautua syöpäsairaaseen. Puhua normaalisti, katsoa silmiin.

Mummo meni lääkäriin ja valitti että on niin kova yskä, että omaa pieruaan ei kuule. Lääkäri antoi mummolle reseptin ja sanoi, että ottakaa tätä kulaus aamuin illoin. Muori vielä lähtiessään kysyi, että onko lääke niin tehokas, että yskä varmasti talttuu. Lääkäri vastasi, että ei lääke yskään vaikuta, mutta pierun ääni kovenee.

-

Mutta vielä itse asiasta. Olen itse tullut hyljätyksi, en tosin sairauden vuoksi, mutta tiedän mitä tarkoitat. Olet muuten oikeassa, huumori auttaa. Lähetän ajatuksen. Voimia.

Joku olikin nostanut vanhan ketjun.



Ei ollut ystävä loukkaantunut. Lukuisten sattumusten vuoksi vaan ei ollut käynyt lukemassa sähköpostiaan 3 viikkoon.



Soittaessaan puhuimme aivan eri kieltä. Tietty oletin aluksi hänen lukeneen viestini. Minä puhin hoidoistani ja ihmettelin, kun ei ymmärrä.Varsinaista tilanne komiikkaa siitä syntyi.



Ihanaa, että hän on edelleen elämässäni mukana. (Kylläpä sitä tulee tehtyä äkkinäisä päätelmiä)

Asiasta kuitenkin kirjoitat. Lasten mummolle kävi juuri niin että ystävä hylkäsi heti kun kertoi rintasyövästään.



Nyt vuosia on kulunut ja mummo toipunut niin tämä ex-ystävä palannut takaisin. Mummon mielestä ystävyys ei ole enää samanlaista. Mummo eli vaikean sairauden läpi ja totesi todellisten ystävien pysyneen rinnalla ja tukeneen.



Tästä kyseisetä "ystävästä" on todennut että on todella itsekeskeinen ja puhuu pääsääntöisesti vain itsestään ja asioistaan - tarvitsee siis kuulijaa.



Hänestä itsestään ei ollut kuulijaksi, ymmärtäjäksi ja tukijaksi. Osasyy lienee pelko että sairaus olisi voinut tulla itselleenkin.



Paranemista ap ja voimia hoitoihin.

Minä olen kokenut ystävien katoamista sen jälkeen kun sairastuin, kerroin sairaudestani ja sairauteni alkoi näkyä päällepäin.

Haluaisin lukea kirjallisuutta joka kertoisi sairaan yksilön ja hänen läheistensä/ystäviensä psykologisista ja sosiaalisista suhteista ja niiden muutoksista. En ole sellaisia tekstejä löytänyt, edes kirjastosta ei virkailija onnistunut etsinnässään.

Onko "vika" minussa, olenko muuttunut, katsonko eri tavalla, vai muuttuvatko muut ihmiset?

On synkkää kun puhelin ei soi eikä sähköpostia saavu.

spaspara

Olen kokenut saman, mutta eri syystä.

Lähtö tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä oli minun "syöpäni" : ystävät siitä piiristä eivät enää pidä yhteyttä, enkä ole heidän vertaisensa. Ihmisenä en ole muuttunut miksikään ja siksi tämä niin pahalta tuntuukin.



Surullista...

...että välinne tulivat kuntoon!



Itselleni kävi niin, että kun tuli avioero, ystäväni katkaisi kaikki yhteydet. Ihminen, jonka olin tuntenut alle kouluikäisestä. Jätti joulukortinkin laittamatta. Luuli ehkä että ero tarttuu...



Voihan olla ettei tiennyt mitä sanoa, miten tukea. Mutta ei kaiken yhteyden katkaisu ihan kypsin mahdollinen reaktio taida siinäkään tilanteessa olla.

Valitettavasti olen kerran eläissäni syyllistynyt myös ystävän hylkäämiseen kun häneen iski vakava sairaus. Syynä oli se, että vaikka oikeasti olisin halunnut olla ystävänä ja tukena, en siinä elämäntilanteessa ja mielentilassa pystynyt. Minun oli itseäni suojellakseni pidettävä etäisyyttä. Muutenkin oli jonkinlaista masennuksenalkua tai kolmenkympinkriisiä päällä ja ahdisti oma vanheneminen ja tunne siitä että koska tahansa voi iskeä sairaus tai kuolema ja tuhota kaiken. Siihen sitten vielä lähelle esimerkki siitä että niin TOSIAAN voi käydä, ja samaan aikaan omien vanhojen vanhempien sairastelut niin en jaksanut. Hävettää vieläkin, vaikka tiedän että en tahallani ollut ilkeä vaan voimat ei riittäneet. Ystävä sitten kuoli sairauteensa, onneksi oli mies tukena edes :(

ei siinä tartte olla 24/7 auttamassa ja kädestä kiinni pitämässä....

itsellä kaksi vakavaa kuolemaan johtavaa sairautta, toinen hankala syöpä !

ei siellä myrkytyshoidoissa kaivannut muuta, kun edes pienen teksitviestin, esim hei mitä kuluu?

ei muuta, ei todellakaan, musta ainakin oli ihanaa saada tekstareita, kun eio jaksanut puhua puhelimessa, viesteihin saattoi vastata kun jaksoi, ja kun ei ollut toimenpiteitä tms

eli nyt ihmiset menkää itseenne !!!

kauanko teil menee tekstarin laittamiseen ?? 20 sek ??? ei ole paljoo vaadittu !!!

ja jooo-oooo TE VOITTE POIAN ITSE MAATA SIELÄ SAIRAALASSA JA HEI IHAN YKSIN !!!

Haluaisin näin ystävänpäivän kynnyksellä toivottaa erittäin mukavaa ystävänpäivää. Virtuaalihali.



Olkoon tämä Sinulle se viesti, jota odotit joltakulta muulta. -> Ja muistathan huomenna laittaa sen varsinaisen viestin myös sille sairaallekkin (tai muuten vain omituiselle ystävälle:)



-ap-