Mitä HAITTAA lapselle on kotihoidosta? (yli 3-vuotiaana)

oltiin kaikki kotona kouluun lähtöön asti eikä muita ikätovereita ollut kuin silloin tällöin kylässä käyneet serkut (asuttiin siis maalla "keskellä korpea"). Ollaan kaikki TOSI huonoja saamaan ystäviä.

koko ikäni kotihoidossa ja siitä on ollut haittaa. Olen varmaan luonteeltanikin vähän hallitseva, mutta kotihoito (äiti oli perhepäivähoitaja) vain vahvisti sitä piirrettä. Olin talon väkeä ja usein hoidettavat olivat mua nuorempia ja otin sellaisen hallitsijan roolin. Minun on myös ollut vaikea sopeutua ryhmiin, en jotenkin halua olla osana mitään ryhmää.



Olen nyt jo hyvinkin aikuinen ja minua pidetään erittäin sosiaalisena ja olen työpaikoillani suosittu, mutta olen joutunut kovan koulun läpikäymään. Olen monta kertaa elämässäni todennut, että helpompaa olisi ollut, jos olisin ollut tarhassa kuten kaikki muutkin.

ihan persoonallisuus kysymys, kyllä päiväkodeissakin vaan on niitä "pomottajia"

joka sanoi jossain perhelehdessä, että heittäisi virikkeillä vesilintua jos niin voisi tehdä. Minusta mainiosti sanottu. :)

liittyy varmasti myös persoonaan, mutta olen absoluuttisen vakuuttunut, että olisin oppinut paremmin/helpomman kautta sosiaalisen elämän pelisäännöt, jos olisin ollut tarhassa. Ja olisin tuntenut jonkun luokaltani etukäteen, nythän päädyin koulussa 20 ventovieraan keskelle.

kyllä lapsi oppii maailmasta enemmän vanhempansa kanssa joka vie häntä teatteriin, näyttelyihin ym ym kun olemalla päiväkodin melussa, huudossa ja hulinassa, jokainen kasvatuksen ammattilainen allekirjoittaa tämän. riippuu niin paljon juuri vanemmista, toiset eivät viitsi eivätkä satsaa lapseensa, luuullaan ja perustellaan että päivähoito olisi joku toiveiden täyttymys, tietysti lapsi tottuu siihen että on vain yksi monista ja joutuu jonottamaan ja odottamaan vuoroaan mutta oppiihan tuon muutenkin. riippuu siis täysin vanhemmista.

Tavoitteena tynnyrissa kasvanut tytto?

joka sanoi jossain perhelehdessä, että heittäisi virikkeillä vesilintua jos niin voisi tehdä. Minusta mainiosti sanottu. :)

lukemalla oppii paljon myös :-). Äitini oli perhepäivähoitaja, eikä 70-luvulla ollut tapana mitenkään hirveästi lasten kanssa puuhata. Eli ei käyty teattereissa, näyttelyissä tai muuallakaan. Kotona oltiin, äiti teki ruokaa ja siivosi ja me lapset leikittiin ihan omin avuin. En ollut eskarissakaan, vaan menin kylmiltään kouluun, en osannut edes nimeäni kirjoittaa. Eikä minulla ole koulun tai oppimisen kanssa ollut ongelmia (olin aina hyvä koulussa), vaan sen sosiaalisuuden.

Hänellä on mahdollisuus leikkiä ja osallistua kotona tehtäviin töihin kykyjensä mukaan, vanhemmalla on aikaa kuunnella lasta ja tehdä lapsen kanssa asioita. Mukava tietysti on, jos on mahdollisuus tarjota lapselle ainakin viikottain vapaata leikkiä muiden lasten kanssa.



Normaali arki riittää lapselle kuin lapselle.



Toisaalta päivähoidostakaan EI OLE MITÄÄN HAITTAA yli kolme vuotiaalle, jos hoidossa kyetään edellämainitun kaltaiset puitteet tarjoamaan ja lapsilla on mahdollisuus vapaaseen leikkiin päivittäin.



Alle kolmevuotiaalle kotihoito on tutkimusten mukaan (yleensä ks. yllä olevat seikat) paras hoitomuoto, tosin päivähoidossakaan EI VÄLTTÄMÄTTÄ alle kolme vuotiaallekaan mitään haittaa, jos kotiolot ovat yllä esitetyissä kantimissa ja hoito kodin ulkopuolellakin on lapsilähtöistä. Alle kolmivuotiaiden virikkeiksi riittävät mahdollisuus vapaaseen leikkiin, sylittely, laulelu ja rauhallinen loruttelu sekä ulkoilu.