Mitä HAITTAA lapselle on kotihoidosta? (yli 3-vuotiaana)

Jos et mene töihin.



Ei tuosta mitään haittaa ole mutta omat lapset on ainakin harrastaneet kerhoa ja käyneet urheiluseurassa jos on kotona tuossa iässä ja lapsille muutenkin virikkeitä; siis tarkoitan ihan tavallista askartelua, lukemista, yhteisiä leikkejä joissa ohjaat lasta. Osa mammoista kun on vaan kotona, eikä muuta, niin silloin lapsi ei tilanteesta mitään saa: pahimmillaan jopa taantuu ikäisistään.

Jos et mene töihin.



Ei tuosta mitään haittaa ole mutta omat lapset on ainakin harrastaneet kerhoa ja käyneet urheiluseurassa jos on kotona tuossa iässä ja lapsille muutenkin virikkeitä; siis tarkoitan ihan tavallista askartelua, lukemista, yhteisiä leikkejä joissa ohjaat lasta. Osa mammoista kun on vaan kotona, eikä muuta, niin silloin lapsi ei tilanteesta mitään saa: pahimmillaan jopa taantuu ikäisistään.

Jos pystyt näitä harjoittelutilanteita lapsellesi tarjoamaan, niin ei varmaankaan mitään haittaa. Sen sijaan jos tarkoitat kysymykselläsi sitä, onko haittaa olla pelkästään äidin kanssa, niin on.



Eiköhän kuitenkin jokainen kotiäiti laita 3-5-vuotiasta lasta kerhoon tai harrastukseen tai päivisin leikkipuistoon, joten niitä sosiaalisia harjoittelutilanteita pitäisi tulla yllin kyllin.

Teen töitä, eli ei tässä siitä ole kysymys. Kysyin muuten vaan.



t. ap

Pyh. Itse olen ollut kotihoidossa kouluikään saakka ja päiväkerhossa 4-6 vuotiaana kerran viikossa seikytluvulla. Olen hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. Meillä on kolme kotona hoidettua lasta. Kaikki ovat hyvin pärjänneet kotihoidosta huolimatta tai juuri sen takia. Ei se ole mitään sosiaalisuutta, jos kyynärpäätaktiikalla mennään ja huutamalla saa äänensä kuuluville. Kyllä vanhemmat voivat kotona opettaa myös toisten huomioon ottamista, etenkin kun lapsia on enemmän kuin yksi. Kotihoito on parasta, jos se vain on taloudellisesti mahdollisita.

Itse olin kotihoidossa (mummo hoiti) koko ajan ennen koulua, lukuunottamatta muutamaa tuntia leikkikoulussa 5-6-vuotiaana. Ei jäänyt mitään taitoja oppimatta.

Toki kannattaa hoitaa kotona, jos on mahdollisuus.

oli pph ja kotona oli yleensä nuorempia lapsia. Jokunen samanikäinen kaveri oli ja 6-vuotiaana kävin jotain kerhoa. Koulun aloittaminen oli ihan kamalaa, olin ujo ja pelkäsin kaikkea. Tulin kiusatuksi, eikä siihen silloin mitenkään puututtu. Minulla on kaksi lasta, kumpikin kotihoidettuja. Esikoinen on temperamentiltaan varsin varautunut, pienenä oli ihan arkakin, kävi kerhossa, muttei juuri halunnut leikkiä muiden kanssa. Eskarin alku oli takkuisaa, mutta kypsyi sen vuoden aikana simsalabim ja on nyt alakoululaisena sosiaalisestikin ihan riittävän "menestyvä". Ja yhä rauhallinen ja harkitseva kuten ennenkin. Kuopus käy nyt kerhoa, on sosiaalisempi, mutta kerhon ulkopuolella isoveli riittää leikkikaveriksi. Neuvolan mukaan ainakin on oikein hyvin kehittynyt taidoiltaan.



En edelleenkään osaa sanoa, mikä omassa lapsuudessani meni yhtäkkiä niin pieleen, mutta omat lapseni eivät tunnu kärsineen kotihoidosta, päinvastoin. Ovat fiksuja, mielikuvituksekkaita ja jaksavat keskittyä. Sosiaalisia taitoja lapsi kehittää silloin, kun se on omassa ohjelmassa, minkä osoittaa esikoiseni, joka ei siis halunnut olla muiden lasten kanssa vielä 5-vuotiaanakaan, mutta kun tuli oma aika opetella, hän oppi ne hyvin. Sinänsä noita sosiaalisia virikkeitäkään ei tarvi olla silmittömästi, eikä tarvi olla räätälöity tyyliin "meidän Maikulle kaveriksi 4,5-vuotias tyttö", vaan kaikkien ihmisten kanssa voi hioa taitoja yhtä lailla!

Jos ei ole paljon kontakteja ikätovereihin, esikoulu tai ekaluokka voi olla kauhistus.

Onko lapselle haitallista asua kotona?



No kai siinä tapauksessa, jos vanhemmat ovat sekopäitä.

Sitä ennen ovat olleet toki srk:n päiväkerhossa. Molemmat ovat erittäin sosiaalisia ja kavereita on koulussa. Ollaan kyllä käyty paljon kodin ulkopuolella esim. puistoissa, uimahallissa, lapset ovat käyneet ohjatuissa harrastuksissa jne.

jää vaille tarpeellisia sos.suhteita. Jos kotona on sisaruksia ja naapurustossa joka viikolle leikkikaveria, ei varmasti 3 vuotias tarhaa tarvitse. Hiihto,luistelu,askartelu yms asiat voi opsikella äidinkin kanssa kotosalla.

Sitä ennen ovat olleet toki srk:n päiväkerhossa. Molemmat ovat erittäin sosiaalisia ja kavereita on koulussa. Ollaan kyllä käyty paljon kodin ulkopuolella esim. puistoissa, uimahallissa, lapset ovat käyneet ohjatuissa harrastuksissa jne.

Siellä päivät ovat niin rikkinäisiä, että vapaalle, pitkäkestoiselle leikille on harvoin kovin suotuisat olosuhteet. Lapset tottuvat muutenkin siihen, että hyvin usein asiat jäävät kesken, koska pitää siirtyä seuraavaan paikkaan/toimeen, ilman ennakkovaroitteluja. Hyvin harvoin olen nähnyt päiväkodissa niin intensiivistä ja "laadukasta" leikkiä kuin mihin jonkun kotona on mahdollisuus.



Jos lapsi käy kerhossa tai muuten tapaa lapsia joka viikko, lapsi kyllä oppii ne sosiaaliset taidot kotihoidossakin, jotta sen vuoksi ei päiväkotiin tarvitse mennä. Päiväkodissa oppii kyllä suuressa ryhmässä toimimien - niin hyvässä kuin pahassa. Aika harvoin muistetaan, että ryhmästä on myös negatiivista vaikutusta lapselle, ei pelkästään suotuisaa. Itse ryhmä ei tuota mitään lisäarvoa, ellei ole aikuista/taitavampaa, joka pystyy ohjaamaan ryhmää ja lapsia, jokaista lasta - riittävästi. Päiväkodissa ei aina henkilökunta tähän kykene, vaan lapset oppivat myös huonoja tapoja selvitellä asioita keskenään. Kotihoidossa ja kun vieraillaan tutuilla tai leikitään leikkipuistossa, yleensä aikuisresursseja on enemmän ohjaamassa vuorovaikutustapojen oppimista ja oppiminen on silloin tehokkaampaa ja laajempaa. Ainakin niillä äideillä ja isillä, joilla itsellään on normaalit vuorovaikutustaidot, joiden avulla oma kasvatustyö onnistuu.



Lapsissa on temperamenttieroja, jotka vaikuttavat merkittävällä tavalla siihen miten toimii ryhmässä. Jos on hiljaisesti lämpenevää lajia, tuskin sitä "sosiaalistuu" miksikään keskipisteeksi vaikka kuinka olisi ryhmässä. Yksinäisyydessä ja erillään toisista ihmisistä ei tietenkään ole hyvä olla, mutta kyllä kotihoidossakin pystyy antamaan lapselle hänen tarvitsemansa vertaisryhmäkontaktit.

minua harmittaa se, kun koulut alkoivat ja kaikilla oli jo ne omat "kaveripiirit" ja bestikset. Minä olin ainoa joka ei tuntenut muita jo valmiiksi. Kesti pari vuotta, että oikeasti sain kavereita. Olin myös todella ujo lapsena, mikä osaltaan vaikutti muihin tutustumiseen, mutta uskon kotihoidon olleen osasyynä ujouteeni.

joka sanoi jossain perhelehdessä, että heittäisi virikkeillä vesilintua jos niin voisi tehdä.

Minusta mainiosti sanottu. :)

mitää, varsinkin jos lapsi tapaa muita lapsia muualla esim. kotona tai kerhossa. paras paikka lapselle on tietysti hyvä koti jossa askarrellaan ja luetaan sekä leikitään..saa kehittyä omaa tahtiaan=)

Esikoinen kävi 4-vuotiaana kaksi kertaa viikossa srk:n kerhossa. Kotipäivinä tehtiin mitä milloinkin, mitään kummoisia virikkeitä en tarjonnut, perusarkea. Hyvin viihtyi.

tässä maailmassa. ihan normaali perhe-elämä kaikkine rutiineineen ja sääntöineen, iloineen ja suruineen on juuri sitä mitä ihmistaimi tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi.

Meillä esikoinen oli pitkään kotona ja hän on se sosiaalisesti taitavampi lapsi. Ero johtuu lasten luonteiden eroavaisuudesta eikä varmaan koskaan tasoitu juuri samasta syystä. Päinvastoin harmittaa, että ujompi lapsi joutui 3-vuotiaana päiväkodin hulinaan.

Yli 3-vuotias harjoittelee sosiaalisia tilanteita, kaverisuhteiden hoitoa yms. Jos pystyt näitä harjoittelutilanteita lapsellesi tarjoamaan, niin ei varmaankaan mitään haittaa.