Lue keskustelun säännöt.
Jätin miesystäväni ja olen siitä niin onnellinen!
06.01.2012 |
Joskus vuosia sitten lupasin itselleni, etten enää ikinä suostu olemaan huonossa suhteessa. Mutta kuinkas sitten taas, rakastumisen laannuttua, huomasin sellaisessa olevani. Vaikka miehessä oli paljon hyvääkin niin huonot asiat koin niin huonoiksi, etten enää voinut jatkaa.
Pelkäsin, että kaduttaisi, mutta ei kaduta. Ei yhtään! Saan keskittyä vain itseeni ja tehdä mitä haluan. Ei tarvitse ottaa toista huomioon, eikä sietää mitään mikä itseä ärsyttää.
Vähän huono omatunto kun olen itse näin onnellinen ja tyytyväinen, vaikka mies on ihan palasina...
Kommentit (5)
Käytä järkeäsi ensi kerralla ennenkuin etenet liian nopeasti. Näin säästät itseäsi ja toista kun se rakkaus sulta laantuu.
Ihan kuin olisitkin sitä tyyppiä, joka odottaa toisen taikovan sinut onnelliseksi:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero on aina kova pala, mutta jos noin hyvä fiilis on sulla niin ihan oikein teit. Turha sitä on jäädä paskaan suhteeseen kitumaan ja elämäänsä tuhlaamaan. Ja mitä miehen suhtautumiseen tulee niin älä sitä sure, se on aikuinen ihminen ja sä et ole velvollinen mihinkään lohdutteluihin ym. mitä et itse halua.
Nauti vapaudesta ja parempaa onnea seuraavaan kertaan :)
Ero on aina kova pala, mutta jos noin hyvä fiilis on sulla niin ihan oikein teit. Turha sitä on jäädä paskaan suhteeseen kitumaan ja elämäänsä tuhlaamaan. Ja mitä miehen suhtautumiseen tulee niin älä sitä sure, se on aikuinen ihminen ja sä et ole velvollinen mihinkään lohdutteluihin ym. mitä et itse halua.
Nauti vapaudesta ja parempaa onnea seuraavaan kertaan :)
mutta joskus on varmaan kyse siitäkin, ettei ihminen itse halua suhteelta muuta kuin alkuhuuman, jonka jälkeen kyllästyy kaikkiin, olipa nämä miten ihania vain.
Mies oli/on luonteeltaan uhriutuja. Aina on vika muissa kuin hänessä, eikä ole valmis tekemään oman elämänsä parantamiseksi mitään. Valittaa vain ja nauttii asemastaan uhrina.
Lisäksi hän oli/on todella ailahtelevainen ja dramaattinen, lähes lapsenomaisesti tunteilla reagoija.
Tämä suhde eteni liian nopeasti, vaikka yritin sitä hillitä, myönnän. En kuitenkaan odota muiden tekevän minua onnelliseksi. Tiedän että onnellisuuden ja tyytyväisyyden on lähdettävä itsestäni. Miehen kohdalla näin ei ollut, hän todella odotti että minä olisin parantanut hänen elämänlaatuaan. Ja minusta se ei ollut tehtäväni.
Nyt olen päättänyt olla yksin. Ehkä en koko loppu elämääni, koska olen vasta 35 vuotias, mutta ainakin hyvin pitkän ajan. En ehkä enää ole ihmisenä suhdetyyppiä...
ne huonot puolet olivat? Kuinka kauan erosta on?